lauantai 17. marraskuuta 2018

Haltin vallotus (tai yritys), 21.-27.8.2018

Haltin valloitusta suunniteltiin vuodenverran. Matkanvarrella lähtijämäärä lisääntyi kahdesta neljään ihmiseen ja kahteen koiraan. Yksi oli noviisi, yksi käynyt kerran ja kaksi muuta 4-5krt. Molemmat koirat, toinen (omani) reippaan 6kk, ja toinen 9kk, olivat ensimäistä kertaa reissussa.

Tavoitteena oli valloittaa Halti, sekä käydä katsastamassa tunturiteatteri Operaatio Paulaharju. Kumpikaan tavoite ei täyttynyt, mutta reissu oli silti kokemuksien arvoinen.

Muutama viikko ennen reissua Hannastani (HannahCompact2) paukahti kaari (jota ei edelleenkään ole saatu korjattua/sopivaa varaosaa löytynyt.... Ideoita?). Saimme sen korjattua rautalangalla ja jesarilla. Kaarihan toki paukahti heti ensimäisenä iltana.. Olimme laskeneet niin, että matkassa oli kolme telttaa, 2 ja koira + 1 + 1 ja koira. Tämä ei toki rikkinäisen kaaren takia toteutunut, vaan majoitus oli 2 ja koira + 2 ja koira. Hyvin selvittiin. Retken pelasti vaellus.netin kautta vuokraan saatu Nallo 2.

Matkalla yövyimme Kittilän lomassa, ja siitä matka jatkui aamiaisen kautta Kilpisjärvelle. Kilpparilla vielä ravintola Kilpiksessä syötiin burgerit ja siitä matka kohti Haltia alkoi.

Päivä 1,
Kilpisjärvi - Paikka X

Lähtö oli maanantaina 21.8 iltapäivällä, 16:40

Auto jäi luontotalon parkkikselle, ja ensimäinen kilometri 'turistipolkua' pitkin Tsahkaljärvelle. Muutama kuva, ja matka jatkuu, hieman kapeampaa polkua pitkin. Onneksi.


Saanan profiili seurasi matkaamme.

Heti lähdössä, molemmille koirille uudet maastot ja uudet hajut. Selväksi tuli, että molemmat vetävät hihnassa. Toinen oli juoksuvyössä kiinni, ja toinen rinkan lannevyössä. Vanhempi hokasi hyvin pian, että ei kannatakkaan kiskoa, nuorempi jaksoi hihnassa kiskoa koko reissun..
Matka tunturikoivikon läpi ja kohta oltiinkin jo ensimäisellä 'ylityksellä'. Paikalla oli toki silta, jota pitkin joki oli helppo ylittää.
Ensimäiset vesipullojen täytöt ja juomatauko.


+6kk Lapinkoira innokkaana matkassa

Paikalla oli myös heti ensimäinen ihminen. Istuskeli portin toisella puolella taukoa pitelemässä. 
Porukan innokas noovisi oli heti lähdössä väärään suuntaan, Termisjärvelle. 

Kuvia on enemmän ja vähemmän. Niin monessa ottamassani kuvassa esiintyy ihmisiä, enkä heitä halua tänne julkaista. Yritän kuitenkin tehdä kuvapainotteisen postauksen.

Matka jatkui portin läpi kohti Saarijärveä. Pian oli ensimäiset poroaidan ylittävät portaat vastassa. 
Heti minulle kävi selväksi, että itse olen, taas, se porukan hitain kulkija. Kuten aina. Toki, toisiksi pisimmän ihmisen kanssa minulla pituuseroa oli 'vain' 12cm, pisimmän kanssa vielä enemmän. En väitä, että tämä on ainoa syy miksi olen hidas, mutta yksi niistä. Ei ne lyhyet jalat saa kiinni pitkiä jalkoja.
Reitti oli mutainen ja kivikkoinen, toisinaan oli pitkospuut helpottamassa kulkijaa. 
Poutaa oli, mutta kyllä se luvattu sadekkin sieltä tuli, ja pysähdyimme pukemaan rinkoille sadesuojat ja osa sadetakit.




Lopulta sade osoittautui meidän onneksemme, pelkäksi tihkuksi. Taisimme juosta sadetta niin lujaa pakoon, ettei se kerinnyt meitä yhyttämään.
Paljon oli vastaantulijoita, ja yksi pystyssä oleva telttakin bongattiin matkalla Saarijärvelle.
Norjan puolelle päästiin, ja totesimme, että koska lähtömme oli niin myöhä, tuskin pääsemme Saarijärvelle asti tänään.

Jonkunmatkaa rajalta käveltyämme, bongasin vasemmalta puoleltamme kivannäköisen telttapaikan. Porukan noviisi lähti katsomaan, onko paikalla sopivaa telttapaikkaa, kun näytti kaukaa niin märältä ja kivikkoiselta. Painotti toki lähtiessään, ettei tiedä miltä hyvä telttapaikka näyttää. Huuteli sitten, että paikat löytyy, ja koko loppukööri lähti perässä. 
Yhdeksänmaissa olimme leiripaikalla.
Kyllä koiria väsytti, pienempää varsinkin.

Jossain tuolla todennäköisesti nukuimme.


Hanna saatiin pystyyn, tuli ensimäinen iso tuulenpuuska ja kaari oli jälleen poikki. Eli, ei käyttöä. Koiria ei voinut samaan telttaan laittaa, joten päädyimmen 2 + 2 järjestelmään, joka toimikin koko loppureissun. 
Telttoina meillä oli siis (vuokrattu) Hillen Nallo 2 ja joku Fjellun teltta. 

Tuuli pihalla oli aivan järjetön. Päivä oli poutainen, ja illaksi nousi tuuli. Päädyimme tekemään iltapalan meidän (Nallo) absidissa, koska sinne mahtui kaikki neljä ja trangia. 
Pihalla oli siis todella kylmä tuuli, ja mittari näytti +7, teltan sisällä (sisäkankaan sisällä) +11C.
Aikalailla 00:30 ummistettiin silmät.


Päivä 2,
Paikka X - Kuonjarjoki n. 13km

Heräsimme n. 8:00. 
Kunnon tuuli pihalla jatkui edelleen. Teltassa sisällä näytti kuitenkin +18, ja ulkopuolella +23, mittari toki oli auringossa. Kaikki muut olivat palelleet koko yön, paitsi minä.
Aloin Nallon absidissa keittelemään puuroa, jossa kaikki aamupalan söimmekin. 
Kuten koko reissun. 

Nallo oli aivan mahtava teltta, ja sellaisen vielä joskus haluan itsekkin! Sitä ennen haluan toki Hannaani uuden, ehjän, kaaren.


Tavalliset aamutoimet ja rinkkojen pakkaus. 
Matka kohti Saarijärveä alkakoon. Saarijärvelle piti päästä jo eilen, vaan ei päästykään myöhäisen lähdön vuoksi. 
HeiHei yöpaikka, 




Jälleen, minä kuljin jonon viimeisenä, kun pitkäkoipiset juoksivat edellä. Muut jäivät pitämään pidempää taukoa sopiville kiville, itse jatkoin matkaa kun kerrankin pääsin edelle. Hieman ennen Saarijärven tupaa muut saavuttivat minut. 


Taivalla pörräsi (oletettavasti) vesitaso. Meni muuten useasti edestakaisin.


Maisemia matkalla Saarijärvelle:


Onneksi se tupakin sieltä pian tuli näkyviin. Aikamoista kivikkoa olikin tämä loppupätkä ennen tupaa.

Saarijärven tuvalla pidimme lounastauon, tonnikalanuudeleita.
Tuvalla oli myös yksin liikkeellä oleva nainen. Eräällä porukastamme oli hieman jalkavaivoja, ja kun kävi ilmi, että tämä nainen on hieroja, löysivät he yhteisen keskusteluaiheen.
Kaveri sai heti kuulla 'vaelluskengistään', eli Salomon lenkkareista. Kivikkoon ei kannata lähteä ilman kunnon kenkiä.
Matkamme Saarijärven tuvalta kohti Kuonjarjokea jatkui puoliviiden maissa.



Lähtö olikin helppo. Ensin sillan yli ja ensimäiset kilometrit tasamaastoa. Siitäpä se kivikkoinen nousu sitten alkoikin.
Porukan pitkäjalkaiset, ja 'noviisit' juoksivat kaukana edellä, me kaksi muuta hiippailimme kauempana takanapäin. 
Itseäni, kuten aina, hidastaa kamera. Mutta myös lyhyet jalat, huono kunto ja maisemien ihailu. Aina on kuitenkin perille päästy.




Kivikkoista nousua ylös. Jestas. Enpäs muistanutkaan miten rankkaa kiipeily rinkka selässä voi olla. Rinkkaa kun ei ole viimesyksyn jälkeen tullut kannettua.
Puolessa välissä nousua (Guonjarvarri?) oli kaikille sopivat istuinkivet. Siinä oli hyvä pitää patukan mittainen vesitauko.
Nyt ensimäistä kertaa (muistaakseni), kuva, jossa on ihmisiä, tänne:
Tuolta jostain tulimme



Duolljehuhput ja rotko

Puro matkalla huipulle

Vihdoin ja viimein pääsimme huipulle, onko se nyt sitten Guonjarvarrin huippu.

Huipulla oli hyvä pitää taas pieni hengähdystauko ennen loppurutistusta. 
Tässäkohtaa myös päätin heti, että jos (kun) joskus vielä tänne Haltille ja Kalottireitille eksyn, Saarijärvi - Kuonjarjoki välin haluan kiertää kaukaa! 
Ei todellakaan kuulunut lemppari välikkööni, ei kumpaankaan suuntaan mennessä. Nousua ja kivikkoa ja jotenkin, en tiedä, en vain tykännyt välistä.
Sitten vielä lasku alas rotkoon, jossa Kuonjarjoki virtaa. 
Joen toisella puolella meitä odotteli Saarijärven tuvalla tapaamamme nainen, ja hän osoitti paikan josta kannattaa joen yli hypätä. Ennen virallista reittiä, ei siis Kalottireittiä pitkin, vaan hieman ennen sitä. Siitä kiveltä kivelle hyppien kuivin jaloin yli.
Sitten kävelimmekin viiden hengen ja kahden koiran voimin tuvalle asti. Minä ja toinen reissutoverini perää pitäen.
Loppupätkä tuvalle oli helppoa kuljettavaa, vaikkakin matkaväsymys jaloissa painoi. Onneksi tupa tuli pian näköpiiriin.

Vauhti oli hieman vauhdikas omaan tahtiini nähden, mutta minkäs teet kun porukassa kuljemme.
Ensin etsittiin sopivat telttapaikat, ja sitten vasta rinkat maahan. 
Teltat pystyyn ja ruuan laittoon. Ruuaksi oli hyvä syödä tukevasti muusia ja falafel pyöryköitä. Jälkiruokakin meillä oli, ensimäistä kertaa kokeilussa Mokkapannacotta. Siinä sitten saatiin mukavasti iltakahvit ja jälkkärit. Omasta mielestäni pannacotassa olisi saanut olla enemmän jotain makua, vaikka enemmän kahvia, mutta reissutoverini olivat erimieltä.

Telttojemme vieressä oli vanha nuotiopohja, joten sitä hyödyntäen teimme siihen tulen. 
Iltaa oli mukava nauttia nuotion ääressä kahvia ja pannacottaa nauttien.
Kalkkinippa


Päivä oli taas ollut poutainen ja lämmin. Illaksi tuuli jälleen yltyi kovaksi. 
Yhdellä matkalaisista oli nilkka tullut hyvin kipeäksi. Lisäksi vanhemman koiran tassut olivat alkaneet punoittaa, joten siinä piti pohtia miten jatketaan. 
Päädyttiin ratkaisuun, että pidetään lepopäivä ja katsellaan.  
Telttoihin maate mentiin siinä yhdentoista jälkeen

Päivä 3,
Kuonjarjoki - Meekonjärvi - Kuonjarjoki, n. 20km

Aamulla heräsimme jälleen kahdeksan maissa. Itse aamu-unisena makoilin vielä melkein tunnin makuupussissa ja kuuntelin muiden aamutouhujen ääniä.
Aamupala mentiin tekemään tupaan. Siellä oli paljon muutakin porukkaa aamutoimissa.
Pohdimme, miten käyttäisimme lepopäivän.

Kalkkinippa sumun peitossa


Leirimme. Sininen teltta ei kuulu meille.


Päädyimme ratkaisuun, että jalkavaivaiset, koira ja yksi retkuilija, jäävät tuvalle kuluttamaan aikaa, ja me tervekoipiset lähdemme tekemään päiväretken Meekonjärvelle.
Haaveissani siinsi myös Saivaaran huiputus, mutta koska lähtö vain venyi ja venyi, liikkeelle pääsimme vasta yhdeltätoista.
Olimme päiväretkellä, eikä kiire mihinkään, mutta olin kahden pitkän ihmisen mukana, oli vauhtimme hyvinkin kova. Jälleen kerran muistin, miksi kuljen yksin..

Matkalla tulikin porukkaa vastaan paljon. Mihin lie turistireitille olemme päätyneet. Mutta toki tämä oli tiedossa, Operaatio Paulaharju kuitenkin veti aikapaljon porukkaa.
Ja allekirjoittanutta harmittaa etten nähnyt näytöstä!
Pian saavuimmekin joelle, ennyt muista oliko kyseinen joki Siktagurajoki vai Kahperusjoki, mutta siitä piti yli mennä.
Kiviä pitkin pomppimalla se kuivin jaloin onnistuikin. Paitsi 6kk ikäiseltä koiralta, joka kieltäytyi tulemasta yli kun juuri siinä kohdassa vesi virtasi aika vauhdilla. Nostaahan se piti yli.

Matka jatkui kohti Meekonjärveä. Komeat oli maisemat.
Nähtiin myös reissun ensimäiset porot. Siis jos ei lasketa tienpientareella olevia poroja.

Pian ilmestyi Saivaarakin  maisemaan.
Itse olin hieman haaveillut sen huiputtamisesta, mutta koska lähtemään pääsimme vasta niin myöhään, jäi se haaveeksi. Ensikerralla sitten! 
Toki, olisi ehkä 'hieman' rankka reissu ollut kun 20km + Saivaara. Onpahan ensikerralle jotain odotettavaa. (Uusi reittisuunnitelma on jo tehtynä..)





Kolmen-neljän maissa olimme Meekonjärvellä autiotuvassa. Vieraskirjan selaaminen, kartan tutkiminen ja pohdintoja.



Lähdimme Nuukankentän kautta kohti Saivaaraa. 
Suunnittelimme huiputusta, mutta myöhäisen ajankohdan vuoksi se jäi. Kävimme juurella kuitenkin.




Mutaa, kivikkoa, mutaa, kivikkoa. Sitä oli reitti Saivaaralle. Koira piti muutaman kerran auttaa kivikkojen yli ja kaapata syliin. 
Lounastauon pidimme jossain jokivarressa.
Nuudeleita ja kahvia.





Taisi olla hieman rankka reissu 6kk ikäiselle koiralle, nukkui koko lounastauon. Fiksu koira, kun tajuaa levätä aina kun pysähdytään. Kyllä siitä hyvä vaelluskoira tulee. Jos ei tarvitse kahlata mistään...
Palasimme takaisin Kalottireitille. 
Bongasin vasemmalta puoleltamme kivannäköisen kurun, ja sinne piti tietysti poiketa katsomaan.






Komea oli kuru.
Ja jälleen paluu Kalottireitille ja kohti Kuonjarjokea. Kävelyvauhtimme oli minulle nopea. mutta minkäs teet. Porukan mukana mennään.
Mikä se on?
Pian olimme takaisin ylitettävällä purolla. Tälläkertaa menimme ylempää yli, ja koirakin suostui tulemaan kun ei tarvinnut kastua.



Porukan noviisi, joka oli ensimäistä kertaa reissussa, jäätyi ylityksessä. Jonkunaikaa meni, että saimme keskelle puroa jumittuneen reissutoverimme jalat liikkumaan. 
Hieman ennen tupaa, bongasimme rinteestä ison kiven. Ensin luulimme sitä rakennukseksi, mutta kyllä se kivi oli. Sen ympärillä pyötikin porukkaa valokuvaamassa. Olisimme itsekkin menneet, jos olisi vielä voimat riittäneet..
Kivi

Kalkkinippa

Vihdoinkin pääsimme takaisin leiriin.
Oli kyllä aika rankka päiväretki, vaikka ilman rinkkoja kuljettiinkin. Oli koiranpentukin puhki tämän reissun jälkeen.
Itse kävin vielä valokuvaamassa rannassa. 
Ulkona oli järkyttävä tuuli jälleen, ja päädyimme syömään illallisen Nallon absidissa.



Koska yhdellä oli nilkka kipeä, ja toisella koiralla tassut, päätimme, että lähdelle huomenna paluumatkalle. Norjan kautta, eli erireittiä kuin tullessa.

Päivä 4,
Kuonjarjoki - Norjassa

Jälleen heräsimme siinä kahdeksanmaissa. Aamupalan kokkailimme jälleen tuvassa.
Aamutoimien jälkeen olin jälleen ensimäisenä valmis, ja lähdin kävelemään, 12:20.




Tuosta yli

Helposti yli, ja siitä alkoikin se kamala nousu Guonjarvarrin päälle.
Puolessavälissä nousua pidimme yhden istumatauon. Yksi istui teräväreunaisen kiven päälle, ja sai housuihin reiän. Kannattaisi katsoa mihin istuu.

Huipulla oli patukan mittainen tauko, jonka jälkeen matka jatkui.
Aikapian huipun jälkeen jätimme Kalottireitin ja siirryimme omille poluille. 
Djuollehuiput olivat kokoajan oikealla puoellamme.
Kuuluuko tämä luontoon?
Kerättiin pois.

Pian olimmekin poroaidalla, josta mentiin sujuvasti ali.
Etukäteen vähän jännitti Buolvirrohdun ylitys. Matkalla oli muitakin puroja, mutta kuivuneita sellaisia. 
Rantaan päästessä kävikin ilmi, ettei ylitys olisi mikään helppo. Vettä oli todella paljon, ja virtaakin. Siinä sitten pyörittiin kauan etsien ylityspaikkaa. Yksi olisi halunnut seurata mönkkärijälkiä, jos siellä olisi hyvä yityspaikka.
Lopulta löysimme kuitenkin ylityspaikan. Vettä ei ollut kuin puoleen pohkeeseen asti. Pienempi koira kannettiin yli.
Ali


Ylitys teki haasteita, kun ensin ylityspaikalle piti 'juosta' puron yli ja yksi porukasta oli sitämieltä, että kahlaamaan ei lähdetä. Helppo ylitys kuitenkin oikean kohdan löydyttyä, ei tarvnnut edes housuja riisua.
Rannalla jalkojen kuivaus ja pohdinta, että mitä sitten. Sadetta oli luvattu nimitttäis kuudesta eteenpäin, eikä sateessa tarpominen innostanut. Minä kävin katsomassa, löytyisikö rannan yläpuolelta telttapaikkoja. Olihan siellä, kaksi sopivaa paikkaa meille. Teltat pystyyn siis, Heargevarrin juurelle. 
Väsy

Iltapalaksi syötiin couscousia ja jälkkäriksi valkosuklaavanukasta. 
Onneksi lähdimme paluumatkalle, koska toisen koiran tassut olivat hiertyneet eikä nilkkakaan ollut kunnossa. 
Pohdimme, mikä on lyhyin reitti takaisin Kilpparille. Soitimme jopa luontokeskukselle, että onko 'kärrypolku' ajettavissa autolla.
Päädyimme ratkaisuun, että mahdollisimman suoraa reittiä kohti Kilpparia. Lisäksi varasimme mökin Kilpparilta.

Illalla iski myrsky. Tuuli oli jäätävä, vettä tuli kun Esterin sieltä.
Toiseen telttaa, Fjelluun, tuli vesi sisälle. Teltat paukkui ja rymisi, olipahan kokemus. Ei paljon yöllä nukuttu, kun myrskyä kuunneltiin. 
Fjelluun haettiin pimeellä jopa kiviä helmojen päälle, että pysyy paikallaan. 

Päivä 5,
Buolvierjoen mutka - Kilppari 12-14km.

Tänään siis takaisin Kilpisjärvelle, höh.
Perinteinen herääminen kahdeksalta, ja puuron keittoon.
Koiran tassut laitettiin pakettiin, että pärjää paluumatkan.
Satoi ja tuuli. Suuntana Gallajärvi ja Coahppeajoki. Tämä ylityss jännitti myös etukäteen. 



Luontokeskukselta kertoivat kyllä illalla, että ylitys todennäköisesti on helppo kuivan kesän takia. 
Alkumatka oli helppoa, ja vielä kun löysimme mönkkärijäljet. 
Vauhtia oli paljon, koska oli muka kiire, että keretään hakemaan mökin avaimet. Ei sovi lyhytjalkaiselle!
Heargejoen yli kiviä hyppimällä, helppo homma. Ja eroaminen mönkkäripolulta, joka päätyi 'kärrypolulle' Ylhäällä Sadgevarrin rinteellä oli paljon mustikoita, ja jäimmekin niitä syömään.
Alas Coahppejohkan varteen. Sopiva ylityspaikka etsittiin, ja yli vain. Joki oli ylityskohdalta todella leveä, mutta kiveltä kivelle hyppimällä päästiin kuivin jaloin yli.

Kiipesimme ylös, ja pidimme tauon. Koiran tassujen uudelleen paketointi ja muille patukat. Ruokataukoa yritin itse ehdottaa, mutta koska 'oli niin kiire Kilpparille' että eivät muut kerinneet sellaista pitämään.
Pian olimmekin poroaidalla. Siitä ali ja koska vettä tuli kokoajan enemmän ja enemmän, ja järkkäri joutui rinkaan kuivapussiin. 
Itse hiippailin porukan viimeisenä ja yrin nauttia viimeisistä hetkistä erämaan rauhassa. Pian olimme kuitenkin erotusaidalla ja Kalottireitillä. 
Pitkäkoipiset juoksivat edellä ja me nilkkavaivaisen kanssa hiippailimme perässä. Kalottireitti oli paljon mutaisempi ja märempi kuin mennessä, taas teki sade tehtävänsä. 
Poikkesimme hieman polulta, ja löysimmekin kourallisen lakkoja.


Vettä tuli kunnolla, onneksi oli edes viimeinen päivä. 
Poroja tuli vielä vastaan hieman ennen Tsahkaljäveä, ärsytti että järkkkäri oli repussa!

Hieman oli märkää.

Viimeinen kilometri soratietä talsimista. Pian olimmekin autolla ja parkkipaikalla, kaksi ensimäistä olivat odotelleet siellä jo puolituntia.



Mökiltä kävimme Saanalla ja Norjan puolella. 
Saanalta

Saanalta


Morsiusneidon huntu

Morsiusneidon huntu

Vesiputous Norjassa

Kilometrit varmaan taas heittää häränpyllyä mutta..
Reissu oli mukava, mutta kyllä harmittaa etten nähnyt operaati Paulaharjua tai päässyt Haltille. Mutta Haltin huiputus paikataan kyllä vielä.