tiistai 11. heinäkuuta 2017

Päiväretki Siikanevalla 8.7.2017

Päiväretki Siikanevan ympäri, noin 10km. Matkassa mukana olivat 12v ja 13v tytöt, 15v poika sekä jalkavaivainen 52vuotias sekä tietenkin minä.

Tarkoitus oli aloittaa matka Kilpilammin parkkipaikalta, josta minä kiertäisin pojan kanssa pitemmän kautta ja muut lyhyemman kautta Jaarikanmaalle laavulle. Hupsis, ajoimme risteyksen ohi (tai siis käännyimme liian ajoissa) joten päätimme lähteä matkaan tutulta P-Paikalta läheltä Ollinkiveä.

Matka alkakoon siis














Vuonna 2012 kun kävin Siikanevalla, oltiin pitkospuita juuri uusimassa. Nyt uusittuja pitkospuita pitkin oli hyvä kävellä.
Minä sekä urheilija nuorukainen kävelimme edellä, muut hipsuttelivat hitaasti perässä. Mennessä ei montaakaan kuvaa kerennyt ottamaan, sen verran vauhtia oli urheilijapojalla.
Autoja parkkipaikalla oli paljon, oikeastaan kaikki 'ruudut' varattuina, silti meitä vastaan ei tullut kuin kaksi porukkaa, kolmen hengen ja kahdenhengen porukat.
Laavulle päästiin ja sitten polttopuiden tekoon.















Laavulla olikin kirves ja saha. Sahoja on paljon huonompiakin tullut nähtyä. Kirves oli samaa tyyliä kuin muuallakin, tylsä, mutta painava joten puut menivät helposti halki.
Vieraskirjan mukaan laavulla oli tänään käynyt toinenkin porukka, ja nuotiossa olikin hiiltyineitä puita, mutta seuraaville ei ollut puita tehty. Me teimme seuraavillekkin.
Evääksi meillä oli varattuna makkaraa, teetä ja kaakaoo. Ne olikin hyvä nauttia upeissa maisemissa.































Laavulla polttopuita oli erittäin hyvin. Sinne oli jätetty myös kattila, patalappuja, tikkuja sekä paaaaljon lehtia sytykkeeksi, hyvät varustelut siis.
Vettä meillä oli mukana aikuisilla 2L sekä lapsilla kaikilla 0,5L. Sitä olisi voinut olla enemmänkin, mutta hyvin pärjättiin.
Laavulla oli kyltti jota yritimme monen hengen voimin lukea, mutta se tuotti sen verran haasteita, ettemme loppuunasti päässeet.















Olimme päättääneet, että minä ja urheilijan nuorukainen kierrämme koko kierroksen, 10km ja muu porukka menevät vain laavulle ja takaisin. Mutta halusivat hekin sitten lähteä kiertämään koko kierroksen, joten porukalla lähdettiin kiertämään koko neva.















Valmista polkua olikin helppo kulkea, eikä eksymisen vaaraa ollut kun jokatoisessa puussa oli sininen täplä.















Aurinkoa ja lämmintä riitti, mikä onkin ollut harvinaista viimeaikoina Suomen kesässä... Porukan 13vuotias tyttö hieman pelkäsi pitkospuilla kävelyä ja häntä pitikin pitää kädestä kiinni niitä kulkeissa, onneksi se ei matkaa haitannut.


















Matka tuli päätökseensä n. kolmen tunnin jälkeen. Reissu oli mukava ja siitä nautti vaihtelevasti jokainen. Porukan pienin alkoi loppumatkasta valittaa ettei jaksa enää, mutta käveli kuitenkin reippaasti loppuun asti. Joskin ilmoitti, ettei aio urheilla seuraavaan 30vuoteen ollenkaan.
P-Paikalla oli vielä 2012 puinen 'torni', nyt jäljellä oli enää kasa oksia



















Kuva vudoelta 2012




















Siikanevalla tuli käytyä myös 2013, mutta en muista oliko torni silloin pystyssä, siitä ei ole kuvaa. Nyt ei ainakaan enää ollut.

Siikanevalla on tullut käytyä useamminkin, mutta nyt ensimäistä kertaa koko kierros tuli mentyä ympäri.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

UKK 12.-18.6.2017

Viimesyksyn reissukaverini innostui enemmänkin vaelluksesta ja halusi uudestaan reissuun. Aloimme loppuvuodesta 2016 suunnitella reissua Lemmenjoelle.
Minä aloittelin ruokien kuivausta alkuvuodesta ja reittisuunnitelmakin saatiin valmiiksi, tiedossa olisi 9päivää Lemmenjoella.
Sitten kävikin niin onnellisesti, että kaverini sai töitä eikä reissuun pääsisikään. Lähtisin siis yksin, sopii! Hieman bensakustannuksia hillitäkseni päätin muutta reissukohteen hieman lähemmäs UrhoKekkosen Kansallispuistoon. Mietinnässä oli myös Karhunkierros, mutta päätin etten huonolla kunnolla lähde sinne. Voi tulla hiki Valtavaaralle mennessä..
Uusi reittisuunnitelman teko, loppujen ruokien kuivatus. Lopulta jäljellä oli enää rinkan pakkaus ja ajaminen 1020km Aittajärvelle.

Sadetta ei oltu luvattu koko viikolle, joten varusteista jätin sadetakin kotiin ja korvasin sen kahdella kartakäyttösadetakilla. Olihan minulla kuitenkin mukana kuoritakki ja rinkassa kunnon sadesuoja, vaatteet kuivuvat äkkiä.
Matkaan lähdin sunnuntaina 11.6 n. 18:00 aikoihin. Kotoa olin kerennyt ajelemaan n. 20min kun muistin, että sauvat unohtui sinne kellarikoppiin.. Samantien muistin myös, että ne crocsit ovat edelleen eteisen lattialla. Onneksi meidän mökki oli matkan varrella ja poikkesin sieltä hakemaan toiset crocsit. Niitä rinkkaan kiinnittäessäni jouduin poistamaan Sinoli pullon sivutaskusta, ja sehän tietenkin päätti alkaa vuotamaan, avaamaton pullo! Noh, pullon jätin mökille ja nappasin mukaan muovipussin.
Ensimäisellä huoltoasemalla missä pidin tankkaustauon, hain myös uuden Sinoli pullon (oli muuten tyyris! Sinoli kaupassa n. 5e, Teboililla 8e, Marinol kaupassa n.5e, Teboililla 10e) ja toivoin ettei se vuoda.
Matkan ajoin aikalailla yhtäsoittoa, Rovaniemen jälkeen Vikaköngäällä kävelytauko. Jo tässäkohtaa pystyin päättelemään, että vedet ovat korkealla. Vikakönkäässäkin oli enemmän vettä kuin yleensä..
Sodankylässä Teboililla tankkaus ja tien toiseltapuolelta Nesteeltä viikon viimeinen kahvi.

Päviä 1, 
Aittajärvi - Porttikoski n. 11km

Aittajärvelle saavuin n. 9:00. Auton mittari näytti +13C ja aurinko lämmitti mukavasti.















Parkkipaikalla oli myös isä ja tytär, keittelivät juuri aamupuuroa ja tarjosivat minullekkin. Kieltäydyin kohteliaasti, menojalkaa vipatti sen verran paljon että matkaan oli jo päästävä. Vaatteiden vaihto, rinkka selkään ja menoksi.


























Alkuperäinen suunnitelma oli siis kahlata Suomujoen yli ja siitä lähteä käpsöttelemään Suomun vartta kohti Muorravaarakanjokea ja siitä kohti Muorravaarakan autiotupaa.
Heti rantaan päästyä selvisi, että sitä olisi tehtävä uusi suunnitelma. Vettä oli lyhyttä ihmistä ainakin napaan asti.














Mietin, josko kävelisin Suomun pohjoisrantaa eteenpäin, olihan karttaan merkitty kahlaamo myös kohtaan josta Muorravaarakanjoki alkaa. Totesin kyllä aika pian rantaa edestakasin käveltyäni, että tuskin se vesi sielläkään päässä kovin matalaa on..
Isä ja tytär oli menossa kohti Porttikoskea, siellä pitäisi olla silta Suomun yli. Päädyin siis minäkin lähtemään sinnea. Seurasin polkua kunnes..














Polku päättyi veteen. Jaahas. Mitässitten. Edessä märkää, vasemmalla Suomu ja oikeallakin meni leveä puro. Jälleen uusi pohdinta reittivalinnan suhteen. Jos lähtisin siis Porttikoskelle, karttana toimisi ainoastaan varalle mukaan ottamanki Koilliskaira 1: 100 000, alkuperäiseltä alueelta minulla olisi paremmat kartat. Mutta toisaalta, pääsisiko Suomusta yli, vai joutuisinko palaamaan takaisin jokatapauksessa..
Tunnin pohdinnan jälkeen päädyin takaisin suunnitelmaan lähteä Porttikoskelle, siellä ensimäinen yö ja sitten uutta mietintämyssyä päähän. Ensin pitäisi päästä ojan yli.
Polkuja ja rantaa tutkiessani päädyin tulokseen, että kahlaan ojan yli.














Aikalailla tästäkohtaa mistä kuvakin on.
Katselin mahdollisimman hitaasti virtaavan ja vähän vettä olevan kohdan. Kengät pois ja jalat jääkylmään veteen. Vettä oli hieman yli nilkan, ei siis paljon. Mutta pohja koostui isoista ja erittäin liukkaista kivistä eikä kaatuminen ollut kovinkaan kaukana. Puoleenväliin päästyäni totesin vastarannan olevan paaaljon syvempi.. Housut olin käärinyt polviin, mutta eiväthän ne ylhäällä pysyneet, vaan oli pakko kokoajan pitää kiinni niistä. Toisella puolella vettä olikin polveen asti. No, läpihän se on jokatapauksessa mentävä. Hieman puntit kastuivat mutta yli pääsin. Rämmin crocsit jalassa koko märän suon poikki. Kaatuneen puun päälle sitten istahdin, kuivasin jalat ja puin vaelluskengät jalkaan. Huomasin myös polun joka seurailee puron toista laitaa kohti Aittajärveä. Asiaa sen enempää miettimättä suunta kohti Portikoskea.
Matkalla näin erittäin paljon korvasieniä. Voikun säilyisivät rinkassa viikon ja ne saisi kotiin vietäväksi. Vaan eivätpähän säily joten saivat jäädä luontoon Eihän minulla ollut mukana mitään aineksia vaikka korvasienkastiketta varten.. Aurinko lämmitti ilmastoa kokoajan lisää, lämpötiloista en tiedä kun en uutta ulkalämpömittaria ole vieläkään löytänyt.
Vastaan tuli pariskunta jotka aikoivat yrittää ylittää Suomun. Olisi kiva tietää miten kävi, pääsivätkö yli.
Löysin sopivan kaatuneen puunrungon ja pidin ruokatauon Suomun rannassa. Olipas pahanmakuinen pussikeitto, nyt muistan miksi en yleensä käytä näitä, heitin puolet pois.














Aurinko lämmitti ilmaa ja melkein olisi voinut sanoa että on kuuma. Nopea tiskaus, vesipullojen täyttö ja matkaan.





















Sotkuinen nuotiopaikka. Suksille jaksoin kuitenkin vielä naureskella, onko jollain tullut talvella kyllästyminen ja sukset jäi siihen.

Luulin matkan olevan helppo, valmis helppokulkuinen polku ja aurinko mukavasti lämmittää. Hah, väärä luulo. Polku päättyi aina johonkin puroon joka täytyi kiertää tai märälle alueelle jossa piti hyppiä mättäältä mättäälle. Ei siis ollenkaan niin helppoa kun kuvittelin. Varsinkin kun tasapaino on erittäin huono enkä siksi halua käyttää ylitykseen kaatunutta puuta..
Väsytti, valvottuja tunteja takana reippaat 30h, huono ruokailu ja yli 20kg painava rinkka.
Sitten edessä olikin 'hieman' isompi puro..





























Tässäkohtaa meinasi epätoivo iskeä. Kävelin puronvartta ylöspäin enkä löytänyt sittenkään sopivaa ylityspaikkaa. Jätin repun vielä puun päälle ja kävelin lisää ylemmäs, vastassa oli suo josta ei siitäkään pääsisi kuivin jaloin yli. Paluu repun luo ja alemmas kaatuneen puun luokse mietinnässä miten pääsen yli..
Vastarannalla näinkin miehen ja koiran. Mies kääntyi ja tervehti. Kysyin mistä hän ylitti puron ja kertoi tulleensa puuta pitkin. Tässäkohtaa päässäni pyöri lähinnä 'voihan pylly, nyt tulee märkä ylitys'
Tuskastelin siinä hetken itsekseni ja mies tarjosi apuaan. Hänellä oli sauva mukana jota ystävällisesti lupasi lainata minulle. Herrasmiehenä hän vielä riisui omat kenkänsä ja talutti minut rungon yli. Tuli 'hieman' tyhmä olotila itselle, yksin metsässä ja tavitsee apua puron ylitykseen.. No, neito pelastettu hädästä.
Siinä esittäydyimme ja juttelimme niitä näitä. Suuntana meillä molemmilla oli Porttikoski, joten päädyimme kulkemaan suurinpiirtein yhtämatkaa. Pikkutauon pidimme lammen rannalla hieman ennen poroporttia














Portista läpi ja matka jatkuu. Minun etenemiseni oli todella hidasta. Energiat oli lähes nollassa huonon syömisen ja kaikkien valvottujen tuntien jälkeen. Jos olisin ollut yksin, olisin todennäköisesti pystyttänyt teltan kesken matkan ja jäänyt siihen. Mutta koska mies oli oikein mukavaa seuraa ja vaikkemme kokoajan samaa tahtia kulkeneetkaan, jaksoin edetä hitaasti mutta varmasti.
Kameraa en tässäkohtaa enää jaksanut kokoajan heilutella, niinkuin yleensä. Jo siitä tietää että energiatasot on aika nollassa.














Kun viimeistä kertaa pysähdyin syömään myslipatukan ja täyttämään vesipulloni, olin varma ettei määränpää tule ikinä vastaan.
Mies oli mennyt jo edeltä ja jälleen edessäni oli märkä alue.














Onneksi tästä pääsi sentään helposti kun hieman kiersi ja hyppi. Sitten näinkin jälleen tämän herrasmiehen taukoa pitämässä puunrungolla kuohuavan kosken yläpuolella.
Hiphei, Porttikoski! En jaksanut laskea rinkkaa maahan vaan rinkka selässä kiersin kosken ja kuvasin sen.
















Sitten olisi vielä kilometrin talsiminen tuvalle. Kilometri tosin tuntui ainakin kolmelta..
















Lopulta päästiin tuvalle. Melkein teki mieli ilosta hyppiä kun tuvan pihapiiri tuli näkyviin. Matkaan meni 8tuntia, miinus n. tunnin ruokatauko. siis 11km ja 7h, mistä tietää että energiatasot nollassa... Teltta pystyyn, trangia tulille ja pastaa kokkaamaan. Samalla hieman karttaa tutkailin. Karttaan oli merkitty silta Sotavaaranojan yli ja sinne aioin suunnata huomenna. Peurapään yli ja Sotavaaranojalle, siitä sitten yli ja kohti Sarvijokea.
Valvottuja tunteja takana oli 35h ja aika pian ruuan jälkeen vetäydyin telttaan, kympin maissa.

Päivä 2
Porttikoski - Sotavaaranoja


Heräsin myöhään, yhdentoista maissa. Olin kyllä laittanut herätyskellon soimaan 9:00, paitsi että unohtanut painaa napin on asentoon.. Aamu oli vilpoinen mutta poutainen.
Aamupuuroa nuotiopaikalla keitellessäni tämä eilinen herrasmies tuli vielä juttusille. Hän oli jo lähtövalmiina mutta tarjosi kuitenkin seuraansa sillalle asti. Minä kun olin illalla valitellut suunnitamisen haastavuutta sadantonnin kartalla.
Päästin kuitenkin miehen lähtemään omia aikojaan, minulla kuitenkin kestäisi vielä tiskaus, teltan pakkaus jne.
Lopulta pääsin minäkin lähtemään. Kompassilla suunta ja kohti itää.















Aamulla olin laittanut pipon päähän. Matkalla tuli tietysti kuuma joten riisuin sen ja laitoin taskuun, en jaksanut rinkkaa riisua pipon takia. Jonkun matkaa kun nousi ylöspäin, kuitenkin tuuli yltyi ja minulla on sen verran herkät korvat että meinasin laittaa pipon uudelleen päähän. Paitsi että pipo ei ollut enää taskussa. Rinkka maahan ja pipoa etsimään. Mutta poluttomassa maassa oli vaikea sanoa tismalleen mistä kohtaa tuli enkä tiennyt kuinka pitkään olin kävellyt pipon tiputtua. Eihän sitä tietenkään löytynyt. Minun hieno piponi! Paluu rinkalle ja matka jatkuu.






















Pääasiassa etenin kompassisuunnalla. Jossain vaiheessa kuitenkin löysin polkun ja koska se meni aikalailla samaansuuntaan kuin minä, päätin lähteä seurailemaan sitä. Polku oli helppoa kuljettavaa, jossei lasketa sitä jatkuvaa nousemista Peurapäälle. Minua ärsytti suunnattomasti se, etten pystynyt tarkkaan paikantamaan itseäni kartasta.















Nälkä alkoi tulla, mutta juoksevaa vettä ei ollut saatavilla, joten jatkoin matkaani. Lumilaikkuja kiertäessäni polku katosi johonkin ja jatkoin vanhalla kompassisuunnalla. 
Sitten suunnassa jonne piti mennä, olikin lampi. Kiersin lammen kulkemalla eteenpäin, kivinen suo ja toinen lampi. Eli kiertovaihtoehtoina turhaan eteenpäin kulkemista tai suon yli. Siis suon yli, onhan kivien yli helppo hyppiä.. Vielä kun löysin sopivan kävelykepinkin.
















Näyttää voi aina vaikka miltä, mutta ei se lopulta niin helppo ylitettävä ollutkaan. En ottanut huomioon sitä, että kivet ovat teräviä, liukkaita ja välillä liian pieniä päälle astuttavaksi. No, yli pääsin.
Menin kauemmas rannasta hieman korkeammalle ja aloin tutkia karttaa, että missäs sitä oikein ollaan. Hetken tuumailun jälkeen totesin olevani Vikenvihkimälammilla, eli olin kulkenut hieman liikaa itään. No ei se mitään, palataan takaisinpäin. Seurailin lammilta lähtevää puron vartta, sekun yhtyy Sotavaaranojaan.
Ensin vastaan tuli vanha nuotiopaikka, ja sitten uusi nuotiopaikka, jossa ei tosin puuhuolto ollut enää hetkeen käynyt.. Siltaa ei näkynyt missään, olin todella ihmeissäni. Kartan mukaan silta ja nuotiopaikka ovat lähes vierekkäin, vaikka karttani onkin huono mutta silti sen pitäisi olla näkyvissä.














Päätin suunnata Sotavaaranojan viertä kulkevaa polkua eteenpäin josko silta sieltä tulisi vastaan. Vastaan tulikin leveä puro. Kuvittelin jälleen hyppiväni kivien yli vastarannalle. Ajatuksen tasolla ihan hyvä joo, paitsi että viimeisten kivien kohdalla tasapaino hukkui, pari juoksuaskelta ja melkein vastarannalle pääsin kun kaaduin. Onneksi vain toinen puntti kastui.
Kävelin arviolta kilometrin eteenpäin eikä siltaa ollut missään. Nälkä oli järjetön ja ärsytyskin jo suuri. Päätin siis palata takaisin nuotiopaikalle, tehdä ruokaa, etsiä telttapaikan ja miettiä asioita huomenna uudelleen.
Teltalle paikan löysin nuotiopaikalta. Yksi tasainen kohta josta oli edellinen yöpyjä suurimat kivetkin kaivanut pois. Siis teltta pystyyn ja ruuanlaittoon.
Sytytin nuotionkin jotta saisin roskia taskusta poltettua. Hain jopa puita seuraavalle tulistelijalle. Itsekkin lainasin toiselle tulipaikalle jonkun kantamia risuja.
















Kamat kasaan, nuotiopaikan siivous ja makuupussissa olin puoli yhdeksän maissa.
















Päivä 3
Sotavaaranoja - Porttikoski


Aamu oli kovin viileä ja harmaa. Näytti siltä että olisi voinut vettäkin tulla. Kun sain itseni ulos makarista ja keräilin siinä aamupalakamppeita valmiiksi, kuului molskahdus. Mitähän mahtoi tapahtua. Rannasta saapui märkä mies. Oli yrittänyt ylittää Sotavaaranojaa kaatunutta tukkia pitkin ja tippui. Itse olisin varmaan kettuuntunut aiheesta niin paljon että olisin jäänyt siihen paikkaan, tämä mies vain vaihtoi vaatteet ja jatkoi matkaa. Muutaman sanasen vaihdoin hänen kanssaan ja hän ei edes tiennyt sillan olemassaolosta.
Myöhemmin paikalle saapui vielä vanhempi mies. Hän myöskin ihmetteli missä silta on. Totesimme rannalla olevien parrujen olevan osia sillasta. Siis siltaa ei enää ole.
Itse mietin mitä teen, palaanko takaisinpäin vaiko lähden kulkemaan Sotavaaranojaa itään päin. Koska en ollut varma mistä kohtaa joki on ylitettävissä, vai onko mistään, päädyin palailemaan takaisinpäin. Suunnitelmana siis seurailla Sotavaaranojaa Suomulle asti ja siitä kulkea Suomun vartta kohti Porttikoskea.
Sotavaaranoja



Suomujoki






































Aluksi kuljin jälleen omia polkuja, hieman korkeammalla mutta kokoajan Sotavaaranojan nähden tai kuullen. Jälleen löysin polun. Tälläkertaa polku lähti eri suuntaan, polku kaarsi vasemmalle ja Sotavaaranoja oli oikealla. Päätin kuitenkin lähteä seuraamaan polkua, onhan minulla kompassi ja tieto missä Suomu on, ei polku siitä yli ainakaan mene. Sitten löysinkin itseni jo kulkemasta Suomun rantaa. Oletukseni oli siis oikea, eli polku oikaisee ja menee kohti Porttikoskea.
















Matkalla aurinkokin oli alkanut paistaa ja lämmitti jälleen oikein mukavasti. Mukavaa olisi vielä, jos rinkkani hengittäisi selkaosasta edes yhtään..
Tarpeeksi käveltyäni päädyinkin Porttikosken sillalle. Pidin ruokatauon tässä ja samalla pohdin menenkö tuvalle.


















Ruuan jälkeen lähdin kävelemään tuvalleppäin. Nyt matka ei enää tuntunut kolmelta kilometriltä, niinkuin ensimmäisenä päivänä.
Tuvalle päästyäni kello oli vielä aika vähän, ja energiaakin olisi ollut jatkaa johonkin. Tuvan pihassa oli kyllä kyltti Lankojärvi 5km.













Tuvalla oli jo pariskunta, he aikoivat nukkua tuvassa. Päätin kuitenkin jäädä tuvalle. Ja tupaankin sain majoittua, ensimmäisenä päivänä en edes käynyt sisällä.
Tein pienen kävelylenkin tuvan ympäristössä, lähinnä silmällä pitäen millainen maasto on, jos lähtee Lankojärvelle..
Illemmalla istuimme vielä nuotiolla ja juttelin pariskunnan kanssa. He kertoivat, että 5km kyltti tarkoittaa, että matkalla pitää kahlata Suomun yli. Olivat itse käyneet Lankojärvellä ja haastepaikkoja kuulemma vain muutama. Päätin siis, että suuntaan huomenna sinne.
Tuvalle saapui vielä vanhempi mies, ja nukuimme kaikki neljä tuvassa, pihassa ei ollut yhtään telttailijaa.
Illalla vieraskirjaa lukiessani, minulle selvisi, että Sotavaaranojan yli menevä silta on ainakin viimesyksynä vielä ollut olemassa, eli se on talven aikana kadonnut. Pohdimme, onko mahdollisesti talvi tai jäät vieneet sillan, mutten itse usko tähän teoriaan ollenkaan.
Kotona tietekin selvisi, ettei nuotiopaikkaa eikä siltaa ole enää merkitty uusin karttoihin, kansalaisen karttapaikkaan ainakaan.

Päivä 4
Porttikoski - Lankojärvi ehkä 7km

Ensimmäinen tupayö takana, hyvin nukutti. Olin kyllä hereillä, mutta tapani mukaan nousin makuupussista viimeisenä.
Pariskunnan nainen alkoi keitellä aamupuuroa, ja ystävälliesti keitti samalla minulle, toki tarjosin omat hiutaleeni sinne sekaan.
Aamutoimet, rinkan pakkaus, tuvan lakaisu ja matkaan.














Lähtiessä tuvan mittari näytti +20, ihan riittävästi siis. Jälleen Porttikosken sillalle ja nyt toista puolta Suomun rantaa. Reitillä oli paljon märkiä kohtia ja puroja jotka piti ylittää. Kiertelyä tuli siis paljon. Toisaalta pariskunta tuvalla olikin minua aiheesta varoittanut.
Edessä oli jälleen yksi märkä kohta. Suon pohja oli sellaista upottavaa, jos astui väärän kohtaa, upposi heti syvälle. Suon yli oli vedetty yksi tukki ja jälleen liikaa kuvitellen omasta tasapainostani lähdin ylittämään suota tukkia pitkin. HUMPS ja jalka ohi tukin ja nainen polvea myöten suossa.














Onneksi kengät eivät kastuneet, pelkästään puntit. Ja housuthan kuivuvat hyvinkin nopeasti. 
Matkalla oli tarpeeksi korkealla oleva puunrunko jossa oli helppo pitää lepotauko, muka jalkoja kuivatellen..



















Matkalla oli upeita maisemia. Parissa kohtaa Suomu virtasi oikein vauhdilla alaspäin synnyttäen isoja vaahtopäitä ja välillä kuljin kivikossa ja välillä suossa. Maasto ja maisemat olivat oikein vaihtelevia. Mikä oli mukavaa. Vaikkakin hiki oli ja jano jatkuva, en antanut sen häiritä.

































Matkalla olevalla koskella testailin järkkäriäni. Kamera on ollut minulla jo neljä vuotta, enkä edelleenkään ole tutustunut sen kaikkiin hienouksiin ja säätöihin. Tarkoitukseni oli tällä reissulla opetella käyttämätään kaikkia säätöjä, mutta jotenkin aina vahingossa käyttää sitä puoliautomaattia..
Nälkä alkoi ilmoitella olemassaolostaan joten rupesin etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Iltapäiväksi oli luvattu sadetta joten haahuilemaan ei kuitenkaan huvittanut jäädä. Polku meni kallion päällä ja alhaalla rannassa oli jonkun kyhäämä nuotiopaikka. Siihen siis tauko, nuudelikeitto ääntäkohti ja matka jatkuu.













Vielä ei kuitenkaan näyttänyt siltä että sataisi, joten en viitsinyt edes sadesuojaa laittaa rinkan päälle.
Matka jatkui kuumissa tunnelmissa, aurinko porotti taivalla ja shortseja olisi kaivannut.
Edessä oli suo. Todella märkä suo. No, pääsin hyppimällä suon yli. Ja edessä olikin puro. Tai koski. Tai oja, mikä tahansa, mutta ylitsepääsemätön.













Tässäkohtaa alkoi masentaa. Taivas alkoi pikkuhiljaa harmaantua ja ilmakin viiletä, sade on siis tulossa. Kosken yli ei toivoakaan päästä. Hypin siis suon takaisin ja mietin mitä tehdä. Kiersin puroa ylivirtaan päin ja ylitettäväksi tuli toinen suo. Jälleen sellainen jossa pohja on upottavaa, ei siis toivoakaan mennä yli. Tässäkohtaa jouduin oikeasti miettimään että mitäs sitten.. Nyt kaipasin sitä reissukaveria joka keksii paremman idean kuin minä..
Palasin jälleen kosken rantaan. Ei kaatunutta puuta tai muutakaan. Kahlausta en halunnut lähteä yrittämään, vettä oli niin paljon ja virtaus erittäin voimakas. Palasin siis jälleen ylävirtaan suolle. 













Suon yli meni ohuen ohut tukki. Vaikka tiedän tasapainoni erittäin erittäin surkeaksi, päätin mennä suon yli. Eihän tässä ollut vaihtoehtoja. Riisuin kengät, ripustin kaulaani ja aloin suunnitella reittiä. Ensin ajattelin hyppiä mättäältä mättäälle ja alku menikin ihan hyvin. Kunnes huomasin, ettei mättäitä enää ole. Suolle ei voi astua koska se tarkoittaa uppoamista. Paluu rannalle. Vaihtoehdoiksi ei enää jää kuin tukkia pitkin tasapainoilu. Onneksi minulla oli keppi.
Puoleen väliin meni ihan hyvin, vaikkakin horjuen. Ja taas tapahtui HUMPS ja nainen suossa vyötäröä myöten. Ensimmäinen reaktio oli 'apua kamera kastuu'. Järkkäri siis roikkui kaulassani kokoajan ja pokkari matkusti reisitaskussa. Seuraava reaktio oli 'apua miten täältä pääsee pois'. Rämpimistä suossa. Paniikki melkein kerkisi iskeä kun pääsin hieman pitävälle pohjalle ja rannalle kipuamaan. 
Sitten alkoi tihkusade.
Kengistä veden kaato pois, rinkan päälle sadesuoja ja sukista vesien puristus pois. En kokenut tarpeelliseksi lähteä kaivamaan kuivia sukkia rinkasta koska kengät olivat aivan läpimärät. Märät sukat ja kengät siis jalkaan ja eteenpäin. Toivoin vain kokoajan ettei Lankojärven tupa ole kaukana. Ja että siellä saa laittaa kaminaan tulen.
Etenemistä tihkusateessa. Tässäkohtaa kun eteen tuli puro, suo tai muu märkä alue, ei enää kiinnostanut kastuuko kengät vai ei, läpi vaan. Eteenpäin rämpimistä. Epätoivo alkoi jo iskeä kun tupaa ei tullut vastaan. 
Olen erittäin huono arvioimaan kilometrejä, mutta olin aivan varma että olen yli puolenvälin eikä tuvalle voi enää olla kuin korkeintaan kilometri.. Oikeasti matkaa oli siis ainakin parisen kilometriä. Sade onneksi taukosi.
Suomun vastarannalla näin jonkun punatakkisen liikkuvan ja mieleni teki huutaa että tietääkö missä kaukana tupa on. En viitsinyt kuitenkaan huutaa, en uskonut hänen kuulevan. 
Kun tupa pia tuli näkyviin, olin varmaan maailman onnellisin sillä hetkellä. Rinkka tuvan seinustalle ja vaatteiden vaihto.  Tupaan oli joku aiempi kävijä virittänyt pyykkinarun, joten hyötykäytin sitä ja laitoin vaatteeni siihen kuivumaan. Tuvassa oli minut aiemmin ohittanut perhe ruokalevolla joten en viitsinyt ruveta lämmittämään. Juttelin perheen isän kanssa kun kysyin mistä he olivat suon ylittäneet ja kerroin oman kokemukseni. Minusta tuntui että mies vain nauroi minulle ja totesi 'hehe, sellasita sattuu' joo niin varmaan muttei saisi sattua yksin ollessa... Ei tullut kovin onnellinen olotila. Itsellä melkein paniikki kerkesi tulla ja kauhukuvat päässä että miten takaisin mennessä ylitän suon ja toinen senkun nauraa minulle. Kiitos vain, nainen yksin erämaassa, jotain sattuu niin silloinko on lupa nauraa?
Keitin vettä ja join teetä ja availin kameroista kaikki luukut ja otin muistikoritit sekä akut pois. 
Paikalle saapui vielä pariskunta, hekun alkoivat kokkailla perhe jatkoi matkaansa. Pariskunta oli Rautulammelta tulossa ja siellä oli kuulemma vielä lunta ja lampi jäässä. Pistin kaminaan tulet ja itsekkin siinä sitten kokkailin päivällisen. 
Pariskunta aikoi telttaan nukkumaan, minä aioin jäädä tupaan. Illan istuskelin tuvassa, lämmitin ja katselin ulos. Ensin alkoi järjetön tuuli, sitten tuli sade ja viimeisenä ukkonen. Sateen jälkeen olisi ollut todella upea kuvaussää, peilityyni Lankojärvi ja linnut lentelivät. Paitsi että kumpikaan minun kameroistani ei toiminut..
Tuvassa sain nukkua ihan yksin ja pussiin kömmin yhdentoista maissa.

Päivä 5
Lankojärvi


Heräsin yhdeksän aikoihin. Ensimäisenä tietyskkin kokeilin onko kengät kuivat. Ei toivoakaan. Lämpömittari pihalla näytti auringossa +24C, eli ihan liian kuuma kävellä. Tein päätöksen pakollisesta lepopäivästä. Viimeiset rakkolaastarit oli kantapäissä eivätkä ne oikein tykänneet suo uinnista ja meinasivat irrota joten märillä kengillä talsiminen ei oikein inspiroinut.
Siis veden hakuun ja puuron keittoon.











Aamupuuroa syödessäni selailin vieraskirjaa. Oli joku kirjoittanut 2pv aiemmin, että oli myöskin uponnut vyötäröä myöden suohon tullessaan Porttikoskelta Lankojärvelle, en siis ole ainoa!  
Lisäksi kokeilin kameroitani joista pokkarin sain toimimaan, testasin molempien kameroiden muistikortit ja ne onneksi pelittivät. Otin pokkarin ja lähdin päiväretkelle. Ensin suunnittelin, että menen Rautulammelle ilman rinkkaa ja palaan illaksi takaisin. Mutta totesin 14km ehkä olevan liian paljon crocseilla käveltäväksi. Varsinkin jos loppupätkä on märkää. 
Kävelin sitten mönkijän uraa pitkin eteenpäin. Puron yli ennen Rautuojaa meni onneksi silta ja pääsin sen ylittämään kuivin jaloin.




















Poikkesin polulta ja ilman päämäärää seikkailin Suomun ja Rautuojan välisellä alueella napsien pokkarilla kuvia sieltä täältä.






















Kyllähän silläkin ihan hyviä kuvia saa.. Pokkarikin kastui, kun reisitaskussa kerran oli. Alussa kun kameran käynnisti, objektiivi meni heti sisään ja kamera sammui, samalla se vinkui. Yön yli kuivuttuaan pokkari toimi oikeastaan ihan normaalisti, järkkäri ei lähtenyt käymään ollenkaan. 
Jos ilman rinkkaakin kävellessä tuli kuuma, ei yhtään haitannut viettää lepopäivää, olisi varmaan selkäosa ollut aivan läpimärkä kun tähän keliin olisi vielä rinkan lykännyt. 
Tuvalle takaisin saapuessani oli telttaporukkakin herännyt ja tekivät lähtöä Porttikoskelle. Minä tein välipalaksi viimeiset ruisleipäni, höystettynä metwurstilla ja juustolla tietenkin ja siirsin märät kenkäni aurinkoon kuivumaan.


















Paikalle saapui taukoa pitämään koiran kanssa liikkuva nainen, hänkin oli matkalla Porttikoskelle. Siinä niitä näitä juteltiin ja hän jatkoi matkaa. Minä lakaisin tuvan lattian ja nautin terassilla auringosta.
Päätin lähteä pilkkomaan syttypuita, minä kun olin edellisen tekemät melkein loppuun käyttänyt. Puita pilkkoessani paikalle saapui jälleen yksi perhe. 
Minä aloin kokkailla pastaa, samoin perhe alkoi kokkailla. Kysyin vielä luvan lämmittää kaminaa jotta kenkäni kuivuisivat, mukavampi lämmittää päivällä ettei yöllä ole niin kuuma. Luvan saatua sytytin tulet kaminaan ja poistuin terassille juomaan teetä.
Iltapäivän mittaan paikalle saapui kokoajan lisää porukkaa, yksin kulkeva rouva, yksin kulkeva mies, kaksi ruotsalaista (oletan) sekä varaustuvan puolelle vielä kaksi nuorta poikaa.
Tuvassa nukkui siis minun lisäkseni viisi ihmistä. Harkitsin kyllä teltan pystyttämistä mutta se sitten jäi.
Illalla juttelimme vielä kaikkea mukavaa edellisistä reissuista sekä kommelluksista ennenkuin menimme nukkumaan. Makuupusseissa olimme suunnilleen yhdeksän aikaan.

Päivä 6 
Lankojärvi - Snellmannin tupa n. 20km

Nousin siinä seitsemän aikoihin, viimeisenä tietenkin. Yöuneni eivät olleet parhaan mahdolliset, tuvassa oli kuuma ja kuuntelin kokoajan kun kukin vuorollaan kääntyili makuupussissaan.
Aamupuuro, aamutoimet ja suunnitelman teko. Tuvalla oli tässävaiheessa enää minä ja päivällä saapunut perhe jotka olivat menossa Porttikoskelle.
Kengät olivat kuivat, se oli erittäin suuri helpotus. Vaihtoehtoina Rautulammelle meno tai Porttikoskelle meno, Rautuojaa ei kuulemma kannata lähteä ylittämään. Rautulampi kuitenkin on päivätupa, eikä siellä kuulemma ole kunnon telttapaikkoja kun piha on läpimärkä. Lisäksi järkkärin toimimattomuus ärsytti erittäin paljon. Ruuan puolesta voisin kyllä mennä mihin vain. Toisaalta, alkuviikoksi oli luvattu kaatosadetta..
Lopulta päädyin tulokseen että lyöttäydyn perheen matkaan ja kierretään yhdessä suo jonne tipuin (sain varmaan ikuisen suokammon).





















Onneksi lähdin perheen matkaan, heillä oli paljon parempi kartta kuin minulla joten kiersimme koko suon ja oikaisimme samalla kun Suomu teki mutkan siinä kohdin. 
Polulle takaisin päästyämme perhe jäi pitämään taukoa, minä jatkoin eteenpäin. Jonkun matkan päästä löysin sopivan kiven mihin laskea rinkka joten pidi taukoa minäkin ja nautin auringosta. Tämän jälkeen edessä olikin jälleen puro. Mennessä tasapainoilin tukin yli, sain kyllä lainaan toisenkin sauvan joten se oli helppoa. Tiesin perheen tulevan ihan takanani joten jäin odottamaan heitä ja heidän ratkaisuaan puron ylitykseen.















Perheen isä puki coverbootsit (minäkin haluan sellaiset! Todella kätevän oloiset, ei vain taida enää suomalaisista kaupoista saada..) ja kantoi pojat yli, vanhempi herra meni gorea hyödyntäen kahlaamalla yli. Minä en kahlaamaan uskaltanut, olinhan juuri saanut kengät kuiviksi. Sain perheen isältä tasapainoilu apua puron ylitykseen, jälleen neito pelastettu hädästä :D
Matka jatkui auringon vetäytyessä pilveen ja ilman viiletessä.
Porttikosken tupa
















Aika pian olin jo neljättä kertaa tällä reissulla Porttikoskella.















Koskesta kyllä näki että Suomun vesi on jo laskenut aika hyvin. Minä jäin pitämään ruokataukoa tähän. 
Taivas alkoi harmaantua uhkaavasti ja pohdin menenkö sadetta pakoon Porttikosken tuvalle vai jatkanko Aittajärvelle päin ja etsin mukavan telttapaikan jostain. Kello oli sen verran vähän vielä, että päätin etten pelkää sadetta vaan lähden kohti Aittajärveä, teltta pystyyn jos alkaa satamaan. Rinkkaan laitoin valmiiksi jo sadesuojan.















Matka kohti Aittajärveä eteni hyvinkin vauhdikkaasti. Yhtäkkiä huomasin jättäneeni sadepilvetkin kauas taakse ja itse olisin ollut auringon valossa jossei puut olisivat luoneet mukavaa varjoa. Taukoja en pahemmin pidellyt. Yhtäkkiä huomasin olevani jo poroportilla, portilla joka on suunnilleen puolessa välissä, kohta olisi siis puro jonka ylitykseen tullessakin sain apua, mites tälläkertaa...















Portista läpi ja matka jatkuu, tässäkohtaa tein päätöksen että kuljen Aittajärvelle asti. Yllätyin miten vauhdikkaasti kuljin. Yleensä kun olen hyvin hidas etenijä. Tiedä sitten, vaikuttiko nopeuteeni se, etten pysähtynyt valokuvaamaan kaikkea vastaantulevaa vaiko keventynyt rinkka vaiko kohdallaan olevat energiatasot.
Pian oli edessä myös puro. En uskonut puroa samaksi puroksi minkä ylitystä olin mietinyt korvat sauhuten. Puro oli kaventunut huomattavasti sekä vesi laskenut. No ilmeisesti puro kuitenkin oli sama. Ylitykseni onnistui tukkia pitkin tasapainoillen. Tokikin jälleen lopussa tasapaino petti, pari juoksuaskelta ja hali vastarannalla olevan koivun kanssa. Tästä muistoksi sain punaisen läiskän otsaani.
Aittajärvelle saapuessa minulla oli jo kamala nälkä. Olin elätellyt toiveita, että polkukin olisi jo kuiva eikä enää veden vallassa, turha toivo. En halunnut kahlata uudestaan puron yli ja pelätä kaatumista. Polku jatkui ylävirtaanpäin joten niin minäkin. Erinäisissä kohdissa näki mistä ihmiset ovat puroa ylittäneet, mutta vahvin polku jatkui aina vain eteenpäin. Polun oikealla puolella oli suht iso, leveä tukki jota pitkin moni oli mennyt. Minä seurasin vielä polkua, samalla etsien toista kahluukeppiä itselleni. Polku päättyikin siltaviritelmälle.















Tässäpä vasta pelottavannäköinen viritelmä... Mietin pitkään kumpi vaihtoehto on turvallisempi, siltaviritelmä vai iso tukki. Päädyin kuitenkin siltavritelmään, polku oli niin vahva että tuosta on monen ollut pakko mennä yli. Lisäksi joku oli löytänyt tarpeeksi pitkän kahluukepin että ylettyi sillalta puron pohjalle, ja minun kannataltani se oli vielä oikealla rannallakin. Pitkän kepin ja oman kepin turvin ylitin siis sillan. Hieman pelotti kun puut antoivat aikapaljon myöden, yli pääsin kuitenkin kuivana.
Toinen vaihtoehto
















Polku johdattikin minut lähes suoraan Aittajärven parkkipaikalle.















Nyt Porttikoski - Aittajärvi matkaan meni enää 4h, kun ensimmäisenä päivänä meni tuplasti.. Matkalla oli vielä kehkeytynyt idea josko menisi Snellmanninmajalle, rouva Lankojärvellä kun sanoi että on käymisen arvoinen paikka. Kello ei ollut vielä paljon joten sinnehän sitten suuntasin. Autoon heitin ylimääräiset kamppeet ja kevyellä repulla olikin helppo lähteä liikenteeseen.
Ensimäiset 2km menikin puolessa tunnissa, toiseen puoliskoon meni hieman kauemmin, jo alkoi taas olla energiatasot matalalla kun niin kova nälkä. 
Mikähän viritelmä mahtaa olla
















Majalle saavuin kuitenkin puoli kympin maissa, ja ihan yksin sain olla.
















Iltapalaksi tonnikalaleivät ja aika äkkiä meninkin makuupussiin ja untenmaille, aamulla kun pitäisi herätä ajoissa.

Päivä 7
Snellmannin maja - Aittajärvi n. 4km

Herätys oli 9:00. Aamupalaksi oli tonnikalaleivät eli illan jämät. Lisäksi suoritin peseytymisen jotta kehtaa edes huoltoasemalle pysähtyä. Matkaan pääsin vasta yhdentoista maissa vaikka tarkoitus oli paljon aiemmin. 















Sinne se jäi. Sitten edessä olikin päivän ainoa märkähaaste, suo, yllätys yllätys, polulla.















Illalla tulin suoraan läpi kun en jaksanut alkaa miettiä sen enempää, kengät kyllä onneksi pysyivät kuivana. Nyt seurasin polkua joka näytti kiertävän suon. Tälläreissulla totesin hyväksi seurata polkua vaikkei oma ajatus olisikaan samaa mieltä. No, polkuhan kiersin suon ja taas matka jatkuu. Matka eteni harmaassa ja koleassa säässä. Tuvalla mittari näytti +11C ja harmaudesta päätellen sitä vettä voisi kyllä pian tullakkin, siis vauhtia matkaan.
Puolenvälin tiesi saavuttaneensa kun tuli Kolttakentälle.
















Kolttakentän jälkeen minulle sueraa piti joutsenpari jonka kuvaaminen pokkarilla osoittautui erittäin haastavaksi.
















Joutsenpari jäi taakse ja minä etenin vauhdikkaasti Aittajärven parkkipaikalle. Pian se olikin edessä ja rinkan sai heittää autoon ja matkan kohti kotia aloittaa.















Parkkipaikalla ei ollut muita, mutta Aittajärventiellä tuli kolme autoa vastaan. 

Tälläreissulla yllätyin siitä miten paljon kulkijoita oli. Olisin olettanut ettei tulvavesien ja vielä lumen aikaan paljon ketää ole, mutta joka päivä tuli vähintään neljä ihmistä nähtyä ja tuvissa oli yllättävän paljon porukkaa, neljästä yöstä kaksi nukuin yksin.

Ajettuja kilometrejä kertyi yhteensä 2083km, bensaan rahaa kului n. 160e. Tuossa on aikalailla +40km kun mennessä ja tullessa koukkasin meidän kesämökin kautta.

Kamerani Canon EOS 600D sekä Canon Ixux 140 kastuivat molemmat. Pokkari toimii kastumisen jälkeen, ainakin vielä. Järkkärin vein huoltoon josta tuli tänään viesti, ettei ole korjattavissa. Saa nähdä kattaako matkavakuutus uuden kameran vai jäänkö ilman järkkäriä. Uutta ei todellakaan ole nyt varaa ostaa.

Piponi hukkasin toisena päivänä. Kolmantena päivänä palatessani kirjoitin Porttikosken tuvan vieraskirjaan minne olin sen hukannut ja jätin puhelinnumeroni, jos joku sattuu löytämään niin olisin onnellinen jos pipo palautuisi kotiin. No, juhannuksena tuli viestiä että pipo on löydetty ja nyt pitäisi enää noutaa se naapurikunnasta, ihanaa! Vieraskirjat kunniaan!

Tupien siivottomuus yllätti minut. Viimesyksynä Itäkairassa jokainen tupa oli kuin kiillotettu, täällä sekä Porttikoski että Lankojärvi olivat aika siivottomia. Pölyä, puupurua ja muuta roskaa lattioilla oli erittäin paljon. Minä onneksi en ole mikään siivousintoilija eikä minua häirinnyt mutta hieman ihmetytti että eivätkö ihmiset siivoa jälkiään, edes puita ei haettu tai pilkotu seuraavalle vaikka kaminaa poltti.

Varustelistan löydät Tästä

Ja vielä:
Viesti tälle herrasmiehelle joka pelasti neidon hädästä Porttikoskelle mennessä puron yli: 
Kysyit että pärjäänkö. Ei, en pärjännyt, siltaa ei löytynyt ja reittisuunnitelma meni täysin uusiksi. Lisäksi upposin suohon :D