Karhunkierros 8.-14.6.2020

Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä kevätreissu Muotkalle, vaan iskipä jättitulvat ja jäi se reissu tekemättä. 'Turvallisin' pohjoisin paikka oli siis Karhunkierros. Onhan sen käymistä suunniteltukin ja pohdittu monta vuotta, mutta aina on jotain 'muuta parempaa' tiedossa ja se on jäänyt väliin. No, nyt oli siis sopiva sauma käydä tämäkin reissu heittämässä. Varasuunnitelman varasuunnitelma oli sitten kiertää lyhyinä retkinä muita kansallispuistoja, kuten Syöte, Hossa, Rokua ja Koli, tähän suunnitelmaan ei tarvinnut turvautua. Reitti oli viälä paikoin märkä, mutta tulvahuippu oli juuri ohitse, kun reitille päästiin.
Reittien perään merkatut kilometrit on gepsin tallentamia, Karhunkierroksen omat kilometrit ovat hieman eri. Ei paljon, mutta heittelee välillä kilometrin suuntaan tai toiseen.
Reissussa oltiin 2v koiran kanssa kahden.
Varusteista:
Tälle reissulle ostin Katadyn Befree suodattimen. Olin tästä oikein iloinen, koska näin kuinka lähes jokainen tiskasi ja peseytyi suoraan vesistössä.
Tälläistä lötköpulloa ei tosin rinkan sivutaskusta saa pois ja takaisin, ottamatta rinkkaa pois selästä. Loppumatkasta virittelinkin tätä Xenan sauvapidikkeeseen olkaviillekkeessä.
Optimus Vega oli myös ensimäistä kertaa pitemmällä reissulla mukana. 450g kaasupullo riitti hyvin (kokkaan 3x päivässä, 'oikeaa' ruokaa) ja sitä jäikin vähän. Vaikkein käyttänyt tupien kaasuja ollenkaan. Tyytyväinen olen tähänkin.

Päivä 1,
Ruka - Hautajärvi - Perttumakoski, 7,2km

Kuusamon Prismasta kaasupullo matkaan ja Rukalle saavuin maanantai aamuna yhdeksän jälkeen. Karhunkierrosbussi lähtisi vasta 16:45. Kierrosbussi sentään alkoi juuri sopivasti kulkea, ja pääsin sitä hyödyntämään. Alkuun näytti pelottavasti siltä, että matkan joutuu taittamaan taksilla tai muulla. Vasta edellis perjantaina tuli aikataulut tietoon. Rukalla kulutettiin aikaa kävelemällä ympäriinsä ja ihmetellen maailman menoa.

Pirunkirkko Rukalla

Oma autoni oli parkissa Riistaravintolan pihassa. Siinä oli yksi auto, ja bussille lähtiessä tuli toinen auto parkkiin. Samaan bussiin olivat tulossa. Kääntöympyrään päästiin ja bussia odottelemaan. 

Bussi olikin n. 15min myöhässä. Kyytiin nousi Rukalta 19hlö + minä, sekä jo kyydissä Kuusamosta olleet. Ja olin ajatellut, ettei reitillä ole vielä ruuhkaa.. No, ilmeisesti sitä on luvassa.
Hautajärven luontotalolla oltiin 17:45, p-paikalla oli paljon autoja, joten ruuhkaa tiedossa.  Matkaan lähettiin heti kun reput olivat selässä.

Polulle lähdettiin siis aikalailla jonossa kulkien, kuka vuorotellen kenenkin ohi mennen. Lämpöäkin piisasi, +18C.
Tielle asti polku olikin tuttua pätkää, kun täällä viime keväänä tuli pyörähdettyä. Ensimäinen riippusilta ylitys jännitti, mitä jos koira kieltäytyykin tulemasta yli.. No, onneksi ei. Koira ei varmaan edes tajunnut olevansa sillalla, niin into piukassa piti painaa eteenpäin. Taisi emäntää hirvittää enemmän.

Ensimäinen, Koutajoen, riippusilta

Lämpötilaan ja ensimäiseen päivään nähden matka meni todella joutuisasti. Polku oli isoa ja helppokulkuista, vaikka välillä joutuikin väistämään ohittajia.
Kilomeritolpat olivat kylläkin ahdistavia. Aluksi olin miettinyt, että on varmasti mukavaa tietää, milloin on se tasan kilometri kävelty, ja paljonko on vielä jäljellä päivän etappia. Mutta oikeastaan se oli vain ahdistavaa. Kokoajan mietti, että 'varmasti olen kävellyt jo 3km!' vaikka pylvästä ei näyknyt. Ja kun pylväs lopulta tulee, on fiilis, että 'vasta nyt...' Onneksi loppumatkasta näitä pylväitä ei enää paljon ajatellut.
Könkäänlammen rannassa kävin koiraa juottamassa, ja taas käveltiin pitkospuilla jonossa eteenpäin.

Perttumakosken laavulle saavuttiin 18:55. Siinä ensin rinkka alas, ympäristön (=telttapaikkojen) tarkistus ja pohdinta, että mitä tehdä. Jalka nousi niin kevyesti, että olisi voinut vielä hyvin jatkaa matkaa. Paikalla kävi monen monta ihmistä pitämässä pikaista taukoa ja jatkoivat matkaa. Seuraavalle telttapaikalle olisi tosin ollut n. 8km matkaa, kun täällä ei saa leirityä sinne minne huvittaa. Toisaalta, jokainen tuntui jatkavan eteenpäin, joten pitkän pohdinnan jälkeen päätin jäädä tähän yöksi. Kun ei ole käsitystä, millaisia telttapaikkoja edessäpäin on, ja onko koko sakki pysähtynyt siihen seuraavalle paikalle, niin..
Telttapaikkoja oli todella heikosti, juurakkoisia ja kivikkoisia. Yhden, jonka olin aiemmin katsastanut, kerkisi kolmen tytön ryhmä vallata.
Valtasin itselleni sitten paikan kaukaa huussin takaa. Koira pisti heti maate, kun näki, että nyt leiriydytään.

Ensimäisen illan väsymys, enkä jaksanut sen suuremmin kokkailla. Iltapalaksi ruisleipää siis. Lämpömittari näytti +25C.
Paikalle jäi yöksi minun lisäkseni kolme telttaporukkaa.
Yöllä ripsotti hieman vettä, mutta ei paljon. Teltassa oli +19C.

Päivä 2,
Perttumakoski - Taivalköngäs, 14,5km

Heräsin 7:20. Teltassa oli +15C, tarkeni siis. Makuupussin comfort -5C.
Kyllä huomasi taas, että on reissun ensimäinen aamu. Pelkkä pedin kasaus vei puolisen tuntia. No, onneksi ei ole kiire mihinkään.
Telttaa purkaessa oli yllätys. Yksi kiila oli vääntynyt ihan kieroksi. Tämmöistä ei olekaan ennen tapahtunut.

Aamupalaa syödessä ja pakkaillessa leiripaikkani ohitti monta rinkkaselkäistä. Tajusin, että telttanihan on pystyssä melkein kiinni polussa. No, helppo lähteä siitä etenemään.

Matkaan päästiin  9:30, lämpömittarin näyttäessä +15C.
Alkumatkasta edessäni käveli pariskunta, joten hiljensin vauhtia, jottei tarvitse ihan jonossa kulkea. He menivätkin vauhdikkaammin ja aika äkkiä katosivat.
Lähes heti vastaan tulikin 7km kilometripylväs. Eilen gepsi kutenkin näytti matkaksi 7,2km, joten, mihin täällä sitten uskoa. Tosin, loppumatkasta mittasin gepsin kanssa muutaman kilometripylvään välin, ja kyllä ne ihan kilometrin välein olivat.
Polku oli ihan hyvää kulkea, vaikkakin paikkapaikoin mutaisia kohtia löytyi. Lisäksi maasto oli aikamoista ylös alas meininkiä, ja itsehän en pidä siitä ollenkaan. Kiipeän kyllä rinkka selässä tunturiin, mutta sitten ollaan siellä päällä, eikä tulla heti alas, että voi taas kiivetä ylös. Tälläistä ylös alas maastoa vihaan. Rinkkakin tuntui tuplapainavalta, vaikka repussa oli 'normaalia vaellusta' vähemmän tavaraa..

Muutamia ihmisiä meni ohitseni, mutta pääasissa ihan rauhassa sai kulkea.
Rupakivelle päästiin 11:30, lämpömittari näytti jo +22C, hiki ja jano.

Rinkan jätin puun päälle, ja lähdettiin koiran kanssa alas katsomaan itse kiveä. Paikalla on ilmeisesti ollut joskus portaat, vaan eipä ollut enää. Hauskaa hiekkaista alamäkeä kiskovan koiran kanssa. Onneksi hengissä selvittiin, tästäkin.
Rupakivi oli, no, kivi keskellä Oulankajokea. Kuten olen aiemminkin sanonut, en saa kivistä mitään 'Wow!' efektiä. Olihan se hieno, mutta se on kivi.

Missä on portaat?

Tässä!

Takaisin ylös ja nopea juomatauko. Matka jatkui kohti Vasaojan laavua ja lounastaukoa.
Vasaojan laavulle päästessä, 12:15, oli edelläni(?) mennyt pariskunta laavulla kokkailemassa. Me otimme asentopaikan siis nuotioringistä. Minä pääsin aurinkoon, ja koiruus varjoon. Pariskunta tosin jatkoi matkaa aika pian meidän jäädessä syömään.
Vasaojan laavu olikin hienolla paikalla, ja telttapaikkoja olisi ollut paljon. Mietin vain, että olisi pitänyt eilen kävellä tänne! Muttakun ei tätäkään tiennyt etukäteen, että onko telttapaikkoja vai ei. No, eipä onneksi kiire mihinkään. Repussa on ruokaa seitsemäksi päiväksi.

Jalkojen pesua ja paikkausta. Kantapohjaan oli tullut rakko, se on uutta. Kengistä tulee aina rakkoja, kantapäähän yleensä (viime syksynä ensimäisen kerran pikkuvarpaaseen), nyt tulikin kantapohjaan. Kevennysmielessä jätin aikapaljon combeedejä ja normi laastareita kotio, en tiedä oliko kannattavaa. Rakon paikkasin jopatapauksessa laastarilla ja ennaltaehkäisynä kantapäähän combeed.
Ruuaksi oli tarjolla joku tämmonen Snack Pot -lisää vain vesi tyyppinen juttu. Tarpeeksi suolaa kun laittoi, niin alas meni, mutta ei tarvitse toista kertaa kokeilla.. Tiskatessa päätin vielä heittää tiskivedet päälleni, hupsis.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä, että juodaan tiskivesi. Kyllä se puuro/muusi/jauheliha syödään ihan ruokana ja vesi juodaan vetenä. En halua juomaveteeni mitään ylimääräisiä muusi/puuro tms klimppejä, yök. Ja vielä, juodaan LÄMMIN tiskivesi, tupla yök!
Vasaojan laavulta jatkettiin matkaa kohti Savilampea. Tämän pätkän saikin kulkea näkemättä ketään missään, ihme.

Jännä 'opaste'

Toisin oli asiat Savilammella. Siellä vasta ruuhka olikin. Kolme isompaa porukkaa ruokatauolla, ja ohi kulkevia päiväretkeilijöitä. Rinkat jätettiin puuliiterin taakse, vesipullon täyttö ja kohti Kanjonin Kurkkausta. Siellä tulikin vielä vastaan kolme eri päiväretkeilijä porukkaa. Sekä yksi koirakollinen porukka. Väistin suosiolla polulta sivuun, heidän koira alkoi haukkua, ja katsoivat minua vihaisesti, kun oma koirani tästä innostui..
Pikkukönkäälle päästiin, ja kuvat otettiin.

Jatkoin vielä eteenpäin, muistissani kartasta kohta, että vielä on kauempanakin toinen nähtävyyspaikka. Mutta polku alkoi kaartua kauemmas ja kauemmas joesta, päätin palata takaisin tuvalle. Jälkikäteen tarkasteltuna, onhan Pikkuköngäs oma paikkansa, ja sen jälkeen on Oulangan Kanjoni nähtävyys.
Tuvalle palattiin, ja ihmismassa oli vain lisääntynyt. Kolmen tytön porukka oli lounastauolla. Pari isompaa sakkia oli saanut ruokataukonsa pidettyä, ja yrittivät tehdä lähtöä. Päiväretkeilijöitä ja muita lyhyt retkeilijöitä riitti myös.
Me pidimme pienen istuskelu ja juoma tauon, ja kurkkasin tupaan. Olikin shokki, en ole ikinä ennen nähnyt tupaa, jossa on kaksi makuuhuonetta. Tavallinen iso tila, mutta sen lisäksi vielä kaksi omaa huonetta isolla laverilla.

No, matkaan lähdettiin, kun kukaan muu vielä ollut päässyt poistumaan, ja halusin alta pois äkkiä. Riippusillan yli, ja heti vastaan tulikin jo seuraava päiväretkeilijä. Pian päästin myös ohitse kolmen ihmisen lauman, ja vastaan tuli vielä muutama ihminen.

Reitti oli taas (ainakin omasta mielestäni) pelkkää ylämäkeä. Hohhoijaa, eikö nämä ikinä lopu. Ahdistaa jo tarpeeksi Konttaisen ja Valtavaaran nousut, varsinkin näissä lämpötiloissa...
Pikavisiitti Lapissakin oli suoritettu, ja siirryimme Kuusamon puolelle.

Koiran repun kanssa sai taas taistella, sekun ei tahdo pysyä tasapainossa, vaikka olisi miten hyvin tasapainotettu. Jatkuvasti saa siirrellä tavaroista puolelta toiselle, ja siltikään mikään ei auta. Siinä kiskot sitten ana sadanmetrin välein reppua suoraksi koiran selässä..
Nyt voisi joku koira ihminen kommentoina jonkun kikkakolmosen, mikä tätä reppua vaivaa!

Puikko-ojan kohdalla pidettiin pieni juomatauko, ja juomisen lisäksi koira yritti syödä kaikki rentukat rannasta, kumma koira.
Heti Puikko-ojan jälkeen oli myös entinen poro polulla. Itse katselin aivan muualle, ja yhtäkkiä koira alkaa kiskoa joka suuntaan. Sitten bongasin keskeltä polua entisen poron. Äkkiä yli, ennenkuin karvakaverini kerkiää mitään nappaamaan suuhun.

Matka jatkuu, ja yhtäkkiä tupsahdin isolle aukealle, jossa oli yksi teltta pysyssä. Oho, mihin tulin? Ilmeisesti saavutin Taivalkönkään. Kello näytti 18:00 joten katsastin sopivan telttapaikan.

Jaah, heikko on tarjonta täälläkin. Mäkisiä, juurakoisia ja kivikkoisia kaikki paikat. Valitsin siis sen omasta mielestäni parhaimman paikan, ja rinkat pois selästä.
Sitten ympäristön ihmettelyä. Oletin, että tupa on alhaalla oikealla. Sieltä löytyikin vain joku lutakko ja vessa. Hain ensin siitä vettä, mikä olikin hastavaa koska rannat oli pehmeitä ja vesi roskaista. Oli aika jänskän värinen vesi. Katselin, että toinen pariskunta haki vettä jostain toisaalta. Lähdin siis myös tutkailemaan ympäristöä ja kas, alhaaltahan löytyi itse tupa!
Yritin ensin koukkia vettä laiturilta, mutta laituri oli hyvin hyvin kiikkerä ja vesi roskaista. Totesin siis paremmaksi hakea vettä lähempää tupaa.
Kurkkasin samalla tupaan. Siellä olikin yhden ihmisen rinkka. Ja taas shokki, kaksikerroksinen tupa! Jestas. Eipä ole ikinä tullut edes mieleeni, että tupa voisi olla kaksikerroksinen.. No, hieno oli.

Kipuaminen portaita pitkin takaisin ylös. Paikalle oli tällävälin ilmaantunut jo kaksi muutakin telttaa.
Ruoka-ainekset likoamaan ja oman teltan pystytykseen. Tällävälin saapui vielä lisää sakkia, lopulta illalla paikalla oli telttoja omani lisäksi kahdeksan, onneksi saavuin siis ajoissa.
Ruokaa laittaessani paikalle tuli myös tuttu tyttökolmikko. Katselivat myös telttapaikkaa. Puhuimme huonoista telttapaikoista, ja he päätyivät jatkamaan matkaa eteenpäin. Olisin näin saattanut itsekkin tehdä, mutta huomisen suunnitelmissa on päiväretki Ristikalliolle.
Lämpötilojen takia myös ajattelin, että kääntäisin rytmin niin, että kävelen yöt ja nukun päivät. En tässä kuitenkaan onnistunu, ja todennäköisesti teltassa olisi päivisin ollut niin kuuma, ettei olisi pystynyt nukkumaan.
Illalliseksi oli tarjolla bataattipataa. Ainekset jäivät viimesyksyn Lemmenjoen reissulta, joten tämä oli kahden hengen annos. Koira sai osuutensa, mutten siltikään jaksanut syödä kaikkea. Osa jäi siis edelleen huomiselle lounaalle. Onneksi matkassa on aina kaksi kattilaa, niin sai puuron keittää aamulla kuitenkin.

Samat eväät

Tarkenee..

Iltapuuhat sain puuhailtua, ja telttaan päädyin yhdeksän aikoihin. Koira nukahti samantein, edes iltaluu ei kiinnostanut. Itse kaivoin vielä kirjan, jota luin parisen tuntia. Kuuntelin myös, kun muu porukka kokkaili iltapalaa nuotiopaikalla

Päivä 3,
Taivalköngäs - Ristikallio - Kiutaköngäs, 9,8 + 11,3km

Heräsin seitsemän aikoihin, muten jaksanut vielä nousta. Puolikahdeksalta olin edelleen pussissa, ja kuuntelin kun muu porukka jo pakkaili telttojaan pois. Vauhdikasta sakkia liikkeellä siis.
No, pakkohan se on ylös nousta ja alkaa aamutoimiin. Kolme telttaa oli jo hävinnyt, kun vihdoin pääsi teltasta ulos.

Päivän tavote olisi siis Ristikallio ilman rinkkoja, ja rinkkojen kanssa Runsulammen nuotiopaikalle, helppo päivä siis.
Ensin ei yhtään huvittanut lähteä Ristikalliolle, teki mieli heittää vaan rinkka selkään ja lähteä etenemään. Mutta tiesin, että ärsyttäisi tuplasti, jos nyt jätän välistä, kun kerran vieressä olen. Lähdin siis matkaan. Taskuissa mukana oli vesipullo, eväsleipä, patukka sekä koiran namit ja kanaa.

Polku olikin leveää ja todella helppokulkuista, ja matka menin hyvinkin joutuisasti. Kerkisin montakertaa pohtia, että tämän välin kävelisi koska vain rinkan kanssa, kun on niin helppokulkuista.

Pian olinkin jo Puikkokämpällä. Kämppä oli siitä erikoinen, että siellä ei ole kamiinaa ja lisäksi, jopa minä persjalkainen, jouduin kumartumaan ovesta menessä! Paikalla olikin käynyt päivittäin väkeä, ainakin vieraskirjan mukaan. Jopa yöpyjiä, minullekkin tosin selivisi vasta jälkikäteen, että paikka on vain päivätupa, eikä autiotupa.

Matka jatkui eteenpäin. Polku oli todella nopeakulkuista, ja pian oltiinkin jo kansallispuiston rajalla. Ja sen näki muustakin kuin valkoisista maaliviivoista.
Metsähakkuita, yllättäen. Aina kansallispuiston rajalle on osattu laittaa metsähakkuut, jes.

Maaninkajoesta yli, ja kohti Ristikalliota. Nyt maasto vaihteli edes vähän. Ei enää leveää hiekkapolkua, vaikka edelleen hyvinkin helppokulkuista.

Ristikallion tuvalla olikin porukkaa, äiti ja tytär. Paikalle saapuessamme vastaan juoksi irtokoira, joka ei meinannut totella omistajansa käskyä pysähtyä. Me jatkoimme matkaa tuvan ohi itse Ristikalliolle. Sinne olikin pienoinen nousu, onneksi ilman rinkka tälläkertaa. Ristikallio oli hieno paikka, eikä enää yhtään kaduttanut, että lähdin matkaan. Enemmän olisi kaduttanut, jos en olisi lähtenyt.

Evästauko Ristikallion päällä, onneksi huipulla tuulee, edes vähän. Muuten saakin kokoajan olla hikeä pyyhkimässä.

Nälkä ei ollut suuri, ja teltalla odotti bataattipata, niin leipä sai jäädä taskuun ja tyydyin Paussi patukkaan. Näitä ei muuten enää mukaan, paluu Alppeniin! Paussi murentuu aivan pieneksi hipuksi taskussa (ja rinkassa).
Evästauon jälkeen paluu kohti Taivalköngästä. Ristikallion tuvalla juotin koiran, ja jäin vielä juttelemaan naisen kanssa vaeltamisesta ja koirista, siinä vierähtikin parikymmentä minuuttia.
Matkaa jatkettiin, ja kuten aina, paluumatka sujuu nopeammin kuin menomatka. Yhtäkkiä sitä oltiinkin jo Puikkokämpällä, ja siitä enää piei nykäisy Taivalkönkäälle ja teltalle.

Retkeilyrakenteet kunnossa

Ihanaa, ensimäisen kerran edes pilviä taivalla

Teltalla oltiin 12:40, kilometrejä 9,8km. Ruoka lämpenemään ja Hanna kasaan. Kamat oli kasattu, ja paikalle saapui pariskunta. Ihmettelivät samaa kuin minä tullessani 'oho, mihis tupsahdettiin'. Ihmettelivät myös, missä se tupa oikein on. Lukivat karttaa ja katselivat alas oikealle, samoin kuin minä ensin tein. Ohjeistin heidät sitten oikeaan suuntaan alas tuvalle.
Kahdelta päästiin koiran kanssa liikkeelle. Ja alhaalla olikin pariskunta pitämässä lounastaukoa, samoin joku yksinäinen kulkija.
Taivalkönkäältä poistuminen olikin sitten ihan oma lajinsa.. Sillan yli, ylös, alas, ylös alas, silta, ylös alas jnejne.. Meinasi hermot mennä heti alkuunsa. Lämpöä aivan liikaa tämmöiseen urheiluun.

                                                 

Jälkeenpäin kartasta katsottuna, eihän se matka ollut pitkä, mutta siinä hetkessä se kyllä tuntui aivan kuolemalta, eikä paljon valokuvaus tai maisemien ihailu kiinnostanut.
Kun pahimmasta päästiin, oli matka Runsulammelle paljon helppokulkuisempaa. Hyväkulkuista polkua, ja lähes tasamaata. Matkalla töksäytin itseni suoraan kuukkeilien valtakuntaan. Ensin kuukkeileita tepasteli keskellä polkua, sitten lentelivät kuusen ja männyn väliä. Kuvia kovin yritin, mutta yllättäen, tulos oli hyvin hyvin heikko..

Täh, mää vai?

Runsulammelle saavuttiin hieman ennen neljää.

Siellä olikin kaksi eri porukkaa, sekä yksinäinen vaeltaja, joka jatkoi matkaa melkein samantein.
Minä otin asentopaikan hiekkamättäältä, joka näytti juuri sopivalta telttapaikalta. Siihen maate, minä sekä koira, ja juomista. Rannassa käytiin, koira pääsi kahlaamaan ja minä sain vesipullon täyteen. Taivalkönkään pariskunta saapui myös paikalle.
Rinkalla makoilin, ja pohdin jatkoa. Kello on niin vähän, että haluanko oikeasti jäädä tähän. Mikä on seuraava telttapaikka, missä kaukana se on. Päädyin, että jatketaan matkaa Kiutakönkäälle.
Runsulammelta poistuminen olikin taas ylämäkeä, jippi. Siitä tosin pääsimme jatkamaan aikalailla tasamaastossa.
Omat ajatukset olivat ties missä, kun yhtäkkiä koira kiskaisi aivan täysillä kohti metsää. Onneksi oli rinkka selässä, muuten olisi saattanut tulla se kuuluisa kaatuminen. Kas, metsässä meni poro. Kyllähän nyt lapinkoira porot paimentaa...
Pian huomasin metsän läpi pilkottavan rakennuksen. Mikä se on, mikä se on? Pakko mennä katsomaan! Metsän läpi, päädyin aukealle, ja puron kohdalle. Rinkka selässä tuosta ei loikata. Sopivan kohdan etsintä ja yli hyppäys. Kas, se olikin joku lato.

Tuoreita oli merkinnät

Ladon tutkailua ja ihmettelyä. Paluulle lähtiessä päätin seurata polkua, joka johtaa pois ladolta. No, kierroksen polullehan se päätyi, ja ihan sillan kanssa. Helppoa.
Matka jatkuu, tulipahan latokin nähtyä. Polku oli leveää ja helppokulkuista, matka eteni siis hyvinkin joutuisasti. Muita liikkuja ei näkynyt, mutta Talvilammen rannasta kuului kyllä ääniä.
Leirintäalueelle saavuttaessa ensin alkoi näkyä seiväsaita sekä asuntovaunut ja -autot.

Sitten polku päätyi suoraan leirintäalueen pihaan. Alkuperäinen suunnitelmani oli ollut, että leirintäalueella voisi käydä suihkussa, ja mahdollisesti yöpyä jos siltä tuntuu. No, nyt en jäänyt kumminkaan suihkuun enkä yöksi.
Leirintäalueelta lähti edelleni kaksi päiväretkeilijää. Siinähän sitä taas jonossa kuljettiin. Me jäimme tosin sopivan puun löydyttyä evästauolle. Nyt se aamuinen leipä, sekä vettä. Yksi rinkkaselkäinen kulkija ohitti meidät taukoillessa.

Polku oli koko matkan leveää ja helppokulkuista, näkee, että retkeilijöitä täällä riittää.
Polku päättyi tielle. Vähänmatkaa tietä pitkin, tien yli ja luontokeskuksella. Luontokeskuksella taukoa oli pitämässä ohitse mennyt yksinäinen kulkija. Hän jäi siihen vielä ihmettelemään, kun me jatkoimme suoraan matkaa kohti Kiutaköngästä.
Luontokeskuksella olin käynyt ennenkin, 2018. Tuolloin tein päiväretken tänne ja kävin Kiutakönkäällä ja kuljin Hiidenhurmos -luontopolun. Ja se oli virhe ilman lumikenkiä! Hiidenlampien kohdalla upotti pahiten, ja sen pätkän kahlasinkin polvia myöten hangessa. Muuten polku kyllä piti ihan hyvin pelkillä Meindleillä.

Nyt päiväretkeilijöitä sitten olikin. Ihmisiä tuli vastaan, meni ohi ja kulki edellä ja takana. Ruuhka! Ahdistus! Alkoi hävettämään, hikisenä ja haisevana siellä muiden freesien ihmistän joukossa.. Myös rinkkaselkäinen kulkija ohitti meidät.
No, Kiutakönkäällä valokuvaukset ja matka kohti taukokatosta ja telttapaikkaa.

Taukokatoksella olikin kaksi ihmistä pitämässä tulia. Hetken siinä pyörin ja ihmettelin. Katoksen takana oli kuitenkin selkeitä telttapaikkoja, joten siitä minäkin sitten yhden valloitin. Ihmettelin kyllä hetken, kunnei varsinaista 'telttapaikka' opastetta ollut, ja pohdinkin, onko tämä sallittu paikka. Seuraavalle tulipaikalle olisi 2,5km, ei huvita. Mistä täällä saa vettä? No, aloin kuitenkin teltanpystytys puuhiin, 19:00.
No, kamera ja koira mukaan ja eikun veden etsintään. Pelkäsin, että joudun kävelemään luontokeskukselle asti. Vesipaikka löytyikin yllättävän helposti. Sillan kohdalla oli juuri sopiva ranta, josta sai vesipussin täytettyä. Befreen 1L sekä Platypus 2L vesipussit siis täyteen. Vielä muutama kuva Kiutakönkäästä, nytkun ei ole rinkka selässä häiritsemässä.

Paluu leiriin ja tonnikalanuudeleita kokkaamaan. Yksi rinkkaporukka käveli ohitse minun ruokaillessa.
Forecan päivitystä, ja se lupaa poutaa, mutta huomiselle viilenevää, jes! Taivas näytti kyllä tälläkin hetkellä siltä, että vettä saattaa tulla koska vain.

Kaikkien iltatoimien ja muiden jälkeen vielä pieni iltalenkki koiran kanssa.
Yhdeksän aikoihin päädyin telttaan, taas.
Se on kumma, kun en yhtään ole aamuihminen, ja valvon aina kaikki illat. Mutta aina näillä reissuilla minusta tulee aamuihminen. Menen illalla ajoissa telttaan, ja herään aamulla aikaisin. Ei yhtään normaalia käytöstä minulta!
Lueskelin makuupussisa, kun kuulin ääniä. Paikalle saapui neljänhengen telttailuporukka. Pistivät telttansa pystyyn hieman kauemmas. Myöhemmin kuului vielä toisenkin porukan saapumisen äänet, pistivät telttaa pystyyn ihan minun viereen. No, ehkä tässä sitten on lupa telttailla. Tai ainakaan en ole ainoa tässä telttaileva!

Päivä 4,
Kiutaköngäs - Jussinkämppä, 15,5km

Heräsin 7:25, teltassa +20C. Olisin niiiin pärjännyt kevyemmällä kesäpussilla.. Neljänhengen telttaporukka nukkui vielä, ja pariskunta naapurissani oli jo kasannut oman telttansa, ja lähdössä matkaan.

Hups, jo toinen kiila vääntynyt

Taivas oli sennäköinen, että tänään tulee vielä kunnolla vettä, vaikka Foreca poutaa lupasikin.

Jaa liikkeelle vai?

Aamutoimet ja liikkeelle päästin 10:45. Heti tulikin vastaan kyltti 'Telttapaikka 100m' ja portaat alas rantaan. Niimpä tietysti..

No, meni jo. Toisaalta, jos tähän olisin eilen osunut, olisin todennäköisesti kävellyt ennemmin Merenojalle, kuin kiivennyt tuolta alhaalta rinkka selässä.
Matka eteni harjun päällä joutuisasti. Jälleen iso, helppokulkuinen polku. Muutamia kuvia Oulankajoesta ja kohti Merenojaa, sadetta pakoon. Lämpömittari näytti varjossa +25.

Aikapian saavuttiin Merenojan tulipaikalle.

Melkein Merenojalla.

Hieman ennen tulipaikkaa keskellä polkua seisoi valkoinen poro. Se vain tuijotti meitä, ja koira sai hepulin. Poro paineli metsään ja tuijotti meitä sieltä. Kuvaahan siitä en onnistunut saamaan..

Tulipaikalla oli enemmänkin jengiä. Kaksi telttaa vielä pystyssä, lapsiperhe koirineen (nämä näin jo Savilammella), Taivalkönkäällä tapaamani pariskunta sekä joku toinen pariskunta.
Juomatauko, ja pohdinta, että sataako vettä, pitääkö kamera suojata. Siinä tuskastelin, kun unohdin kameran kuivapussin kotiin. Pohdin, tuleeko sitä vettä vai ei. Pieni tihkusade alkoi, mutta loppuikin yhtä nopeasti. Rinkan sadesuojakin on jossain pohjalla hukassa. Siinä jutellessamme päätin, että ei sada. Jos alkaa satamaan, niin sitten pysähdytään ja pohditaan.
Jätin siis sateen vain ajatuksiin, ja lähdin tulipaikalta ensimäisenä liikkeelle. Ajatuksena viettää lounastauko Ansakämpällä, olisi sadesuojaakin siinä jos nyt alkaa sataa.

Hmm?

Polku kapeni totutusta, ja oli kosteaakin. Kosteimpia kohtia sai väistellä, ja olipa yksi siltakin siirtynyt pois paikaltaan.
Metässä polun ulkopuolella meni yksinäinen mies, muita ihmisiä ei näkynyt.
Ansakämpälle mennessä harjun päällä kävellessä, alkoi tihkuttaa. Suojasin kameraa käsillä, koska vettä ei kuitenkaan paljon tullut. Tihkua kesti jonkunaikaa, mutta Ansakämpälle päästessä se olikin jo ohi.

Jossain tuolla olisi Putaanköngäs..

Sumuista on

Ansakämppä osoittautui joen rannassa olevaksi, jonne pitää kavuta portaat. Hetken pohdiskelu, ja tulin tulokseen, että lounastan vasta seuraavalla paikalla. Tässä vain nopea tauko.

Rinkka siis pois selästä, sopivasti kaatunut puukin siinä. Alas rantaan hakemaan vettä. Tuvalla oli pariskunta, ja joen toisella puolella oli myös pariskunta. Melonta porukkakin meni ohi, siitähän koira riemastui. Eipä ole ennen semmoistakaan nähnyt.

Takasin ylös, vettä ja patukkaa naamariin.

Taivalkönkään pariskuntakin saapui paikalle, menivät lounastamaan tuvalle. Tuvalla ollut pariskunta lähti hieman ennen meitä liikkelle, ja sitten kuljettiinkin jonossa peräkanaa polulla, vuorotellen mentiin toisten ohi.
Lopullisesti menin heidän ohitse, kun jäivät valokuvaamaan Oulankajokea.

Kulmakkopuroa lähestyessä alkoi hirveä nousu. Mutainen, kivikkoinen ja pitkä ylämäki. Pysähdyin aina välllä hengittelemään ja pitämään taukoa. Sitten oli pakko jatkaa matkaa, kun alkoi takaa kuulua ääniä.

Kulmakkopurolle saavuin 13:40, ja siellä olikin kaksi miestä paikalla. Siinä heidän kanssaan sitten turstiinkin. Toisen rinkan lähtöpaino oli ollut 30kg ja toisen 24kg. No on siinäkin riittävästi painoa, vaikka olikin ensimäistä kertaa vaeltamassa.. Olivat menossa Ansakämpälle.
Minä aloin ruuan laittoon, reissun ainoa pussikeitto, eikä muuten uponnut kokonaan.
Minun kokkaillessa saapui paikalle Ansakämpältä lähtenyt pariskunta. Hetki heidän jälkeensä miehet lähtivät, ja paikalle saapui yksinäinen vanhempi kulkija. Rinkalla oli kyllä kokoa, ja hänkin ensimäistä kertaa vaeltamassa, kuitenkin mm suunnistusta harrastaa.  Eväänä herralla oli pähkinöitä, keksejä, suklaata yms. Mies jatkoi ensimäisenä matkaa, ja paikalle saapui vielä tämä tuttu pariskunta Taivalkönkäältä
Odotin kauhulla tulevaa matkaa Jussinkämpälle, kun joku sanoi, että loppumatka on pelkkää ylös alas meininkiä.. No, tämä onneksi osoittautui vääräksi tiedoksi. Ainakaan en suuria mäkiä huomannut, vaikka niitä näkyy kun karttaa katsoo.

Me lähdimme peräkanaa Ansakämpän pariskunnan kanssa. Yrittivät päästää minua ohi ensimäisessä ylämäessä, mutta jäin odottelemaan taakse, koska olen kuitenkin (oletan) hitain kulkija. Seuraavan kerran tavoitin heidät puoliväli tolpan kohdalla, olivat siinä valokuvailemassa.

Polun oikealla puolella oli sopivasti kaatunut puu, ja pidimme pientä juomataukoa siinä.
Matkaa jatkettiin, ja Jussinkämpälle saavuttiin 16:50. Paikalla oli tämä yksinäinen mies ja pariskunta. Pariskunta oli kerinnyt n. 5min paikalla, ehkä en olekaan ainoa hidas kulkija! Toinen pariskunta saapuikin melkein heti minun perässä.

Tupatarkistus, telttapaikan etsintä ja ihmettelyä. Telttapaikaksi valikoitui kaikkein kauimmaisin paikka, koska se tuntuui tasaisimmalta. Kävin rannassa pesulla, ja ai että se virkisti! Vaikka olikin jääkylmää vettä, tai ainakin siinä hetkessä se tuntui siltä.
Tässäkohtaa pistin myös ensimäisen viestin, alustavan kyselyn tuttavalle, että olisiko mahdollisesti mahdollista saada kyyti Konttaisen P-Paikalta Rukalle, jos kelit pysyvät näin kuumina. Koiralla on kokoajan kuuma ja jano, eikä tässä itsekkään näistä +25C keleistä rinkka selässä oikein nauti.

Kaikkien muiden touhujen jälkeen keräsin ruokakamppeet siirtyen tulipaikalle kokkailemaan.

Paikalle oli saapunut lisää väkeä, porukkaa tuli ja meni. Pääasissa kuitenkin tuli. Matkaa jatkoivat  yksinäinen mies, sekä Ansakämpän pariskunta.

Minä aloin kokkailla muusia ja jauhelihakastiketta.

Aika kului nopeasti tulipaikalla höpötellessä. Jotkut olivat käyneet leirintäalueella saunassa, melkein iski kateus..

Päädyin vielä kokkailemaan jälkiruuaksi teetä ja valkosuklaa nougat moussea, kun juttua riitti niin paljon kaikilla. 

Tiskaamaan mennessäni, tuli kaksi muutakin samaan aikaan rantaan. Tiskasivat suoraan järvessä, tätä tapahtui aivan liikaa tälläreissulla! Vettä kattilaan, pesuaineet, harjaus ja veden kippaus järveen... Itse jaksan kävellä muutamat askeleet kauemmas rannasta viemään tiskiveden, enkä edes näe (enää) tarvetta tiskiaineelle. Joskus sitäkin kannoin mukanani, mutta olen luopunut, kun huomasin, ettei ikinä tule käytettyä..

Paluu tulipaikalle, ja kamppeiden kasaus. Kello oli jo yli yhdeksän. Kamat ja koira kasaan ja kohti telttaa. Shokki. Toki, olin nähnyt porukkaa valuvan paikalle kokoajan lisää, mutten sen enempää asiaa ajatellut. Telttoja oli noussut kuin sieniä sateella, ja pikaisella laskulla niitä oli ainakin seitsemän.

Koiran kanssa vielä pieni iltalenkki, ja makuupussissa olin kympin jälkeen. Kirjaa lukiessa kuuntelin, kun 'naapuriin' nousi kaksi telttaa. Kahdentoista jälkeen vasta luovuin kirjasta ja koitin nukkua.

Päivä 5,
Jussinkämppä - Siilastupa 16,1km

Heräsin kahdeksalta, jälleen teltassa +20C lämpöä..

Aamurutiineissakin poikkesin, ja suoritin puurot ja teet tulipaikalla, enkä teltallla, kuten yleensä. Tästä syytä kamojen kasaus hieman venyi, ja matkaan päästiin vasta 10:30.

Ensimäiset 5km pitäisi kuulemma olla helppoa tallustettavaa, lämpöä tosin jo +18C. 

Matka tuntui ihan yltiö raskaalta. Maasto oli ylös alas meininkä, lämpöä aivan liikaa ja eikä tuulta yhtään. 

Pääsin kuitenkin suolle, jossa olikin opasteet uudesta reittilinjauksesta. Jaahas. Pitkospuiden yli ja merkkien ja polunpohjaa seuraten. Ei ongelmaa. 

Kunnes, hups. Polku päättyi johonkin mutalutakkoon, enkä löytänyt yhtään punaista nauhaa tai oranssia maalitäplää, hmm.. Lutakon yli ja jotain polun tapaista seuraten, se tosin loppui kuin seinään, eikä merkkejä missään. Hetken jouduin pohtimaan, että mitäs mitäs. Paluu 'lähtöpisteelle' ja ympäristön tutkailua uudelleen. Jaa, löytyipäs! Kaatuneessa puussa roikkui punainen nauha, ja polku näytti menevän puun ali. Isohko kuusi oli kaatunut siis suoraan polulle, ja siksi hämäsi yksinäistä kulkijaa vikasuuntaan. No, haasteellisesti kuusen yli ja matka jatkuu.

Uusipolku ja vanha polku risteilivät ja ylittivät toisensa pari kertaa. 

Lähellä Saaripuron putousta, vanha polku lähti portaita alas, ja uusi eteenpäin. Paikalla oli myös sopiva levähdyspaikka, joten rinkka siihen ja juomatauko. Lämpömittarissa +25C, tarkenee.

Lähettiin sitten ilman rinkkoja tutkimaan vesiputousta. Gepsi ei ollut mukana, joten ne eivät päivämatkaan tallentuneet. 

Pusikon läpi rymyämistä, ääntä kohti vain. Putouksen alapää löytyikin äkkiä. Rantaa ylemmäs piti rämpiä, parempien valokuvien toivossa. 

Putous itsessään oli kyllä hieno, varmastikaan kesällä / matalan veden aikaan ei ollenkaan yhtä näyttävä. Komea oli putous, ja sitä tuijottelin ja useammankin kuvan yritin saada..

Paluu polulle. Ensin rämpiminen takaisin alas, ja koska gepsi jäi rinkkaan, niin sai pohtia, että mistät kohti tultiinkaan. No, eri kohdasta oli paluu, jyrkkää mäkeä ylös pusikossa, ja rämpimistä, ja oltiinkin polulla. Hikistä homma..

Paluumatkalla rinkoille vastaan tuli pariskunta, joiden kanssa muutama sana vaihdettiin ja jatkettiin matkojamme. 

Rinkalla, hieman vettä, hengähdys, rinkka selkään ja menoksi. 

Matkan teko oli hyvin hyvin rankkaa, tuntui, ettei etene ollenkaan. Lisäksi koiralla oli 'en tottele mitään' -päivä, ja se teki omat lisähaasteensa matkan tekoon.

Kodalle kuitenkin päästiin, ja siellä olikin paikalla 'koko sakki', eli kaikki tutut. Kello olo 12:50, eli tähän ensimäiseen viiteen kilometriin meni aikaa 2h 10min, jestas. Vaikka matkalla oli poikkeama Saaripurolle, mutta silti..

Minulla ei ollut vielä yhtään nälkä, ja pienen matkan päässä olisi laavu, joten tässä vain nopea juomatauko ja matka jatkuu. Koko porukka lähdettiinkin yhtäaikaa polulle, jes.. 

Ensimäisellä laavulla oli porukkaa taukoilemassa, muut jäi siihen jutulle, minä jatkoin eteenpäin. Pähkänäkallion laavulla pidettiin sitten ruokoatauko. Siihen jäi toinenkin pariskunta ruokailemaan, ja kauempana oli joku telttasakki. 

Ruokatauko oli helppo ja nopea. Kokeilussa oli kaverilta saatu 'lisää vain vesi' tyyppinen ruoka, joku sininen pussi naudanlihaa ja makaronia. Ruoka meni alas, mutta ei edelleenkään pääse ostoslistalleni. 

Siinä syödessäni, polkua pitkin saapui kolme poroa. Koira nukkui täysillä. eikä huomannut koko poroja. Porot menivät laavun takaa, ihan parin sadan metrin päästä ohi, meistä häiriintymättä. Vasta kun porot olivat jo menneet, koira havahtui. Istui, ihmetteli ja haisteli ilmaa, että kerkisivät jo mennä.

Laavulta lähdettiin etenemään 15:40, eräänlaista rantapolkua. Oli kyllä taas haastetta kerrakseen. Rantaan paistoi aurinko täysillä, ihankun ei tarpeeksi lämmin olisikaan..

Polku meni tosiaan aivan rantaviivassa kiinni, eikä näin ollen mitään mailman helponta kuljettavaa, ja siihen vielä mukaan tempova koira. Oletan, että polku ei normaalisti ihan näin rannassa mene,  vaan nyt tulvien takia oli Kitkajoen vedenpinta normaalia korkeammalla. 

Pahin paikka oli, kun keskellä polkua oli koivu, ja sen juurakko reilun polven korkeudella, ja sinne piti nousta. Pääsin juuri ja juuri toiselta puolelta punnertamaan itseni ylös, vaan koirapa halusi ehdottomasti tulla eri puolelta. Siinä sitten yritin saada koiran kiertämään puun, mikä namien avulla lopulta onnistuikin. Olihan rannassa mukava kävellä, muttei todellakaan mitään helppokulkuista. Olikin hyvin tyytyväinen, kun polku erkani joesta metsä puolelle. 

Polulla oli taukoa pitämässä pariskunta, ja menimme heidän ohitse. Edessä ylämäki, jes! Puolessavälissä ylämäkeä sopivasti kaatunut puu, ja siinä juomatauko, pariskunta meni meidän ohi. 

Matka jatkuu, ja edessä toinen ylämäki, ja edessä taas joku pariskunta. Tämä pari jäi pitämään taukoa mäen päälle, ja kun itse pääsin sinne, jatkoimme kaikki yhtäaikaa matkaa eteenpäin. Jäin kyllä aika pian jälkeen, mikä ei haitannut yhtään. Loppumatka olikin 'ihan ok' tasamaata. Vähän jännitti, kun olivat muut puhuneet, että Harrisuvannon laavulle on hirveä laskeutuminen, ja sieltä pitää vielä poiskin kiivetä. En siis poikkeaisi siellä..

Saapuminen pienelle Karhunkierrokselle, ja polut muuttuivat täysin sorastetuiksi, ei siis mitään kulkuvaikeuksia.

Kuvaan tulivat myös päiväretkeilijät suuremmissa määrin.
Ja miksi tämä fontti muuttuu tässäkohtaa pienemmäksi?? Samat oletusasetukset kokoajan! Ikävää luettavaa..

Harrisuvannon laavu saavutettiin aika nopeasti, Siellä olikin paikalla väkeä enemmän ja vähemmän. Päiväretkeilijöitä sekä samaa 'tuttua' porukkaa kuin koko päivän. Juteltiin siinä, että eihän tänne ollut mitään jyrkkää laskua ja nousua, toisin kuin aiemmin puhuttiin. Jälkikäteen kartasta katsottuna, ilmeisesti tämä nousujen takana oleva Harrisuvannon laavu on aiemmin. Tämä laavu vaikutti aika uudelta rakennelmalta. 

Minä söin patukan, koiralle kanaa ja vesipullon täyttö. Matkaa jatkoin eteenpäin, jälkeeni jäi vain pariskunta ruokaa laittamaan. 

Viimeisestä riippusillasta yli ja kohti Siilastupaa. 

Polku alkoikin ylämäellä, ja heti sai päästää vauhdikkaamin kulkevia päiväretkeilijöitä ohitse. 

Hyvää, sorastettua polkua kulki aika vauhdikkaasti. Innostus metsäilyyn tosin alkoi omalla kohdalla hiipua. Liikaa ihmisiä, liikaa roskia, liikaa kaikkea, polulla jonossa kulkemista. 

Kalliosaari on sitkeä kuin kuivaliha. Kymmenien tuhansien vuosien ajan se on sinnitellyt sateen ja joen yrittäessä sitä romauttaa. Kalliosaari on ympärstöään kovempaa ainetta, ja niimpä se seisoo keskellä jokea pehmeämmän aineen valuttua aikaa sitten Paanajärven pohjalle. Tiestitkö, että Venäjän Paanajärvelle on tästä enää reilut 20km?

Anteeksi ylivalottunut kuva..

Siilastuvalle saavuttiin 18:30. Paikalla olikin päiväretkeilijöitä sekä 'tuttu' pariskunta Taivalkönkäältä. Olivat meinanneet nukkua tuvassa, mutta paikalle oli juuri saapunut lapsiperhe sinne yötään viettämään. Nyt pohtivat, mitä tehdä. Minä kiersin alueen ympäri, todeten, että telttapaikat ovat taas aivan surkeita. 

Istuimme pöydän ääreen ihmettelemään karttaa ja jatkosuunnitelmaa. He pohtivat jatkoa, sama kävi omassa mielessä mutta oli aika väsy sekä emännällä että koiralla. Näitä pohtiessamme paikalle saapui myös toinen Jussinkämpältä 'tuttu' pariskunta. Lopulta lopputulos oli se, että Taivalkönkään pariskunta jatkoi Puurosuon laavulle, toiset jäi tupaan nukkumaan ja minä lähdin telttapaikan metsästykseen. Huussin ja tuvan välisessä rinteessä oli vanha telttapaikka, jota olikin aluksi katsellut. Siihen oli vain kerinnyt joku muu jo teltan laittamaan. Vaihtoehdoksi jäi oikeastaan vain liiterin kulma, eikä se houkutellut. Päädyin siis telttani kanssa hieman kauemmas, taukokatoksen 'rantaan' yöksi.

Kanakeiton ainekset likoamaan ja teltta pystyyn. Koira pisti heti unille, oli aivan puhki. Olisi kyllä ollut niin pelkkää koiran (ja itsensä) kiusaamista, jos tästä olisi vielä matkaa jatkanut seuraavalle laavulle.. 

Päivä oli muutenkin superraskas, kuuma ja tuuleton. Mittari näytti parhaimmillaan varjossa +30C (se, että miten hyvin tuo paikkansa pitää, on toinen tarina..) Polut olivat lähinnä ylös alas tyyppiä, koiralla oli 'en tottele mitään' -päivä, raskasta. 

Iltapalan jälkeen vain oltiin ja ihmeteltiin. Muutaia päiväretkeilijöitä kävivät kuvaamassa Jyrävää ja ihmettelemässä maisemia. Nautinnollista telttailua.

Huomasin myös, että tuvalta käytiin suoraan rannassa tiskaamassa, sekä saippuapesulla. Onneksi ostin sen vedensuodattimen tällereissulle..

Pieni iltalenkki vielä toteutettiin koiran kanssa. Tuvalle oli noussut telttoja kolmin kappalein. Kaksi ihan liiterin nurkkaan kiinni, ja yksi tuvan takanurkkaan kiinni. Onneksi menin hieman kauemmas 'omaan rauhaan'.

Teltalle palattiin, ja muutamat viestit vaihdettiin. Tässäkohtaa sovimme myös, että saamme kyydin Konttaisen P-Paikalta Rukalle. Turhaa lähteä vedettömään ylämäki maastoon näissä helteissä raahaamaan paksuturkkista koiraa. Ja saattaisi se emäntäkin olla kovilla..

Teltassa olin kymmenen aikaan, ulkona +15C ja teltassa +20C..

Päivä 6,
Siilastupa - Iso Kuikkalammi, 13km

Heräsin 7:50. Ulkona +16C, Vasenta olkapäätä kuumotti ihan kiitettävästi. Oletin rinkan hiertäneen sitä, kun oln kokoajan vaeltanut topissa. Onneksi helppo päivä tiedossa. Tai ainakin lyhyt matka. Yöpaikkana joko Porontimajoki tai siitä seuraava Iso Kuikkalammen laavu, fiiliksen mukaan.

Telttaa kasatessa huomasin Hannan ulkokankaassa jotain epämääräisiä länttejä. En tiedä edelleenkään mitä on, mutta jotain länttejä. Eise kuitenkaan homeelta näytä.

Matkaan päästiin 9:30. Ensimäisenä vastassa olikin hirveät portaat. Jos illalla oliskinkin päätynyt jatkamaan matkaa, olisin varmaan kääntynyt ympäri tässäkohtaa. 

Aurinko porotti täydeltä taivaalta, taas. Puurosuon laavulle ei kuitenkaan ole matkaa kuin 4km, siinä ensimäinen tauko. 

Polut olivat helppokulkuisia. Vastaan sekä ohitse meni muutamia päiväretkeilijöitä. 

Kansallispuiston rajan jälkeen polut muuttuivat pääasiassa hiekkateiksi. Aloin ymmärtää, miksi minulle sanottiin joskus kauan sitten, että jos ei halua Konttaista ja Valtavaaraa huiputtaa, kannttaa reitti lopettaa Juumaan. Juu. Metsähakuuta, sorateitä, ei oikeastaan mitään nähtävää.

Puurosuon laavulle saavuttiin. Siellä olikin paikalla tuttu pariskunta, sekä joku (kuulemma) kolmen tytön telttaseurue, joita en edet nähnyt.

Pienet puheet siinä vaihdettiin, oli kuulemma ollut rauhallinen yöpaikka, ja hyvä että jatkoivat eilen matkaa. Vesi tosin oli ollut haaste. Puron vesi on kuulemma todella keltaista, ja keittämisen jälkeenkin hassun makuista juotavaa. No, onneksi oma vesipulloni on täynnä.

Heidän jatkaessa, paikalle saapui seuraava pariskunta. Naisella oli polvivaivoja, mutta aikoi silti sitkeästi jatkaa Rukalle asti. Vielä saapui paikalle Siilastuvalta tuvassa yöpynyt pari, ja minä jatkoin matkaaa alta pois. 

11:25 ja lähdin jatkamaan matkaa kohti Porontimajokea ja lounastaukoa. Lämpöä piisasi, ja hiki oli. Kuljettavat osuudet oli vuorotellen hiekkatietä ja polkua, molempia riitti ihan kiitettävästi. 

Siis mikä homma tämän fontin kanssa?? En tajua!

Viimeinen kilometri tai reilu, oli todella raskasta kuljettavaa. Hirveä nälkä, hiki, jano, kaikki. Olin varma, ettei tupa saavu ikinä näköpiiriini.

Siten tuli shokki, autoja! Autoja parkissa kolme kappaletta, jahaas, mihis sitä saavuttiin. 

Autojen vieresssä oli opastaulu ja viitta, Porontimajoki 100m. Siitä sitten kohti tupaa. Siellä sitten olikin ruuhka... Paikalla oli tuttu pariskunta, ja parisenkymmentä päiväretkeilijää, jestas! Siinä hetki ihmeteltiin, että mihis täällä mahtuu kokkailemaan. Päädyimme kokkailemaan eripuolelle tuvasta, hieman rauhallisemmalle alueelle. 

Koin myös toisen shokin, voit ladata puhelimesi tuvassa! Aurinkokennoilla toimivaa sähköä. Jestas. Todellista eräilyä, lataa puhelimesi tässä..

Ruuaksi oli riisiä ja curry kastiketta. Paikalla oli niin kiva istuskella, ettei olisi malttanut millään jatkaa matkaa. Toisaalta, jatkuva puheensorina tuvalta ja polkua edestakaisin suhailevat päiväretkeilijäit eivät tätä nautintoa kovin ainakaan lisänneet.

Liikkelle kuitenkin lähdin, ja heti piti jutulle jäädä polun varteen. Ja sillä paikalla oli hyttysiä! Matkaa jatkettiin, ja edessä olikin ylämäki, jes. Hiki tuli. Taas. Vattuvaaralle kiipeämisestä selvittiin kuitenkin. Huipulta näkyi kaukana pohjoisessa jotain sinisiä huippuja, ei vaan mitään käsitystä. että mitä huippuja ja missä. Niitä ihmetellessäni minut otti kiinni tuttu pariskunta, jatkoin matkaa heidän perässään. 

Sinisiä huippuja pohjoisessa

Jonkunmatkaa kuljettiinkin peräkanaa. Päädyimme jollekkin hyvin kostealle alueelle. Olinkin iloinen, että olimme kulkeneet peräkanaa. Koska polku hukkui kosteikkoon, eikä oikein hyvää reittivalintaa löytynyt. Hypin sitten pariskunnan perässä kosteikon yli takaisin polulle. 

Se on kumma, että jalassa on gore tex kengät, ja silti pelkää aina jalkojen kastumista. Tiedän tasan, muutaman kerran kokeilleena, että kenkä kestää kyllä vettä niin kauan, kun ei varresta hörppää sisälle. Eikä siihen varpaiden kastumiseenkaan kuole. Silti se on aina 'pelottavaa' mennä kengillä märälle alueelle, ja pelätä, että milloin varpaat kastuu..

Jäimme koiran kanssa sopivalle kivelle pitämään juomataukoa. Saimme samalla hieman hajurakoa pariskuntaan. Meidän taukoillessa, ohitti meidät yksinäinen mies koiran kanssa. Oli muuten ensimäinen koira, jolla näin myös oman repun.

Polkua metässä riitti vielä hetken, ja sitten se muuttuikin taas hiekkatieksi. Hiekkatietä on tylsä talsia, vaikkakin nopea. 

Pian edessä näkyikin kaksi tuttua rinkkaa. Hidastin hieman vauhtia, ettei taas tarvitse jonossa kulkea. Laavulle saavuttiin aikalailla peräkanaa. 

Iso kuikkalammen laavulla olikin valmiina jo 'polvi' pariskunta ottamassa lepoa laavussa, Siilastuvan pariskunta sekä kolmen likan porukka. 

Laavussa oleva pariskunta aikoi lähteä yötä vasten kiipeämään huippuja, niin välttää helteet. Likkaporukka lähti aika pian, ja toinen pariskunta myös pienen tauon jälkeen kohti Suolammen laavua. Telttailemaan jäimme siis minä ja koira, sekä Taivalkönkään pariskunta. Hekin tosin meinasivat laittaa aamulla kellon soimaan todella aikaisin, että välttäisivät pahimmat helteet kiivetessä.

Itsekin, jos olisin kävellut Rukalle asti, olisin illasta mennyt vielä Suolammelle ja siitä huomenna perille.

Telttapaikan etsintä, taas se kaikkein kaukaisin paikka, ja Hanna pystyyn. 

Tässä huomasin myös teltan pohjakankaassa pienen pienen reiän. Sellainen, että päivänvalo näkyi läpi pienen hetken, kun telttaa kasasin. Myöhemmin kun samaa reikää etsin, en sitä enää löytänyt.

Kun peti ja teltta oli kunnossa, päätin käydä uimassa. Laiturin päässä oli portaat, joten sieltä pääsisi helpsoti poiskin. Vesi oli tosi lämmintä, ja ihan uimaan uimaan pystyi järvessä. Saippuapesut sai jäädä, mutta ihanan virkistävä uinti oli! 

Paikalle saapui joku lapsiperhe, kun poistuin järvestä. Onneksi en uinut ilman vaatteita, kuten ensin suunnittelin.. 

Teltalle palasin, ja olkapään kuumotusta ihmettelin. Totesin, ettei se olekaan mikään rinkan hiertämä, vaan auringon polttama! Kunnon rasvakerros siis olkapäähän. Keräsin kaikki ruokakamppeet, ja siirryin ylös laavulle kokkailemaan muiden seuraksi.

Ruuaksi oli taas bataattipataa. Josta koira sai osan. Päätin tehdä myös jälkiruokaa. Teetä ja suklaamoussea.

Jälkiruoka kokkailujen aikaan, paikalle saapui vielä kaksi naista, polvipariskunta jatkoi matkaa ja toinenkin pari lähti nukkumaan koska aamuherätys. Minä jäin juttelemaan naisten kanssa. 

Lopulta lähdin minäkin teltalle, kun koirakin alkoi kaivata iltapalaa. 

EA laukustani löytyy BurnCaree, ja päätin kokeilla sitä olkapäähän. Yllättävän riittoisa tuollainen 3,5g pussi. Ja auttoi kyllä. Onse hyvä, että tälläisiäkin tulee roudattua mukana.

Telttaan, makuupussiin ja viimeisen kerran kirja käteen.

Päivä 7,
Iso Kuikkalammi - Konttaisen P-Paikka, 5km

Heräsin 7:30. Lapsiperhe oli jo hereillä, pariskunta sekä naiset olivat jo jatkaneet matkaansa. No, se oli hyvä taktiikka. Nimittäin nyt jo varjossa mittari näytti +25C..
Aamupala touhut, kamojen kasaus ja matkaan puoli kymmenen. Buffista virittelin olkapään suojaksi 'hihan', koska pitkähihainen ei tule kuuloonkaan, mutta pelkässä topissa rinkka hiertää liikaa. 

Matka alkoi heti nousulla Kumpuvaaralle, jes.. 

Matkalla oli sopiva penkki, jossa pidettiin juomataukoa. Vesi hoidettiin niin, että koiran repussa oli Platypus pussissa litra vettä, ja minulla litra BeFreessä. Taukoillessamme ohitti meidät joku kameralle puhuva yksinäinen mies. Ei täällä kyllä erakoitumaan pääse, järjettömästi sakkia.

Matkaa jatkettiin. Eilinen uinti ehkä virkisti, mutta kyllä se hiki oli nyt jo takaisin tullut.. Kumpuvaaran huipulla oli tämä yksinäinen mies puhumassa kameralle. Nopeat kuvat ja matka jatkuu kohti alaspäin.

Niin lähellä mutta niin kaukana

Pian alkoi takaa kuulua tämän lapsiperheen ääniä, vauhtia kinttuihin siis. Mossorinvaaran huipulle kun pääsin, oli pakko pitää taas juomatauko. Lapsiperhe ottikin minut tässäkohtaa kiinni, kun jäivät myös tauolle.

Jatkoimme matkaa aika pian.
Alas, suon yli ja rinnettä ylös. 

Tiesin, että lapsiperhe saavuttaisi minut Kontaisen nousussa viimeistään, ja pitäisi hakuaikataulukin sopia, niin päädyin vielä pitämään tauon nimettömällä kukkulalla ennen Konttaista, hieman syrjässä polulta. 

Siihen saavuimme 11:20. Vettä, pähkinöitä ja viestit. Ilmotin viestittä, että lähdemme nyt kiipeämään Konttaista ylös, ja siihen menee varmaan puolisentuntia (pessimisti ei pety..). Sovimme siis näkevämme 13:15 alhaalla P-Paikalla. 11:45 olimme matkalla kohti Konttaisen huippua.

Yllättävän helppo rasti. Ja se on paljon, kun minun suusta tuollainen pääsee..
Pientä nousua kokoajan, hieman kivikkoo/juurakkoo, ei pahasti. Sitten tulikin jo portaat. Portailla oli helppo pysähtyä aina matkalla katselemaan maisemia. 

Pian oltiinkin jo huipulla. Ja siihen kiipeämiseenhän meni vartti, ei puoltuntia.. Hieman yliampuvaa ehkä.

Huipulla oli päiväretkeilijöitä. Nopeat valokuvaukset, ihmettelyä, ja matka jatkuu. Onneksi tämä reissu loppuu pian. Kaikki polut kun ovat sorastettuja, koira ei oikein tykkää kulkea näitä. Ja saipa Meindilitkin uuden värityksen näillä poluilla.

Jos Valtavaaran polutkin on sorastettu, niin.. No, onneksi ei tarvitse mennä. Enkä ehkä kestä tätä ihmismäärää. Päiväretkeilijöitä, ja tulipa vastaan neljän hengen rinkkalaumakin, jotka olivat Rukalta aloittaneet.

Parkkipaikalla oltiinkin jo 12:40. Ja yritin sanoa alunperin, että ehkä 13:30 ollaan paikalla. No, ei haittaa. 

Tuntuihan se vähän typerältä jättää leikki kesken, kun perille olisi 5-6km kävellen matkaa. Muttakun hellettä +27C ja vesitilanne heikko, ja koiralla edelleen talvinen pohjavilla. 

Lisäksi epätietoisuus tulevasta. Yksi sanoi, että Suolammesta ei kannata juoda vaikka sen keittää/suodattaa. Toinen sanoo että voi juoda, kolmas kertoi sen olevan täynnä iilimatoja. Ota tästä sitten selvää..

No, kyyti saapui ja sillä mentiin takaisin Rukalle. Valtavaaran saatan joskus käydä päiväretkenä, ehkä, mutta en rinkka selässä. Enkä ainkaaan näissä lämmöissä!

Jälkeenpäin selvisi myös, että kyseinen sunnuntai oli koko viikon (vai kuukauden) kuumin Kuusamossa, ja monessa muussa paikassa Suomessa.

Lähetiessä oli suunnitelmat, että myös Iivaaralla pitää poiketa. Maanantaina meinasin siellä käydä, mutta tulin silloin tulokseen, että 9km ennen vaellusta voi olla hieman pitkä päiväretki. Tänään oli niin kuuma, ettei sen takia yhtään napostellut. Joten jäi tämäkin kohde sitten seuraavaan kertaan..

Paluumatkalla poikkesin vielä katsomassa Hiljaista kansaa sekä Raatteentietä.

Telttailemaan jäätiin Hyrynsalmelle isolle P-Paikalla, kunnei huvittanut vielä mennä kotiin.

Reissu oli ihan ok. Ei missään nimessä pääse reissujen kärkeen, mutta kokemus. Olen tosin sitämieltä, että reitti on nyt käyty, eikä sinne tarvitse palata. En tiedä, vaikuttiko osin negatiiviseen kokemukseeni helteet, ihmiset, ylös alas maasto vai mikä. 

Porukkaa tosiaan oli reitillä paljon. Ja kuulin monelta taholta, että ikinä tähän aikaan ei ole vielä tälläistä ruuhkaa. Ja tällä ajatuksella minäkin sitten lähdin Karhulle, siis että ei ole vielä ruuhka-aika. No, ehkä muillakin oli Lapin suunnitelmat kariutuneet tulviin ja siksi täällä oli niin suuri ruuhka, tiedä sitä. 

Karhunkierros ei myöskään ole ehkä paras mahdollinen reittivalinta koiran kanssa. Vettä on ja ei ole. Aikapaljon sain itse kantaa vettä koiralle juotavaksi. Puroja sillon tällöin ylitetään, mutta tälläisillä helteillä varsinkaan se ei riitä.

Telttapaikat olivat myös aika surkeita täällä. Vasaojan laavu oli ainoa, mistä jäi mieleen, että voisi olla hyviä telttapaikkoa. Ihan ok paikoja oli varmaankin Runsulammella ja Merenojannuotiopaikalla. Surkeimmat paikat olivat ehdottomasti Siilastuvalla. Samoin Taivalkönkäällä ja Perttumakoskella oli aika surkeat telttapaikat. Porontimalta tuskin olisi löytynyt telttapaikkaa ollenkaan.

Nyt on Karhunkierros jokatapauksessa käyty, kun sitä on niin montavuotta suunniteltu ja pohdittu. Ensimäisiä kertoja jopa jo alaikäisenä!

Tästä on hyvä siirtyä pohtimaan tulevaisuutta. Syksyllä lähden taas reissuun, jos saan lomaa. Jos en, niin siitten se on tyytyminen lähiretkeilyyn. 

Talvella Lappiin minua ei saa. Vihaan hiihtämistä, ja eikai niitä oikein muita liikkumakeinoja ole. Joskus olen miettinyt, että voisi kokeilla jotain helppoa tasamaa reittiä talvella, esim Inarinjärvellä. Vaan yksin en tuollaiseen reissuun lähtisi, eikä lähipiirissä ole myöskään talviretkeilijöitä.