maanantai 7. elokuuta 2017

Joutsijärvellä 5.-6.8.2017

Yhden yön yli retki Joutsijärvellä.
Alkuperäinen takoitus oli kiertää koko Järven ympäri, mutta kuten tapana on, suunnitelmat muuttuvat. La-ma oli tarkoitus maastossa viettää, myöhäisen lähdön vuoksi, mutta loppujenlopuksi päädyin kiertämään vain yläreunan pikkulenkin.
Joutsijärvelle suunnitelmien muututtua menen kyllä vielä joskus uudelleen, varsinkin venelossi ja Tuurunkangas kiinnostavat.

Matka starttasi ajomatkalla, tietenkin. Olin päättänyt lähteä Kakkurintien P-paikalta liikenteeseen, kiertäen pikkureittiä myöten lenkin myötäpäivään.
Kakkuritieltä, joopa. Rakkaat kanssaretkuilijat! Älkää missäännimessä menkö Kakkurintielle ellette satu omistamaan maasturia tms korkeamaaravaraista autoa! Ja ottakaa varusteiksi ainakin tunkki ja vararengas mukaan.. Itsahän menin matala maavaraisella henkilöautolla jossa varuisteina on tunkin veivi ja vararenkaana 'moponrengas', vähän oli jännittäviä hetkiä matkalla... Ykkösellä sai tein ajella ja aikalailla pientareita pitkin.

Minun matkani alkoi siis Kakkurintien P-paikalta, hieman jälkeen iltakahdeksan pääsin liikkeelle.




















Matkaan lähdin kosteissa tunnelmissa, rinkkaan sadesuoja ja itselle sadetakki. Kokopäivän oli satanut vettä. Pouta onneksi iski kun sain itseni ulos autosta. Tokikin maasto oli aivan läpimärkää ja tiet täynnä vesilammikoita, mutta eihän se menoa haitannut!

P-Paikalta kohti Kustaan Savupirttiä, yöpymispaikkaani. Koska pääsin niin myöhään lähtemään, oli tavoitteena lähellä oliva tupa. Sisälmystenlahdelle olisi vain 500metriä ja kyllä sitä nyt vähän kauemmas kerkiää kävellä..




















Polku oli merkitty helposti erottuvilla punaisilla muoviläpysköillä maastoon




















Mutta vaikka polku oli helposti merkitty, ei se tarkoittanut silti helppokulkuista..




















Hyttysiä oli riesaksi asti! En tietenkään mitään myrkkyä muistanut mukaan ottaa.. Minä kun olen hyttysten suosikkiruokaa ja itse siitä saan kärsiä kutinan ja järjettömän kokoiset paiseet, joten en ollut kovin mielissäni näistä seuralaisista..
Mustikat olivat jo kypsiä, mutta paljon ei kuvaamaan pystynyt pysähtyä kun heti oli miljoona hyttystä kimpussa..















Määränpääni, Kustaan Savupirtin, saavutinkin vartissa, vaikka polku ei kovin helppokulkuinen aina ollutkaan.
















Kiersin nopeasti pihapiirin.
Pihassa oli kota (nukkumapaikkoja kahdeksalle) tulistelua varten, puuvaja, huussinkin löysin, mutta oli niin vinossa, että arvelin sen pystyssä pysymistä, sekä jonkinlainen kaivo tyyppinen vesipiste.

Entiedä tämän juomakelpoisuudesta, itse nappasin tästä vain tiskivettä aamulla, roskaista oli ainakin.
Iltapalaa en sen kummemmin nauttinut, en jaksanut alkaa trangiaa kasailla ja leipätarvikkeet olin jättänyt kotiin.
Tupa oli sisältä savuntuoksuinen ja pieni, mutta tupamainen. Nukkumapaikat oli laskettu kuudelle, mutta mietin, että saa aika pieniä ihmisiä olla jotta sinne kuusi mahtuu, ylälaverinkin oli vain kahden laudan levyinen.
Tuvassa oli lämmitysjärjestelmänä jonkinsortin kiuas, johon löytyi lämmitysohjeet ulkoa, itse en kyllä alkanut lämmittämään, oli tarpeeksi lämmin muutenkin.

Itse menin aika pian makuupussiin, 21:30. Iltalukemisiksi luin vieraskirjan. Uni ei meinannut millään tulla, ja koska tyynynäkin toimi vain huppari, oli niskajumitus aikamoinen..
Yö meni puoli horroksessa, ei juurikaan nukkuessa, aamulla kello soitti 10:00. Sainkin itseni ylös ennätysvauhtia.
Oli mukavaa mennä pihalle ja todeta, että on lämmin eikä sada vettä!
Trangia pihapöytään siis pystyyn ja aamupuuron keitto.
Puuron keittyessä keräsin joukkoon kuksallisen mustikoita ja pakkasin rinkan.
Puuro nassuun, kaivosta tiskivesi, trangia rinkkaan ja matkaan.
Matka lähti siis kohti Korsua, ja sitäkautta tarkoitus oli jatkaa myötäpäivään koko järven ympäri. Jälleen olivat hyttyset riesana, mutta nyt oli niin lämmintä että liikuin pelkkä urheilutoppi päällä ja läiskin hyttysiä aina kun uskalsivat tulla liian lähelle. Tällä vaatetuksella ei tokikaan voinut pysähtyä hetkeksikään koska muuten niitä lentäviä inisijöitä oli miljoona heti kimpussa.
Korusulle polku ei ollut taaskaan mikään helppokulkuinen. Märkää suota ja kivikkoa. Maisemia ei paljon voinut katsella kun joka askeleella piti katsoa mihin astuu. Korsun kun saavutin, näin vain kallion päällä opastetaulun jossa kuli Korsu, ja opasteet Kakkuriin ja Savupirtille. Hetki piti bongailla ympäristöä jotta se sieltä löytyi.

Korsun takana oli lisäksi laavu ja tulipaikka, kävin ne vain katsastamassa, jätin rinkan maahan ja hyppäsin korsuun sisään hyttysiä pakoon. 


Hieman hymyilytti tuo, että vieraskirjatkin oli pitänyt laittaa kettingeillä kiinni ettei kukaan vain vie niitä, enpä ole ennen tuollaista viritelmää nähnytkään.
Korsun 'takaovessa' joka olisi mennyt laavulle ja nuotiopaikalle, komeili hämähäkki. Hämähäkkikammoisena ylitin itseni ja otin kuvan siitä. Pokkarilla kuvaaminen on helpompaa siinämielessä, että naps ja kuva on otettu, nopeampaa kuin järkkärillä.

Korsun tutkittuani jatkoin matkaa Kakkurin laavulle.
Polku ei edelleenkään ollut todellakaan helppokulkuinen...
Välillä polku hukkui kokonaan ja välillä oli sellaista kivikkoa ja kuoppaisuutta ettei ole todellista. Olin lukenut, että järven itä- ja pohjoisranta ovat todella kivikkoista kuljettavaa, joten mielessäni kävi, etten lähdekkään kiertämään järveä ollenkaan idästä.
Sateen jälkeen kivet ja juurakot olivat muutenkin erittäin liukkaita, lisäksi olin yksin, joten pelkäsin taittavani jalkani jos tälläistä polkua lähden pitempäänkin kävelemään..
Kakkurinlammi oli jokatapauksessa kaunis paikka
Paljon kalojakin hyppi lammessa. Uimaan olisin mennyt, jos laituri olisi näyttänyt hieman tukevammalta tai jos pohja ei olisi ollut niin kovin soista.
Tässä tein päätöksen, että menen Sisälmystenlahdelle, ja siinä päätän jatkanko Tuurunkankaalle vaiko suoraan autolle, liukas kivikkoinen polku ei houkutellut.
Kakkurinlammella joutuikin hetken miettimään, että mihin suuntaan. Onneksi minulla oli kartta mukana. Polkuja lähti kolmeen eri suuntaan, ja opasteet vain Korsulle.
Lopulta lähdin ihan oikeaa polkua kulkemaan, ja näinkin siinä sitten opastekyltin 'Tuurunkangas 4,9km'
Matkalla tuvalle oli ylitettävänä muutamia siltoja ja pitkoksia.
Tämä silta ei ihan kauhean turvalliselta näyttänyt, pohdinkin, olisiko ollut parrempi mennä vierestä. Menin kuitenin sillan yli, pidin kaiteesta kiinni ja keskellä hyppäsin parin pahiten lahonneen puun yli.
Äkkiähän sitä saavuttiinkin Sisälmystenlahteen, ja kyllä oli siinä tupa upealla paikalla!


Jälleen kerran, uimaan olisin mennyt jos ranta ei olisi ollut niin kivikkoinen. Ajattelin, etten pääse enää ylös jos tuonne nyt pulahtaa..
Tupa oli sisältä viihtyisä, iso takka/uuni, pöytä ja kulmikas kerrossänky, pieni mutta tunnelmallinen. Vieraskirjaan en nimeäni voinut raapustaa kun se oli harmillisesti jo täynnä.

Nälkä oli. Kauhea mietintä oli, että uskaltaako alkaa pihapöydässä kokkailla, senverran synkäksi taivas muuttui.
No, pistin jokatapauksessa trangian pystyyn ja italianpadat pöhisemään. Rauhassa siinä saikin kokkailla. Juurikun pata oli lähes valmis, päätti sade alkaa. Kamppeet äkkiä sateensuojaan ja ruokailinkin tuvan lipan alla sateensuojassa.
Tiskaus, kamppeet kasaan ja muutama sata metriä kävelyä autolle.































Autolle sainkin kävellä poutasäässä. Kauhukuvina jälleen mielessäni Kakkurintien ajaminen takaisin..
Tämän rakennuksen tarkoitus ei minulle selvinnyt..
















Parkkipaikallahan on kaivo, mutta sen pumppu on rikki (ollut jo monta vuotta). Paikalle on tuotu ämpäri kepin päässä, en jäänyt tutkimaan olisiko sillä saanut vettä kaivosta. Kaivon vesi on juomakelpoiseksi todettu 2013, onko sitä vielä, sitä en myöskään jäänyt selvittämään..
Kakkurin tien päähän ajo (voi auto parkaa!) ja suunnitelmissa oli vielä käydä Puurijärven Kärjenkallion lintutornilla. Juups, suunnitelmissa oli..
Hieman ennenkuin pääsin Kärjenkallion parkkipaikalle, ukkonen iski ja taivas repesi. Vettä tuli taivaan täydeltä..















Parkkipaikalla kyllä odottelin hetkenaikaa josko sade laantuisi ja päällä jylläävä ukkonen häipyisi, mutta koska sellaista ei ollut näköpiirissä, päätin lähteä kotimatkalle.
Kotimatkalla pohdin, että jos olisin lälhtenyt vielä Tuurunkankaalle tuossa säässä, ei välttämättä olisi ollut kovinkaan onnellinen olo...