Ompas pitkä aika edellisestä postauksesta... Silti vuoden -21 jälkeen on tullut paljon tehtyä.
2023 Syksyllä kävin 'lumikaaos' aikaan vaeltamssa UKK puistossa, siis syys-lokakuun vaihteessa. Rajajooseppi - Harrijokivarsi - Muorravaarakka (2yötä, pahin lumikaaos) - Sokostin kautta Luirolle - Hammaskuru - Anterimukka - Peuranampumapää - Rajajooseppi
2024 Keväällä ostettiin asuntoauto. Sillä tuli sitten käytyä kesäkuussa Norjassa reissaamassa, jälleen. Syksyllä vietin sillä reilu viikon ajellen Suomen Lapissa. Tampereelta läksin, Karigasniemellä kävin käätymässä ja palasin takaisin. Paljon (luontokohteita) tuli koettua ja nähtyä. Taas.
Mutta nyt. Kertomukseni Liesjärven retkestä, 3yötä, 4päivää.
Päivä 1,
Sikomäki - Kaksvetinen 2,2km
Minulla piti olla 29.3. aamuvuoro, ja tarkoitus lähteä heti työpäivän jälkeen kohti Liesjärveä. No, aamu vaihtui illaksi, mutta retkelle lähdettiin.
Matkaa kertyi 120km ja siihen kului n. 1h 45min. Perille Sikomäen P-paikalle pääsin 22:00.
Siitä pimeässä otsalampun turvin lyhyt 2,2km siirtymä Kaksvetisen kodalle jossa tarkoitus telttailla.
Kodalla olin n. 22:50.
Telttoja paikalla oli runsaasti, ehkä 5kpl. Pyörin aikani paikalla, ja päätin nukkua kodassa. Kello soimaan aamulla aikaiseen, josko joku haluaa tulla kokkailemaan. Pikainen iltapala ja makuupussin uumeniin.
Päivä 2,
Kaksvetinen - Savilahti, 17,1km
Heräsin hieman ennen seitsemää siihen, että joku kulki kodan ulkopuolella. Kello soitti muutenkin seitsemältä, joten nousin ylös, oletuksena että tämä joku haluaa kokkailemaan. Ketään ei kuitenkaan tullut, ja vietinkin aamun sitten omassa rauhassa puuroa keittäen.
Liikkelle lähdin hieman jälkeen kahdeksan. Telttoja oli edelleen useampi pystyssä, mutta osa hävinnyt. Hiljaista oli.
Lähdin siis Kaksvetisen kodalta kohti Peukalolammin laavua. Tarkoituksena kiertää sen kautta autolle suorittamaan juomaveden täyttö ja jatkaa matkaa. Matkalla bongasin mm oravan, ja olipa piknik pöytäkin upealla paikalla.
Autolle pääsin, 8;40, hammaspesu ja juomaveden täyttö. Järvet olivat siis edelleen pääsääntöisesti jäässä, pieniä ranta-alueita lukuunottamatta.
Matka jatkui Tittilammen laavun suuntaan.
Alunperin tarkoitus oli siis lähteä Sikomäeltä, kulkea vastasuuntaan Peukaloisen kautta Kaksvetiselle, sieltä Ruostejärvelle yöksi ja sieltä Savilammelle ja kiertää puiston eteläosa. Iltavuoro vaihtoi hieman suunnitelmia.
Tittilammen laavun ohitin, alkoi aurinkokin pilkahdella taivaalta. Lämpötilaa en osaa sanoa, mutta pelkkä fleece oli päällä ja takki roikkui rinkkassa, ehkä +6 - +8C?
Matka jatkui, risteyksessä pidin pienen tauon. Tästä tosiaan oli alunperin tarkoitus jatkaa Ruostejärvelle, mutta nyt suunnitelmat muuttuivat ja suuntasinkin kohti Siltalahtea.
Matkalla oli upeaa vanhaa metsää.
![]() |
Mikä ihme saa veden vaahtoamaan näin? |
Polut hieman ennen Siltalahtea risteilivät moneen suuntaan, onnistuin itsekin hieman ohittamaan paikan, ja palasin takaisinpäin. Mietin ensin lounastaukoa tässä, mutta rannat jäässä ja juomavesi kuitenkin rajallinen. Otin siis vain pienen tauon ja jatkoin Pirttilahden suuntaan.
Pirttilahdella autoja oli parkissa 4kpl. Päätin pitää tässä lounastauon. Rannassa oli hieman sulaa, mutta vesi aika roskaista ja huussissa käyvät ihmiset pesivät tässä käsiään. Otin siis ruuanlaittoveden, mutta vedensuodattimen kautta ja keittelin hyvän aikaa.
Lounastauoka pidellessäni paikalle saapui kokoajan lisää autoja, ja lopulta niitä oli paikalla 9 kun olin taukoni pitänyt.
Pirttilahdelta lähdin 12:45 kiertämään Hyypiön kierrosta. Myötäpäivään. Jos olisin tarkemmin katsonut karttaa, olisihan tämä pitänyt vastapäivään kiertää, jotta jää sama pätkä kulkematta. Mutta mitäs tuosta, kiire ei ole.
Hyypiönkierros oli kyllä hieno. Siitä matka jatkui Kyynäröharjun kautta Savilammelle.
Kopinlahden P-Paikalla oli juuri parikin perhettä, joten ohitin paikan vain nopeasti. Savilahdelle saavuin n. 14:30. Paikalla oli yksi pariskunta ja nuorten miesten joukko tulistelemassa.
Itse aloin etsiä telttapaikkaa, vain todetakseni että tämä ainoa virallinen telttailupaikka on aivan surkea. Vaikka mukana oli pieni teltta, oli silti hankala löytää paikkaa joka ei olisi täynnä kiviä ja juurakoita. Rinteessä olisi ollut hyviä paikkoja..
No, löysin pienen sopivan paikan. Ensimäisenä ruoka likoamaan, ja sitten teltan pystytyspuuhiin.
Teltan kaari on nähtävästi hieman ottanut itseensä syksyn UKK reissusta kun yöllä pukkasi myrskyn.. Huppista.
Kun teltta ja makuupaikka oli valmiina, oli aika ruuanlaiton. Ylempi pöytäryhmä oli tyhjentynyt ja suuntasin sinne.
Perjantaina, eilen, en ollut nähnyt ketään. Tänäaamuna näin vain yksinäisen mieshenkilön, muuten ei ketään. Pirttilahden parkkipaikalla näin muutaman lähtevän retkeilijän, kaikki päiväretkeläisiä. Nyt laskin sen varaan, kun pystytin teltan (lähes keskelle), että tänne ei sunnuntaina tulisi muita. Kun ei yhtäkään rinkkaretkeläistä ollut näkynyt.
Ruoan jälkeen, n. 16:00, oli koko alue tyhjentynyt. Ei ketään missään. Rannassa oli pieni sula alue, joten sain tiskiveden. Tiskatessa huomasin, että pojat olivat jättäneet pienen kydyn nuotioon. Herätin sen siis eloon ja siirryin nuotiopaikalle jälkiruoka teelle kirjan kanssa.
Puita tehdessäni rupesin hymyilyttämään, kun suurinosa puupätkistä oli paksumpa kuin allekirjoittanut. No, eikuin saha ja kirves käteen, kyllähän näitä klapeja on tullut tehtyä. Ensin kyllä pelkäsin, onko saha täältä(kin) varastettu, kunnes huomasin sen seinällä.
Kun viileys alkoi takista huolimatta hiipiä kahdeksan aikoihin, siirryin teltalle. Teltalla huomasin ensin ulkona telttakankaassa pieniä hyttysen alkuja.
Sisälle päästyäni huomasin ulkokankaassa pienenpienen reiän ja aloin miettiä, mistä se on tullut ja jesarilla vai millä se korjataan (edelleen korjaamatta..).
Makuupussissa lueskelin vielä aikani, kunnes siirryin höyhensaarille.
Joutsenet kyllä osasivat pitää hereillä.
Päivä 3,
Savilampi - Peukalolammi, 18,8km
Heräsin ilman kelloa seiskan aikoihin. Ensimäistä kertaa ikinä tällä makuupussilla, minulla oli viileä yö. Toki nukuin ilman pitkiä kalsareita, mutta lämpötilakin pysyi plussalla. Aloin epäillä, että onko makuupusi mennyt pilalle varastossa. Ei kai sentään..
Ei muutakuin aamupuuron keittoon. Vielä on tallessa muutama vanha kiisselijauhe.. Näitä kun ei enää mistään saa...
Alunperin tarkoitukseni oli jättää osa tavaroista tähän, ja käydä päiväretkenä kiertämässä puiston eteläosa ja sen luontopolut, mutta pakkasin kuitenkin kaiken mukaani.
Lähdin kulkemaan kohti Korteniemen tilaa. Kuljin hoitamatonta metsäpolkua, 'Liikkuminen omalla vastuulla'. En ole ikinä ymmärtänyt näitä kylttejä, koska ainahan kuljen metsässä omalla vastuulla? En voi syyttää muita jos liukastun tai kompuroin.
Tarkoitus oli kulkea Pohjantikan polku, mutta hukkasin jossain vaiheessa polun, ja oikaisinkin hieman perinnetilalle, no ei haittaa. Polku oli aivan täynnä kaatuneita puita, kokoajan piti kierrellä puita tai kiipeillä yli. Olipahan aamulenkkiä kerrakseen.
Korteniemen tilalta suunnistin Punatulkun polkua pitkin takaisin 'pääpolulle'. Harkitsin pitäväni tauon Lehdoksessa tai Kopinlahdessa. Lehdoksella ei ollut minkäänlaista vesimahdollisuutta, joten jatkoin eteenpäin. Kopinlahdella oli rauhallista, mutta rannat täällä myöskin jäässä, joten tiskivettä ei saatavilla. Viimeinen vaihtoehto oli eilinenkin taukopaikka, Pirttilahti. Se vain ei houkutellut, koska sula ranta oli paikka, jossa kaikki pesivät kädet wc käynnin jälkeen..
No, löysin onneksi Kyynäräharjun puolivälin paikkeilta kohdan, jossa oli sula rantapätkä, ruokatauko siis. Italianpataa nassuun ja matka jatkui kohti Sikomäkeä ja autoa.
Lähdin hieman ennen Sikomäkeä jotain 'oikopolkua' joka päättyikin aika pian. Piti oikaista metsän läpi pääpolulle, mutta onnistuin sekoilemaan suunnan kanssa ja päädyinkin isolle tielle. Hetki tietäpitkin, ja metsäpolkua taas takaisin pääpolulle.
Pääsin autolle, josta otin juomavesitäydennyksen ja päätin jatkaa matkaa vielä Peukalolammin laavulle yhdeksi yöksi kun ei ollut pakko lähteä kotiin, vaikka se suunnitelmiini kuuluikin.
Täällä olikin mielenkiintoinen vedenottopaikka. Ranta oli aivan mutainen, ja puut joita siihen oli aseteltu, eivät kyllä pysyneet pinnalla enkä minä niiden päällä.
Lähdin vielä iltakävelyllle katsastamaan vuoratuvan. Paluumatkalla rantaa pitkin löytyikin parempi vedenottopaikka, ja siitä sai tiskivedet hyvin kerättyä.
Harkitsin vielä kävelyä Kettumäelle, mutta totesin sen olevan liian pitkä iltalenkki.
Iltanuotio, iltapalaa ja untenmaille.
Päivä 4,
Peukalolammin laavu - Sikomäki, 1km
Leiri kasaan, aamupalaa ja lyhyt kävely autolle.
En tajunnut ottaa kuvaa gepsistä, mutta kartanmukaan matkaa oli 900m.
Tämä reissu oli tässä. Pitkästä aikaa 'viikonloppureissu'. Oli mahtavaa, ja pitäisi löytää enemmän aikaikkunoita tälläisille reissuille. Mutta tuntuu siltä, että nykyään on paljon vain yhden päivän vapaita, ja nekin alkavat yleensä iltavuorosta. Ja sittenkun pääsee aamuvuorosta kahdenpäivän vapaalle, on ihan muita menoja.
Lopuksi kävin vielä Ruostejärven virkistysalueella pyärähtämässä noin 6km lenkin.
Kävelin parkkipaikalta Sarkinniemen lossin lähtöpisteelle. Siitä polkua pitkin rantaan ja Kurjenniemen yli. Ja lampien toistapuolta polkuapitkin takaisin autolle.
![]() |
Tässä piti alkuperäisen suunnitelman mukaan viettää yksi yö. |
Kävin myös Saaren kansanpuistossa pyörähtämässä 4,7km lenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti