sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Pallas-Ylläs 11.-15.9.2018

Haltin reissun mentyä mönkään, poltteli (varsinkin minua) vielä toinen Lapin reissu. Yhdellä Haltilla mukana olleista oli vielä viikko lomaa jäljellä, ja saimme 'ahaa-elämyksen' lähteä katsomaan Lapin ruskaa.
Mutta koska tämä kyseinen kaveri oli Haltilla nilkkansa telonut, päädyimme ratkaisuun, että teemme päiväretkiä ilman rinkkoja ja yöpaikka jossain, minne on lyhyt kävelymatka rinkkojen kanssa. Majoitus teltoissa.

Päivä 1,
Pallas - Taivaskero - Pallaskota

10km + 3km ?

11.9 tiistaina olimme kahdenmaissa Muoniossa jossa kävimme kaupassa hakemassa ruokatarvikkeita ja syömässä. Siitä nopea ajo Pallaksen luontokeskukselle/hotellille jossa olimme kahden maissa. Paikalla olikin menossa Pallaspäivät joista emme olleet tietoisia, ja paikalla oli väkeä kuin pipoa.
Päätimme lähteä kiertämään Taivaskeron (10km) reitin.

Matkaan päästiin sateisessa ja kosteassa tunnelmassa. Tuvan kohdalla, jonka tarkoitus ei meille ollut selvä, alkoi vettä tulla enemmänkin. Pohdimme, kierrämmekö koko pitkän Taivaskeron reitin, vaiko jonkun lyhyemmän. Päätimme kuitenkin kiertää koko reitin.


Pyhäkeron kivisiä rinteitä kiivetessä meinasi kyllä heikompaa puhalluttaa. Urheiluksihan se tämäkin meni, vaikkei matkassa ollut kuin pieni kevyt päiväreppu. Mieltä lohdutti se, ettei meillä ollut rinkkoja selässä, toisin kuin muutamilla muilla kanssakulkijoilla.
Risteysalueelle, josta lähtee reitti Taivaskerolle ja Hetta-Pallas reitti, tuli vastaan (Hetasta päin) isompikin ryhmä rinkat selässä. He jatkoiat alas Pallakselle, me Taivaskerolle. Sumussa ja sateessa kivikkoisen rinteen nousu on aina yhtä mukavaa.

Taivaskerolle päästiin, eikä maisemia pahemmin sumulta ja sateelta näkynyt. Ihan siis samanlainen keli kuin minun huiputuksilla aina... Sataa, sumua ja tuulee.
No, onneksi kuitenkin sumu hieman väistyi ja näimme maisemiakin. Niistä tosin tasan Olympia tulen sytytys kuva.

Sateen takia oli tällä reissulla järkkäri sateensuojassa autossa ja kuvaaminen tapahtui pääasiassa puhelimella, siksi ei reissusta montaa kuvaa ole.
Loppumatka olikin helppoa kulkua. Alas Taivaskerolta ja loivasti takaisin ylös Laukukeron huipulle. 
Laskettelurinteiden hissejä naureskelimme, että onko nuo oikeasti vielä käytössä. Matka alaspäin oli hidas, koska meillä ei ollut kiire mihinkään ja nautimme vain maisemista sateen loputtua.
Takaisin hotellille/luontokeskukselle päästessä, oli pihapiiri rauhoittunut, eikä autojakaan ollut montaakaan enää parkissa.
Olimme suunnitelleet läheistä kotaa yöpymispaikaksi, mutta alaspäin tullessa eräs mies osasi kertoa, ettei paikalla pahemmin ole telttapaikkoja. Päädyimme siis ratkaisuun, että käymme ilman rinkkoja katsomassa onko paikalla muita telttalijoita ja paikkoja meille, vai tehdäänkö uusi suunnitelma.
Paikkahan oli täysin tyhjä kun sinne pääsimme, joten paluu autolle, rinkat selkään ja jälleen takaisin kodalle. 
Pienessä tihkusateessa teltat pystyyn.

Iltapalaksi meillä oli Italianpataa, jonka kokkasimme kodassa. Kodassa oli myös kaksi naista, joista toisella oli astma, joten koiruus sai jäädä ulos odottelemaan.
Juttua meillä kaikilla riitti ja ilta venyi, samalla huomista suunnitellessa.
Ulkona alkoi sataa kaatamalla, joten karvakaveri siirrettiin sateensuojaan puuliiterin katokseen. Me kodassa päädyimme ratkaisuun, että huomenna suuntaamme Punaiselle hiekalle.
Teltoille palatessamme paikalle saapui myös toinen retkiseurue, mies ja nainen. Vettä tuli kokoajan tasaista tahtia, hammaspesulla ja koiran pikaisella iltalenkillä kerkisi hyvin kastua.
Telttoihin kömmittiin puoli kymmenen maissa. Puolivuotias lapinkoira simahti heti, tottunut telttailija. Allekirjoittanut kuunteli ulkoisia ääniä ja pyöri makuupussissa. Ulkona satoi kunnolla, puhelimesta oli pakko säätiedot tarkistaa. Forecan mukaan pahin myrskyrintama oli Etelä-Suomessa. Kuitenkin kaikki kotijoukot kertoivat miten sielläkin myrskyää.
Itselläni oli tälläereissulla koeajossa uusi teltta, Bowfin 2, ja pelkäsin kokoajan koska tulee vesi sisälle tai milloin teltta lähtee lentoon. Onneksi reissutoverilla oli iso teltta, ja pääsisin koiran kanssa pakenemaan sinne tarpeentullen.
Kahdentoistamaissa nukahdin itse kuunnellen sadetta, rapinaa ja pariskunnan puhetta ja kuorsausta.

Päivä 2,
Pallaskota (autosiirtymä) - Punainen hiekka - Aittalahti - Punainenhiekka


Yhdeksänmaissa nousin, aamulenkille koiran kanssa. Palatessa oli reissutoverinkin herännyt ja kömpi teltasta ulos.
Päätimme mennä kotaan tekemään aamupalan ja kuivattelemaan kastuneita kamppeita. Kaverilla oli makuupussia myöten kaikki märkänä, Itselläni oli teltta kastunut vain hieman sisältä, kun jätin yhden lisänarun ovesssa virittämättä.
Ja tästä onneksi opin, ettei niin kannata tehdä koska kankaat koskettavat toisiaan ja vesi tulee sisään. Teltan ostin siis vellus.netin kautta (Kiitos tästä!) ja telttaan oli valmiiksi viritetty pari lisänarua, onneksi. Koska vain kahdella narulla tuo tuskin pysyisi edes pystyssä tuulella... Hyvin piti kuitenkin vettä, vaikka olin todella epäileväinen.



Illalla saapunut pariskuntakin saapui kotaan kuivattelemaan kamppeita. Siinähän meillä juttua riitti.  Naiset olivat jo lähteneet, ja olimme nelistään ja koira kodassa. Muutama päiväretkeilijäkin kävi paikalla.
Paluumatka hotellille ja autolle alkakoon.

Matkalla kuvasin Orava Avenuen










Luontokeskuksella pyörähtäminen, puhelinyhteydet ja auton pakkaus.
Punaisenhiekan parkkipaikalta ei ollutkaan itse tuvalle kuin 300metriä.
Mikä tämä on?
Kahdenmaissa olimme tuvalla, ja siellä olikin väkeä jälleen enemmän kuin pipoa.



Telttapaikan etsintään. Se löytyikin. Tai niitä löytyi kaksikin, toinen epätasaisempi kuin toinen. Toinen, tupaa lähempi, oli senverran iso, että päädyimme laittamaan molemmat telttamme samalla alueelle. Isompi teltta tietysti ensin pystyyn, ja pienempi sinne minne tilaa jää. 
Kaveri kävi sillävälin tuvassa, kun itse pystytin telttaani. Kuulemma sen oli valloittanut kaksi naista (ja tietysti eripuolille lavereita) ja tokaisivat ensimäisenä, että 'Teillä oli koira, tupaan ette voi tulla!'. Ymmärrän kyllä allergiat yms, mutta kohteliaasti voi silti käyttäytyä. Olivat siis kuulemma hyvin nokkavia, laittoivat tuvan sisäpuolelta säppiin ja tosiaan, eripuolilla laveria. Onneksi en ole syvemmällä erämaassa, tai saattaisi omasta suustani tulla muutama kaunis sananen asenteista ja käytöstavoista..
Lounaaksi syötiin jauhelihasoppaa. Kaverini alkoi haaveilla siististä sisäyöstä. Mitä vikaa on teltoissa? 


Lähdimme päiväretkelle Aittalahden autiotuvalle. 





Rantaapitkin käveltiin ja ihailtiin todella komeaa ruskaa. Oli puissa, oli maassa, oli kaikkialla. Rantaapitkin oli helppo kävellä, siitä ylös metsänpuolelle. Märkää ja mutaista oli, mutta kaunista. Vaihtelevasti oli polku ja ei, polku oli, mutta katosi taas, ja ilmeistyi, ja sitärataa.
Rannassa aloimme ihmetellä, että miten kaukana se tupa oikeasti onkaan. Kvaerini bongasi polun, joka lähti ylöspäin rannasta. Päätimme katsoa mikä se on. Tuvallehan se tuli.


Tupa oli tyhjä, pieni mutta tunnelmallinen. Ja komealla takalla varustettu.

Pohdimme, mitä kautta palaamme. Samaa metsä/ranta polkua mistä tulimme, vaiko suuntaammeko tielle ja tietäpitkin takaisin. Päädyimme ratkaisuun tielle ja sieltä takaisin, koska samaa reittiä palaaminen on aina yhtä tylsää. Tielle menikin jonkunsortin polku. 

Pienen rämpimisen jälkeen olimme tiellä. Polku päättyi puuliiterille. Liiteriä hetken ihmeteltyämme, huomasimme vastarannalla kämpän. Lukittu kämppä. Ilmeisesti joku porokämppä. Muutama kuvanen ja matka jatkukoon tietäpitkin kohti Punaisenhiekan parkkipaikkaa ja telttoja.
Matolampi

Matolampi


Soratietä talsiessa. No, maisemat eivät olleet päätä huimaavia. Pian kuitenkin saavuimme parkkipaikalle, jonne juuri olikin autolleen saapunut yksi lähtijä. 
Nopea kävely vielä tuvan pihapiiriin ja totaminen, että hiljaista on. Nuotiopaikkaa ei enää kansoittanut puoli Pallasta,



Akka 3 ja Bowfin 2 

Vettä piti saada. Mutta mukavasti tuuli sekoitti kaikkea töhnää rantaveteen, joten eise niinvain onnistustunut. Kaverille croksit jalkaan ja pieni kahlaus ja syvemmältä vettä hakemaan. 
Minä lähdin keräämään mustikoita ja ottamaan valokuvia.


Ihailin punaista taivasta, ja siirryin kokoajan takaisin kohti rantaa ja telttapaikkaa. Kaveri vielä huusi, että tule nyt kuvaamaan upea taivas!



Juujuu, kuvataan kuvataan. Ja koska kuvanmuokkausta en harrasta, on kuva sennäköinen, kun senhetken kameran asetuksilla otin. Tarpeeksi kuvia otettuani, keräsin vielä muutaman marjan kuksaan ja palasin teltoille.

Joku haluaa osingoille
Päädyimme tekemään iltapalan tihkusateen ja tuulen takia Akan absidissa. Tupa emme edes harkinneet. Iltapalaksi söimme näkkileipää ja paistelimme lättyjä. Lättyjä, hilloa ja marjoja, ai että.

Lättyjen paisto kesti ikuisuuden sinoli trangialla, joten jätimme puolet taikinasta aamuksi.
Yhdentoista aikaan olin omassa teltassa ja omassa makuupussissa. Pihalla alkoi juuri sataa kaatamalla vettä, kun pääsin omaan telttaan, mikä ajoitus! Tuuli riepotti telttaa myös ihan kiitettävästi. Ei sentään niin paha keli kuin Haltilla, mutta aika kamala. Pelkäsin kokoajan, koska teltan kaari menee poikki, narut irtoaa, vesi tulee sisälle tai muuta vastaavaa.
Onneksi teltta pysyi kasassa ja kuivana.

Päivä 3,
Puinanen hiekka (autosiirtymä) - Ylläs - Varkaankuru 
5km

Yhdentoista aikoihin kömmimme teltoista ulos. Tavarat tyhjentyneeseen tupaan ja aamupalan tekoon. Puuroa, kaakaoo ja lättyjä.

Onneksi illalla haettua vettä vielä oli. Sillä nyt rantavesi oli vielä sakkaisempaa kuin illalla. 
Tuvassa kävi monenmonta ihmistä, ja oikein mukavaa sakkia kaikki. Yhdeltä saimme oikein hyviä vinkkejä, missä kannattaa Ylläksen päässä käydä. Sinne kun olimme tänään suuntaamassa.
Meillä oli hidas tahti, ja vasta kahdenmaissa lähdimme tuvalta autolle. 
Autolla Ylläkselle, ja kaverin toiveesta siistiä sisäyötä viettämään hostelliin. Hostellilla olimme neljänmaissa ja siinä lounaaksi italianpataa ja suunnitelmaa mitä vielä tänään.
Päätettiin kiertää Varkaankuru. Tihkusateen takia järkkäri jäi autoon, ja pokkarikin unohtui toisen takin taskuun, joten kuvat on ikuistettu puhelimella.





Maisemat oli komeita, joskaan eivät puhelimen kameraan ikuistuneet. 
Illalla hostellilla sauna, koira iltapissalle ja loppuilta laiskoteltiin. Minä tein ristikkoa ja kaveri uppoutui Sosiaalisenmedian maailmaan. 

Päivä 4,
Pirunkuru 
13km ?

Yhdesältä noustiin ja aamupala nassuun. Olimme päättäneet käydä katsastamassa Pirunkurun. Auto parkkiin ja matka alkakoon. 
Halpa ruskatarjous!
Muutama kuva ennen kiipeämistä. Hieman hymyilytti 'Varokaa heikkoja jäitä' kyltti.

Tuonne..
Nousu oli järjetöntä kivikkoa. Jestas. Tiedettiin asia etukäteen, mutta kyllä se kunnonpäälle kävi silti.. Huhhuh. 
Puolessa välissä pidimme pidemmän istumatauon ja kuvasimme maisemia, paljon. 




Jälkeenpäin kuulimme, entiedä onko fakta vai ei, että nousua oli kilometrin. Uskon kyllä, että aikalähellä totuutta. Meillä meni nousuun 2h, eli todella kauan. Toki, istumataukomme puolessa välissä oli todella pitkä. Osin siksikin, että odottimme muiden ihmisten menevän ohi, että saamme ihmisettömiä kuvia.
Huipulle kuitenkin päästiin.



Tahkokurunlaavu oli kyllä kota, ei laavu. Ja niin kansoitettu paikka, että kuvasimme vain paikan ja teimme päätöksen, että etsimme rauhallisemman eväspaikan.



Ei tarvinnut pitkälle mennä, kun oli vasemmalla oja, ja sen yli juuri sopiva puunrunko joka oikein huusi meidät taukoa pitämään.
Repussa oli leipää eväänä.


Matka jatkui alamäkeä vauhdikkaasti.
Ja kirottiin kaikki takaapäin miljoonaa tulevat pyöräilijät.
Pyöräilijöissä ei varsinaisesti ole vikaa, paitsi jos tulevat takaapäin täysiä ja olettavat, että edellä kävelevät kuulevat heidät ja väistävät ajoissa. Kelloahan ei voi soittaa, tai vaikka huutaa, että väistäkää. Lisäksi kun oletetaan, että koirat osaavat kaikki käyttäytyä. No, yliaktiivinen puolivuotias ei osaa käyttäytyä, ja toisinaan tahtoo ottaaa sen pyörän kiinni. Muttakun pyöräilijät tulevat isomman oikeudella..
Alas päästiin kuitenkin, ja monta vastaantulijaa ja perässäkulkijaa oli liikenteessä. Eli ruuhkaa reitillä oli, ehkä perjantai ja syyslomat vaikuttivat asiaan.
Rankka reissu taisi olla pienelle karvakaverilleni,

Autolle ja siitä ajelimme Kellokkaaseen. Koira sai jäädä autoon odottelemaan, vaikka ilmeisesti sisätiloihin olisi koiran kanssa saanut mennä. Ainakin koiria vastaan tuli.



Luontokeskuksella käytiin vielä kuvaamassa Patsaspolku, koska eilen jäi kuvat väliin. Varkaankurua ei jaksettu enää uudestaan kiertää.















Kesänki

Paluu hostellille ja lämmin ruoka. Iltapohdinnat. Hostellilta osattiin kertoa, että juuri nyt on menossa Ylläksen venetsialaiset. Pohdimme, menemmekö sinne, saunaan vai Kuorevaaraa huiputtamaan. Päädyimme ratkaisuu, että menemme saunaa ja iltalenkkinä kävelemme K-Kaupalle 2km, vilkaisemaan venetsialaisia.
4km iltalenkin jälkeen oli mukava mennä saunaan ja nukkumaan.


Päivä 5,
Pakasaivo, Kirkkopahta

Rinkkojen pakkaus, aamupala ja ajomatka kohti kotia. 
Illalla olin lukenut luontoon.fi:stä mm Pakasaivosta. Unohdin kuitenkin kokoasian aamuun mennessä. Kotiopäin lähtö, ja ajoimme Pakasaivo opaskyltin ohi. Olihan sinne poikettava.
Soratietä ajoa ja saavuimme parkkipaikalle.










Olihan tuo komea paikka. Joku ryhmäporukkakin paikalla oli. Otimme kuvat, nautimme maisemista ja palasimme autolle.
Mennessä bongasimme kyltin 'Kirkkopahta 100m' ja koska palasimme samaa reittiä, pitihän sielläkin poiketa.
Harmi vain, että kadotin kaikki kuvat Kirkkopahdalta. Ja harmittaa! Koska oli muutama oikeasti hyvä lähikuvakin.

Vielä paluumatkalla bongasimme porolauman ikkunasta.






Reissu oli mukava, maisemat ja ruska mahtavia.
Silti ei syttynyt hinkua Ylläs-Pallas tai Pallas-Hetta reitille. Jos jompikumpi pitäisi valita, se olisi Hetta-Pallas, ja suositusten mukaisesti noinpäin.
Ehkä Hetta-Pallas joskus, ehkä ei. Ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo, mutta en kipinää saanut alueeseen. UKK, Käsivarsi, Lemmenjoki, Sevetti ja moni muu houkuttelevat paljon enemmän. 

Tulossa vielä yksi Lapin reissu syksyltä. 'Oikea' Lapin reissu