Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Muurahaisen P-alueelta ja kulkea ensimäiseksi yöksi Kaivolammille. Toiseksi yöksi sitten Spitaalijärvelle ja sieltä takaisin Muurahaiseen. Onnekkaan sattuman kautta ajoin P-paikan ohi, ja auto jäikin parkkiin Lauhanvuorelle. Tämä oli onnekas sattuma siksi, että vasta paikanpäällä huomasin Muurahaisen polkujen olevan latupohjia, eli olisi päässyt kulkemaan poluttomassa maastossa. Ei siinä, mutta ilman oikeaa karttaa olisi eksyminen ollut hyvinkin mahdollista.
Kotoa asti kannoin n. 3,5L puhdasta juomavettä, siitä takaisin autolle kannoin tosin noin litran. Hyvää harjoitusta!
Päivä 1,
Lauhanvuori - Spitaalijärvi, 2,7km
Lauhanvuoren P-paikalla olin hieman ennen kuutta, ja liikkeelle päästiin 18:15. P-alueella oli näkötornin juurella joku eväsporukka, muita autoja tai muita liikkujia ei ollut.
Suunta kohti Spitaalijärveä siis. Reitin kiertosuunta alkuperäisestä muuttui siksi, että Spitaalijärvelle oli lyhyempi matka (2,2km) kuin Kaivolammille (3,4km) ja illaksi oli luvattu sadetta. Sade tosin oli luvattu alkavaksi vasta yhdeksältä.
Suunta kohti Spitaalijärveä siis.
Poluissa ei täällä ollut mitään valittamista. Polut olivat isoja ja leveitä kokomatkan. Edes kivikkoa tai juurakkoa ei pahemmin ollut. Maastokin oli aika tasaista ilman mäkiä, matkat siis joutuivat vauhdikkaasti.
Spitaalijärvellä olin suurinpiirtein seitsemän aikaan.
Paikalla oli kaksi naista telttailemassa. Katselin siinä telttapaikkaa, ja löysinkin sen puuliiterin oikealta puolelta.
Repun räjäytys telttapaikalle, teltta pystyyn ja sängyn laitto. Ja tällävälin se sade alkoi. Pieni tihkusade, mutta kasteleva, eli kaikki kamat piti äkkiä heittää teltan suojiin.
Sade vei oman mielenkiintoni kokkailuun, ja päädyin syömään teltan uumenissa ruisleipää.
Kahdeksan aikaan olin makuupussissa, kirjaa lueskelin parisen tuntia ja sitten unta palloon.
Päivä 2,
Spitaalijärvi - Kaivolammi, 20,5km.
Heräsin kuuden aikaan. Olin nukkunut vähän niin ja näin, joten päätin nousta ylös samantien. Sade oli lakannut, mutta tuuli oli jäätävä. Kylmä ja voimakas.
Paikalle oli ilmestynyt illan aikana vielä yksi teltta.
Päädyin ratkaisuun, että kokkailen puuliiterissä, edes vähän tuulensuojaa. Ostin monen suosittelemana vime syksynä Optimus Vega -kaasukeittimen, ja se oli nyt testissä uuden viikonloppu repun ohella (reppu muuten osoittautui aika kamalaksi).
Keitin oli jo talvella testissä, mutta ilmeisesti kaasupullossa oli ongelmaa, eikä siksi toiminut niinkuin pitää.
Minun kokkaillessani (otin muuten ruokaveden ihan rohkeasti järvestä) naiset teltasta heräilivät myös.
Aamupuuron jälkeen teltan kasaus ja repun pakkaus.
Mukana oli Bowfin 2 teltta. Se olikin mielenkiintoinen purkaa tuulessa. Tähän versioon on siis ommeltu neljä lisä tuulinarua. Ensin irrotin ne, ja teltta vaan huojui ja heilu. Irrotin toisen puolen kiilan, ja telttahan oli heti kumollaan kyljellään lähdössä lentoon. No, purettua saatiin kuitekin teltta ja kamat kasaan.
Suunta kohti Spitaalijärven keittokatosta ja sieltä eteenpäin.
Keittokatoksella olikin yksi pariskunta nuotion ääressä (ruohikkopalovarotus!) kokkailemassa. Pikaisesti muutama kuva ja matka kohti Kivijataa.
Spitaalijärven P-paikka olikin iso, ja siellä oli kolme autoa ja yksi matkailuvaunu. Silti en muita ihmisiä nähnyt.
Kuten jo aiemmin sanoin, polut ja muut retkeilyrakenteet täällä olivat aivan priima kunnossa, eikä yhtään tarvinnut miettiä mihin astuu, tai miten.
Matkalla kohti Kivijataa kohtasin koko kansallispuiston kauneimman kohdan. Kolme lähdettä. Aivan kristallin kirkas vesi, kolme vierekkäin pulputtavaa lähdettä. Tähän olisi tehnyt mieli jäädä pitemmäksikin aikaa.
Pian olikin edessä valinta. Lähdenkö Leikkistenkankaan laavulle ja sieltä Kivijadalle, vai suoraan Kivijadalle. Päätin lähteä suoraan Kivijadalle. Mitään asiaa laavulle ei ollut, ja siellä todennäkösesti on muitakin ihmisiä.
Näkökenttään osui sopiva iso kivi polun varrella, ja siinä pidettiin pieni istuskelu-/juomatauko.
Tuulta oli edelleen, että takki päällä piti kulkea, mutta oli se aamusta sentään hieman rauhoittunut. Hetken istuskelun jälkeen, eikun eteenpäin.
Polut tosiaan olivat todella helppokulkuisia, ja pian olimmekin jo Kivijadalla. Tämä siis se Lauhanvuoren suurin nähtävyys.
Tietysti, jos kivistä saa sen ahaa elämyksen. Itseäni ei ole koskaan kivet tai kivikot erikoisemmin sytyttäneet, joten tämä oli, no, kivikko muiden joukossa.
Jadan yli toiselle puolelle. Luin infotaulut joissa kerottiin kivijadoista ja Lauhanvuoren maanjäristyksestä 9000 vuotta sitten.
Näin P-paikalta lähesyvän pariskunnan, koiran kanssa. Lähdimme siis itse alta pois. Suuntana Aumakivi, kansallispuiston ulkopuolinen osa ja sieltä Kaivolammi. Tässävaiheessa opasteissamme luki 'Sarviluoman luontokeskus'. En ollutkaan tajunnut, että täällä on vielä luontokeskuskin erikseen.
Tämä retki tosiaan tuli hieman 'ylättäen'. Olin silmäillyt aiemmin Lauhanvuoren kartan, että joskus kun on sopiva viikonloppu, tehdään retki tuonne. Nyt se sopiva viikonloppu tuli, ja tarkemmat karttasilmäilyt ja muut jäivät tekemättä.
Kohti Aumakiveä ja luontokeskusta siis! Aumakivelle piti ylittää tie, tämä olikin ensimäinen monista tulevista teistä. Aumakivihän sijaitse itse puiston ulkopuolella. Opaste kivelle oli kuitenkin mielestäni kaunis.
Polkua pitkin kivelle siis. Tässävaiheessa vielä oli polku. Maisemasta silti huomasi, että lähestytään puiston rajaa. Ei enää niin houkutteleva maisema, ja polkukin selvästi vähemmän kuljettu vaikka hyväkuntoinen.
Kansallispuiston rajan olisi kyllä huomannut ilman rajatolppiakin. Samantien alkoi hakkuun kun puisto päättyi.
Tässäkohtaa meinkin hieman sekaisin. Alkoi metsäauton jäljet, ja polku hävisi. Tai polku kulki jälkien keskellä ja seurasin sitä. Edessä oli mutainen alue. Gepsiin olin tallentanut Aumakiven, ja aloin katsoa olenko oikealla polulla. Aumakivi näytti olevan aivan eri suunnassa kuin mihin polku menee. Palasin takaisin rajalle ja katselin, mutta muita polkuja paikalta ei lähtenyt. No, palasin jälleen takaisin muta alueelle, ja siitä yli. Polku käänsi suuntaansa, ja alkoi näyttää että menen sittenkin kohti Aumakiveä. Polku oli jotain polkun ja metsäautotien risteymää.
Matkalla toki epäilin kokoajan, olenko oikeassa paikassa ja pälyilin vain ympärilleni. No, Aumakiven kyltti tuli kuin tulikin vastaan. Paikalle saapui samaan aikaan myös pariskunta päiväreppujen kanssa. Käytiin kaikki Aumakiveä ihmettelemässä.
No, se on pyöreä kivi. Harvemmin tosin ihan noin pyöreitä kiviä näkee.
Aumakiveltä jälleen tien yli, ja siinä nopea tauko pidettiinkin. Nyt ei ollut enää polku, vaan vanha heinittynyt metsäautotie. Nopea kulkea, mutta maisemat eivät päätä huimaa.
Sitten seuraavalle tielle, ja seuraavalle, ja taas seuraavalle. Koko vain kasvoi.
Sarviluomantielle tullessa hukkasin jälleen itseni. Tai siis, luulin hukanneeni. Tulin tien mutkaan ja luulin saapuvani jo kartassa näkyvälle kohdalle, jossa polku liittyy tiehen.
Käytössäni oli siis vain PDF tiedosto Lauhanvuoren kartasta, puhelimessa.
Lähdin siis opasteen mukaan kohti Sarviluoman luontokeskusta. Ja kartan mukaan polku kääntyy aika pian oikealle. Vaan eipäs kääntynyt. Alkoi olla taloja ja peltoja. Hetkinen, missäs sitä ollaan.. Jälleen paluu opasteelle ja kyllä, se näyttää ihan eteenpäin. Pompin kuitenkin jokun aikaa paikallani pohtien, että oikeastikko eteenpäin, eikä oikealle.. Tässäkohtaa voisi taas kerran luottaa järkeensä ja opasteisiin, ei tunteeseen. No, pakkohan se oli sitten eteenpäin lähteä. Sarviluomantietä talojen keskelle.
No, eteenpäin mentiin ja kyllä sieltä jälleen tuli opaste, että eteenpäin. Opaste oli tosin toisten piha-alueella ja tie myös kulki piha-alueen läpi. Pihalla oli ihmisiä, oletan heidän tottuneen reppu selässä kulkeviin ihmisiin.
Ohitin myös jännän paikan 'Pruuttahuone'. Tämä piti jälkeenpäin selvittää, että mikä ihme on pruuttahuone.
Ja tietä eteenpäin. Edelleen odotin opastetta, että milloin polku kääntyy oikealle, kuten kartta sanoo. Eipä näkynyt sellaista opastetta.
Eräälle pellolle kääntyi polku ja pohdin pitkään siinäkin kohdin, että pitäisikö siitä mennä. Varsinkin, kun gepsi sanoin luontokeskuksen olevan tasan siinä suunnassa, pellon ja metsän takana. Ihmettelin vain, ettäkun muuten on hyvät opasteet, miksi ihmeessä tässäkohtaa ei sitten olisi. Jatkoin vielä eteenpäin 'seuravaan mutkaan' josko opaste tulisi. Ei tullut, ja jälleen pohdin, pitäisikö lähteä rämpimään metsään, onko opasteet vain hävinneet.. No, vielä seuraavaan mutkaan ja kas, siellähän oli opaste, että Sarviluoman luontokeskus oikealle. Sinne siis. Talsiminen hiekkatietä jatkui.
Tuulikin alkoi olla tyyntynyt, ja uskaltauduin riisumaan takin.
Tietä, tietä ja tietä.
Vaikka tie on helppoa ja nopeaa kulkea, tuntui tässäkohtaa, ettei matka etene ollenkaan.
Vihdoinkin, 13:20, kuitenkin saavuin X ristetykseen, josta oli 200metriä vasemmalle ja siellä oli luontokeskus. Eteenpäin jatkui polku metsään, opasteella Kaivolammi 7,2km ja Ahvenlammi 6,4km. Ah ihanaa, paluu metsään! Matkat tosin hieman yllättivät, että Kaivolammille on vieläkin niin pitkä matka, ja olin gepsin mukaan kulkenut jo 11,9km. En ollutkaan tajunnut, että Spitaalijärvi - Kaivolammi on näin pitkä. Odotin jotain max 15km matkaa. Tietysti, taas jos olisi sitä karttaa kunnolla katsellut..
Vaikka oltiin kansallispuiston ulkopuolella, oli polku olemassa, vaikkakin vähemmän kuljettu, ja retkeilyrakenteetkin todella hyvässä kunnossa. Tästä olin positiivisesti yllättynyt. Polku oli myös todella hyvin merkattu, vihreäksi maalatuilla tolpilla.
Odotin, milloin pääsee kunnolla metsään. Polku kulki peltoja ja muita sivuten edelleen.
Nälkä kurni, joten odotin, että pääsen kunnolla metsään ja aloin etsiä sopivaa lounaspaikkaa. Alunperin piti kokkailla oikeaakin ruokaa, mutta koska matkaa oli vielä aika paljon jäljellä, ja olin aamulla tehnyt eväsleivän, päädyin syömään pelkän leivän.
Metsässä, ja hieman polulta sivuun ja löytyikin ihan loistava eväspaikka.
Evästaukoa pidettiin puolisen tuntia, ja sitten jatkettiin matkaa.
Ja hups, jälleen hukkasin itseni. Tulin risteykseen, ja opaste käskee mennä suoraan. Minähän menen. Ja olenkin yhtäkkiä jokun mökin pihassa. Hetkinen...
Pyöriskelyä, ja pohdiskelua. Menin pihassa olevan puron yli, ja sieltä alkoi polku. Paitsi että sekin polku meni aivan vika suuntaan, ei sinne siis. Jälleen, paluu opasteelle. Ja edelleen, se näyttää suoraan. Mennään siis suoraan, ja jälleen ollaan talon pihassa.
Päätin, että nyt jossain menee vikaan ja otin gepsistä suoran suunnan polulle. Lähdin siis talon takaa metsästä rämpimään kohti polkua.
Ja kas, yhtäkkiä polku tupsahtaa eteeni. Gepsin mukaan olin suunnilleen 200metriä opasteelta. Olin siis vain täydellisesti ohittanut polun pään. No, voinen sanoa, että onneksi oli gepsi mukana johon luottaa.
Polkua eteenpäin siis. Polku kulki metsässä. Välillä mentiin tien yli tai hetki tietä pitkin. Odotin, että milloin palataan kansallispuiston puolelle, tuleeko eroa maisemaan tai polkuun jotenkin. No, jossainkohtaa raja ylitettiin mutten sitä huomannut. Edes kansallispuiston merkkejä ei näkynyt.
Hieman ennen Huhtakorven lähteitä on tie, ja siinä tiellä tulikin vastaani jälleen pariskunta, jonka olin Aumakivellä nähnyt. Nyt heillä oli suunta luontokeskukselle.
Huhtakorven lähteet oli hieno paikka. Ja kuulin myöhemmin myös paikalliselta, että täysin juomakelpoista vettä lähteissä.
Tässä testailin hieman kameran asetuksia, ja nehän eivät sitten automaattisesti enää muuttuneetkaan. Joten siitä ilosta osa kuvista on nyt ylivalottuneita ja osa liian tummia.
Itse lähteiltä käveltiin pienen matkaa polkua. Sitten päädyttiinkin jonkinlaiselle rakenteelle, jollainen oli jo aiemmillakin lähteillä. En tiedä, mikä näiden rakenteiden tarkoitus on, mutta ehkä joskus viisastun..
 |
| Käsin kaivettu? |
Lähderakenteiden jälkeen mentiin hetki jälleen polkua. Nyt poluilla oli pitkospuita, mutta ne olivat kyllä aika täydellisesti lahonneet, ja vieressä menikin polku. En toisaalta tiedä, mikä oli pitkoste tarkoitus kun maa oli kohdalta kuitenkin kuivaa. Toki, asia voi olla kosteina aikoina toisin.
Polku päättyi jälleen kerran tielle.
Mutta keli oli mitä mahtavin! Lämmin, aurinko paistaa. Tuulikin oli suurimmaksi osaksi tyyntynyt.
Olin kartasta nähnyt, että paikalla on peura-aitaus, ja sen nimi Ahvenlammi. Olin kokoajan siis olettanut, että Ahvenlammi opasteet tarkoittavat peura-aitausta.
Peura-aitaukselle pääsin. Siinä olikin opaste 'Ahvenlammi 200m' eikä Kaivolammista mitään.
Infotaulut luin, ja peuroja kuikuilin. Eipä näkynyt.
Lähdin siis kiertämään aitausta kohti Kaivolammia. Aika pitkään olin aitausta kiertänyt, ja ihmettelin, että nyt ei kartta ja todellisuus kohtaa. Kartan mukaan pieni pätkä tieltä, ja ollaan Kaivolammilla. Ja todellisuudessa polku vain kiertää ja kiertää aitausta.
Jossainkohtaa päätin, jälleen kerran, että polku on väärässä, ja otin gepsistä suunnan Kaivolammille ja lähdin kulkemaan jäkälikköä pitkin. Kas, edessäni onkin polku. Se tuli kuin tulikin aitaukselta.
Iltalenkillä luin vielä yhden infotaulun aitauksesta, ja sitä selvisi, että Ahvenlammi on oikeasti myös telttailupaikka, ja normaalisti Ahvenlammen ja Kaivolammen välillä menevä polku on nyt aitauksen takia poikki.
Tähänkin jos olisi aiemmin tutustunut, olisi tämäkin hämäännys jäänyt kokematta.
Kaivolammille kävellessä tuli takaa yksi juoksia ohitse. Kaivolammille pääsin, ja siellä olikin kaksi ihmistä.
Telttapaikkaa hetken etsiskelin, mutta nuotiopaikan viereen se oli laitettava. Muut paikat olivat hyvin kaltevia ja kosteita.
Perunat ja jauhelihat turpoamaan, ja teltta pystyyn.
Paikalla oleva paikallinen asukas jutteli niitä näitä ja suositteli retkikohteeksi myös Aillakkavuorta. Tämän pistikin heti korvan taakse.
He poistuivat paikalta, ja minä siirryin nuotiorinkiin keittelemään ruokaa.
Ruokaa keitellessäni, paikalle saapui vielä kolmen hengen seurue. Olivat kuulemma aamulla nähneet minut Spitaalijärvellä, tai lähinn koiran, mutta minulla on mennyt ihan ohitse.
Minä aloin syömään, ja kolmikko jatkoi matkaansa kohti Lauhavuorta.
Tiskaus, ympäristön valokuvaus ja muuta haahuilua. Sitten kello olikin jo niin paljon, 19:20, että lähdimme koiran kanssa vielä iltalenkille.
Iltalenkin jälkeen sujahtaminen telttaan ja makuupussiin, kahdeksan aikaan. Kirjaa lueskelin tunnin verran ja unta kuulaan.
Päivä 3,
Kaivolammi - Lauhavuori, 5,5km
Heräsin 8:10, ulkona jäätävä tuuli. Kasasin kaiken heti teltassa valmiiksi, sitten vain keitin pystyyn nuotiorinkiin ja puuron keittoon. Puuron kiehuessa kasasin teltan. Joka se oli jälleen oma haasteensa. Nyt oli tuuli paljon suurempi, kun neljä 'ylimääräistä' tuulinarua olin teltasta saanut irti, ja se oli vielä kahdella kiilalla maassa, lähti teltta lentoon. Onneksi teltan takana oli puu, johon teltta pysähtyi eikä sen kauemmas päätynyt. Vaikka oli kahdella kiilalla edelleen maassa kiinni!
Ihmettelen, miten tälläisen teltan kanssa pitäisi toimia vaikka tunturissa?? No, onneksi tämä on minulla vain viikonloppu käytössä. Ja aion kyllä myydä tämän, kunhan hommaan Hannan korvaajaksi joskus jonkun teltan. Piti tänävuonna erämessuilla katsella, mutta korona.. Erämessut onkin vasta ensivuonna..
Puurot syöty, tiskit tiskattu ja matkaan päästiin 9:55.
Lähes heti tuli vastaan kaksi ihmistä, muuten en nähnytkään ketään kokopäivänä (poislukien parkkipaikka).
Opasteet olivat jälleen kerran hyvät ja selkeät. Paitsi että siltikin tämä taulapää meinasi mennä väärään paikkaan.
Mönkkäriura jatkuin eteenpäin, ja vasemmalle haarautui selvästi vähemmän käytetty ura. Jatkoin suoraan eteenpäin samaa polkua kuin kokoajan. Aika pian onneksi tajusin katsoa gepsiä ja todeta olevani väärällä polulla. Tai, kai siitä johonkin olisi päässyt, mutta meillä olikin suunta Kärkikeitaalle tupaa katsomaan.
Kärkikeitaan tupa (lähteestä riippuen autiotupa ja päivätupa) olikin sympaattinen. Erilainen kuin tupa yleensä, ja niin symppis.
Tuvalla olikin ollut yllättävän paljon kävijöitä, vieraskirjaan itsensä kirjanneita siis. Edellispäivänäkin oli ollut joku porukka, sieniretkellä!
Kun tupa oli nähty, koettu ja vieraskirjaan itseni merkinnyt, matka jatkui. Pohdin ensin, kulkisinko eri kautta parkkipaikalle, mutta totesin matkalla olevan liikaa teitä, samoja jälkiä siis takaisin.
Nopeasti eteni tämäkin etappi, vaikka mönkkäri ura poluksi vaihtuikin aika pian. Tasamaa ja helppokulkuinen polku, niin kyllähän siinä etenee. Ja kerkiää bongailemaan ympäristöään, kunnei tarvitse kokoajan jalkoihin katsoa. Bongasin mm puolukoita, edellisvuotisia, oletan.
Olipa polun varteen hautakivikin tupsahtanut. Tai, ainakin siltä se minusta näytti.
Pian oltiinkin Lauhan kämpän kohdalla, ja pitihän sekin käydä kurkkaamassa. Tässä on muuten ainoa kaivo, jonka vesi on tutkitusti juomakelpoista. Muiden kaivojen vesiä ei ymmärtääkseni ole tutkittu. No, itse jokatapauksessa juomaveden kannoin mukana, ruokaveden otin rohkeasti järvistä. Ja hengissä ollaan edelleen!
Lauhan kämpältä on paikan varmaan ainoa nousu, ja hyvin hyvin pieni sellainen, itse Lauhavuorelle. Lauhanvuori on 230metriä korkea vaara. Suomen keskikorkeus on 152metriä, Puijo 235m ja Lauhanvuori ovat siis ylänköä, ja esimerkiksi Ounasvaara 204m alankoa. Tämäkin kerrotaan matkalla olevassa infotaulussa. Luontopolulla kun ollaan, on matkalla kaikkia mielenkiintoisia infotauluja eri aiheista.
Pian, oltiin kuitenkin jo Lauhanvuorella ja edessä näkyi näkötorni. Ja tämä oli minun suureksi harmikseni lukittu. Koronan takia oletan.
Perillä olimme tosiaan 11:40, kilometrejä takana 5,5km.
Parkkipaikalla oli kolme autoa ja yksi matkailuauto. Paikalle kurvasi yksi auto lisää, ja sieltä ilmestyi perhe näkötornia ihmettelemään. Toinenkin auto ilmaantui, ja siitä lähti sauvankävelijöitä kohti Spitaalijärveä. Muita liikkujia en nähnyt.
Me pakkasimme itsemme ja tavarat autoon ja lähdimme ajelemaan kotia kohti, 143km.
Lauhavuori on ilmeisesti enemmän paikallisen urheilijoiden suosiossa, kuin retkeilijöiden. Ja ilmeisesti telttailijat ovat aina Spitaalijärvellä, Kaivolammilla kuulemma on hyvin harvoin telttailijoita, näin ainakin paikallinen sanoi. Toki, onhan Kaivolammille autolta pitempi matka, ja onhan Spitaalijärvi jotenkin tunnelmallisempi paikka keittokatoksineen.
Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa harjoituksia kohti kevään oikeaa Lapin vaellusta. Joka tosin tällähetkellä uhkaavasti näyttää siltä, että Lappiin asti ei ole mitään asiaa, lunta ja tulvia. Todennäköisempi vaellus tulee olemaan Karhunkierros, kun loma on heti kesäkuun alussa.
