torstai 10. joulukuuta 2020

Muotka 7.-13.9.2020

Keväällä jo piti Muotkalle päästä, mutta estivätpä tulvat sen aika tehokkaasti. Näinollen syys reissun kohde oli siis helppo valita, Muotka.
Matkassa olin 'pitkästä aikaa' koiran kanssa kahden. Olinhan Karhunkierroksellakin, mutta siellä oli niin paljon muita liikkujia, ettei sitä yksinäiseksi reissuksi voinut sanoa. 
Lomaa oli kaksiviikkoa, ja repussa oli yhdeksän päivän ruuat. Lähtö- ja paluupiste oli Muotkan Ruoktu.
Lähtiessä oli myös sama ongelma kuin keväällä. Täällä kotona Prismat ja Tokmanit myivät ison kaasupullonn kohdalla ei oota, ja yöllä ajellessa ei kaupat oikein ole auki. Oulun Tullin Neste oli auki, mutta siellä kaasupullo maksoi 14e ja oli sillä väärällä liittimellä. Soitto Inarin S-Markettiin pelasti asian, ja siellä oli tarjolla kaasua. 

Päivä 1, 
MuotkanRuoktu - Lampi 350.5, n. 13km

Lähtö oli jälleen iltapäivästä Tampeerelta. Tykkään ajella illalla/yöllä ja olla aamulla perillä. Matkalla nukutaan jos väsyttää, useimiten ei. 
Matkalla piti tietysti hieman kuluttaa aikaa ja odotella S-Marketin aukeamista. Siitä sitten suunnaksi MuotkanRuoktu, ja siellä oltiin perillä hieman ennen yhdeksää. Paikalla oli todella paljon autoja, ja mietinkin, kuinka suuri ruuhka mahtaa poluilla olla. 
Paikalle saapui samaan aikaan kanssani vanhempi mies, sen kummemmin emme siinä puhuneet. Minä pääsin liikkeelle puoli kymmenen aikoihin.


Ensin asfalttitietä pieni pätkä, sillan yli ja siirtyminen maastoon polulle. Heti alussa vastaan tulikin mies, joka oli reissuaan lopettelemassa, neljän päivän reissu. 
Peltojoki

Polku oli alussa hyvä ja selkeä, pidemmälle päästessä muuttui hieman kivikkoiseksi. Ensimäisen puron ylitys. Näin kyllä 'Ylityspaikka' kyltin osoittavan kauemmas purosta, mutta loikin kuitenkin kiviä pitkin yli suoraan siitä mistä polu meni. 
Ylhäällä penkereellä tapasin seuraavan ihmisen. Mies koiran kanssa, oli 'hieman' pitemmällä reissulla. Oli käynyt Norjan ja Kevon, ja nyt suunnitteli Lemmenjoelle menoa. Hänen kanssaan siinä juteltiin melkein parituntia, juttua vain tuli ja tuli. Moni ihminen kerkisi mennä meidän ohitsemme siinä.
Kun vihdoin jatkoin matkaa eteenpäin, alkoi nälkä ilmotella olemassaolostaan.
Lahtisen kämppä oli tavoitteena, ainakin ruokatauko siinä. Fiiliksen ja energian mukaan myös mahdollisesti yöpyminen siinä. 
Kun on nälkä, ja huonosti nukuttu (lue, nukkumaton) yö takana, matkat tuntuvat loppumattomilta. Joten myös Lahtisen kämppä tuntui olevan täysin saavuttamaton. 
Lisäksi polkukin muuttui kosteaksi ja vaikeakulkuisemmaksi. Sitten edessä oli isompi suo/kosteikko, ja meinasin saada hepulin. Miten tuosta muka mennään yli.. 

Peltojoki

Peltotunturi
No, kyllähän siitä kosteikosta yli mentiin. Vaikka lievää ahdistusta oli havaittavissa, ja kengät ja koiran tassut vaihtoivat väriä.

Tässä kohtaa oli jo niin suuri nälkä ja väsymys painoi, että odotin vain saavuttavani Lahtisen kämpän. Ja päätin, että paluumatkalla en tästä palaa. Tämä kosteikko tosin oli vasta alkua kaikelle tulevalle.
Kauan siinä meni, tai ainakin siltä se tuntui, mutta vihdoin viimein Lahtisen kämppä tuli näkyviin. 
Vihdoinkin! Gepsi näytti matkaksi 8,9km, mutta se alkoi tallentamaan jälkeä vasta ensimäisen ylityspaikan kohdalla. 
Koira kiinni, reppu pois selästä ja hetken hengitys. Sitten tuvan tutkailu, veden haku ja ruuan laittoon, tarjolla oli nuudeleita ja jauhelihaa.

Tupa oli pieni ja söpö. Sinne olisi hyvin mahtunut yöpymään yksi alimittainen koiransa kanssa. Olipa sinne joku musiikkilaitteensakin jättänyt.. 
Ruokaillessani paikalle saapui samainen vanhempi mies, joka oli aamulla lähtenyt kanssani samaan aikaan. 
Juttelimme siinä aika paljon, ja hän sai valettua minuunkin inspiraatiota jatkaa vielä matkaa. Olihan kellokin vasta hieman yli kolme.. 
Hän jatkoi matkaa Harrijärville, minä päätin mennä polua pitkin. Määränpäämme oli kuitenkin sama, lampi Peltotunturin juurella. 
Matkaan lähdin ja pian taakseni ilmestyi kulkemaan kaksi naista kahden koiran kanssa. Yritin siis kipittää vauhdilla pakoon muita koiria. Soavveljávrrécópman kohdalla Peltojoen varressa oli upeita pikku lampia ja eräs niemeke, jota vakavasti harkitsin telttapaikaksi. Mutta näinkin siellä jo yhden teltan, joten jatkoin matkaa. 

Pian olinkin jälleen paikassa, jossa piti ylittää puro. Puro, joka laskee määränpäänäni olevalta 350.5 lammelta. 
Etsiessäni ylityspaikkaa, saavutti koirakko porukka minut, taas. Jäivät tosin odottelemaan, että pääsin itse koiran kanssa yli, ja tulivat vasta sen jälkeen itse. 

Sitten lähdinkin kiipeämään vauhdilla ylöspäin, että pääsen 'alta pois'. Ylämäki tosin tuntui todella rankalta, vaikka todellisuudessa se on suhteellisen lyhyt ja pieni nousu. Mutta väsyneenä ja huonosti syöneenä kaikki tuntuu hyvinkin raskaalta.
Perille pääsin kuitenkin seiskan aikoihin, ja näinkin vanhemman miehen jo rannassa. Itse pyöriskelin sitten ympäristössä etsien hyvää telttapaikkaa. Rannassa paikkoja ei oikein ollut, paitsi se yksi mikä oli jo vallattu. Päädyin siis erään hiekkadyynin päälle telttalemaan. Upeissa maisemissa!

Maisemat tosiaan olivat upeat hiekkadyynin päältä, ja kun aurinko vielä kruunasi kaiken. 
Teltta pystyyn, petien laittaminen ja muut 'normaalit' leiritoimet. 
Koirakko porukka meni meidän ohitsemme seuraavalle dyynille telttailemaan.
Sitten pakkasin taskuihin vesipullon (Katadyn BeFreen) ja makkaran iltapalaksi. Lähdin vanhemman miehen seuraksi alas tulistelemaan.
Katadynin täytin, ja juodessani ihmettelin, kun joutui imemään aivan täysillä että sai suodattimen läpi vettä. No, seuraavana päivänä ja koko loppureissun totesin suodattimen hajonneen jostain syystä. Keväällä se vielä toimi moitteettomasti, sen jälkeen vain kuivattu ja varastoitu ja kas, nyt ei enää toimikkaan.. 
Ja voin kertoa, että kyllä ärsyttää! Kerkisin BeFreetä käyttämään tasan keväällä, ja nytse ei enää toimikkaan. Eikä nuo kuitenkaan ilmaisia ole. Joudun siis todennäköisesti ostamaan uuden vedensuodattimen, taas... Kyllä suututtaa!
Miehen kanssa jutellessa menikin koko ilta oikein rattoisasti.
Nukkumaton yö alkoi kuitenkin painaa, ja siirryin telttaa puoli kymmenen aikaan, mittarin näyttäessä +12C.



Päivä 2,
Lampi 350.5 - Hiekkaranta, 12,5km

Heräsin kuudelta. Nousin ylös teltasta vain todetakseni, että Peltotunturi on aivan sumun peitossa, pihalla on jäätävä tuuli ja teltta märkä. 
Auringonnousu oli kuitenkin hyvin kaunis, ja olin iloinen että heräsin näin aikaisin. Muutama nopea kuva ja sen jälkeen pieni kävely koiran kanssa, todeten, että vanhempi mies rannasta on jo jatkanut matkaa. Palasin kelin takia takasiin makuupussiin. En kokenut järkeväksi lähteä huiputtamaan täysin sumun peitossa olevaa Peltotunturia. 
Sumuinen Peltotunturi ja etualalla hiekkadyyni

Paluu makuupussiin ja heräsin uudelleen 8:50, silloin päätin nousta ylös, oli keli mikä tahansa. 
Sumua oli edelleen, samoin jäätävä tuuli, mutta teltta sentään oli jo kuivunut. 
Keittimen virittelin valmiiksi jo ensimäisellä heräämiselläni, mutta päädyinkin purkamaan sen ja syömään pelkän leivän, säästyn tiskiltä. 
Aamupuuhia tehdessä sumu pikkuhiljaa hälveni tunturilta, ja viereisellä dyynillä naisetkin heräsivät. Minun leirini ohitse tuli mies, jonka kanssa muutama sananen vaihdettiin. Oli myös herännyt kuudelta aamulla ja lähtenyt hiekkarannalta liikkeelle. Ylityspaikasta ja suon ylittämisestä puhuimme, olin nimittäin aika paniikissa suosta joka pitää ylittää päästäkseen Vuomajoen yli.. Mies sanoi, että kyllä siitä pääsee kun muiden jälkiä seuraa. (Itse suollahan en niitä muiden jälkiä edes löytänyt..) Sanoi myös, että ylityksen jälkeen lähtee hyvä polku kohti hiekkarantaa (tätäkään en löytänyt).
Liikkeelle pääsin yhdentoista aikaan, sumu oli jo täysin poissa tähän mennessä ja lämpötila +16C.

Otin suunnan kohti Peltoaivia siis. Olin aluksi katsonut kartasta, että helpoiten sinne kiipeää varmaan puron vartta pitkin 'kurusta'. Tosin lähdin vain summamutikassa kävelemään kohti tunturia. Suuntaan meni epämääräisiä polun pätkiä siellä täällä, muttei mitään selkeää. Olin myös kuullut, että huipulla menee selkeä polku, en tosin sellaista löytänyt. 
Peltoaiville suuntasin, ja huomasin osuvani suoraan vaikeimmin kuljettavaan kivikkoon joka menee huipulle. 

Kiertelin vaikeimpia paikkoja, ja huomasin kyllä meneväni todella suurta siksakkia ylöspäin.
Muutaman pysähdyksen tein rinteillä. Lähetin ensimäiset viestit kotiin, että hengissä ollaan ja huipulla tuulee. 
Olin yllättänyt itsestäni, miten helposti kiipeäminen sujui, varsinkin kun huonolla kunnolla liikkeelle lähdettiin. Rinkka toisaalta tuntui myös hyvin hyvin kevyeltä koko reissun, vaikka ei paino varsinaisesti ole tippunut kuin max kilon. 
Mahtavat maisemat oli huipulta joka suuntaan.


Huipulta oli kuitenkin aika vauhdikkaasti lähdettävä alaspäin, koska tuuli oli jäätävä, ja kuljin ilman takkia. Ilman takkia, koska kuoritakki päällä olisi tullut kuuma, ja liikkeessä ei kuitenkaan palellut.
Alaspäin lähdin suuntaamaan jälleen ihan vain katseen voimalla. Suunta suurinpiirtein alaspäin kohti lampia, joissa oli tarkoitus viettää ruokatauko. Toivoin siellä alempana olevan myös hieman suojaisampaa tuulelta kuin ylhäällä huipulla. 
Pitkästä aikaa pääsin kuitenkin kulkemaan maastossa, jota rakastan. Eli poluttomassa avotunturissa. Pyrinkin kulkemaan mahdollisimman lähellä kaikkia huippuja ja kaukana Peltojärvestä. Peltojärven läheisyydessä on kuulemma hyvin vaikea kulkea, kivikkoa ja pusikkoa. Melkein jokaisen huipunnyppylän päälle teki mieli juosta ihailemaan maisemia, mutta väliin jäi.
Yksi kolmen poron lauma nähtiin kauempana, olivat kyllä tosi kaukana ja kuvaus ei taas oikein onnistunut. 
Pian lammet alkoivat näkyä kaukana, ja sinne suuntima. Puoli kolmen aikaan olin rannassa, tuulensuojaa siellä ei ollut pisaraakaan, mutta ruokatauko oli silti pidettävä kun nälkä kurnii.
Rannassa oli myös tunturin rinteellä todella hämmentävä harjanne, tuollaista en olekaan ikinä ennen nähnyt.

Harjanne

Koira alkoi ensimäisenä päiväunille, onse kiipeäminen rankkaa puuhaa. 
Itse kiinnitin huomiota muutaman vuoden vanhoihin Meindl kenkiini, saumat repsottavat aika pahasti. Vaikka juuri viime syksynä kengät pesin, kalvotin ja rasvasin. Mitä ihmettä...
Tonnikala nuudeleita naamariin, ja muutama viesti vielä koti suunnille ja sitten puhelimen sammutus.

Matka jatkui ruokailun jälkeen. Suunta pitäisi ottaa hieman alaspäin. Ensin suunnistin summamutikassa katseen varassa 'jotain sinne päin', mutta gepsistä kun aloin suuntimaa tarkistaa, huomasin menneeni aivan liikaa oikealla, ja pitikin ottaa hyvin viisto suunta vasempaa. Olin siis menossa aikalailla suoraan kärkeä pitkin alas, ja siitä kohden ei ollut tietoa, pääseekö Vuomajoen yli tai kosteikon yli. 
Tässäkohtaa enemmän jännitti myös suon ylitys, kuin itse kahlaus. Suo näytti jo kaukaa pelottavalta, ja paniikki alkoi vallata pienen ihmisen.

Suo ahdistus oli suuri, kun alas pääsin. 
Yritin kovin etsiä niitä 'muiden jälkiä' joista mies aamulla oli puhunut, sellaisia ei vain omiin silmiini osunut. Lähinnä yritin katsoa missä olisi edes hieman kasvillisuutta, kun ne taitaa usein pitää suollakin pinnalla, ja lisäksi gepsin avulla yritin katsoa missä 'kova maa' osuus menee, ja kiertää niitä. 
Paniikki oli hyvin vahvasti läsnä, suot saavat aikaan sellaisen reaktion minussa heti. 
Loppujen lopuksi kun kaikkien kosteikkojen yli päästiin Vuomajoen rantaan, oli helpotus hyvin suuri. Ja olo kuin kultamitalin voittaneella. Vaikka kerkisin moneen kertaan sadatella, että miksi en kiertänyt jostain paaaaaljon kauempaa koko kosteikko aluetta.
Rannassa oltiin, ja hetken pientä aluetta ravasin etsien hyvää ylityspaikkaa. Virtaa ja vettä oli aika paljon jokapaikassa. Ihan alkupäästä löytyi kuitenkin kohta, jossa oli kiviä niin, että niitä pitkin mennessä vesi pysyi puolessa sääressä. Jos kiviltä olisi tippunut, vesi olisi ollut heittämällä polveen asti. Ensin siis koira kiinni puuhun, itse rinkan ja romujen kanssa yli. Paluu takaisin koiran luokse ja koiran kanssa yli.
Paitsi että. 
Eihän koira suostuntu tulemaa yli. Huusi ja vinkui vain kun itse seison jo jääkylmässä vedessä menossa yli. Olin jo aivan varma, että pitää tuo 18kg kantaa yli. Itse en kyllä olisi pysynyt kivien päällä, jos koira olisi pitänyt kantaa, kun jouduin muutenkin ottamaan sauvoista aikapaljon tukea. Tarpeeksi kauan kun kiskoin hihnasta, maanittelin koiraa, tuli se vihdoinkin. Itse operaatiossa kesti kyllä hyvin hyvin kauan, ja puolessa välissä koira oli jo kääntymässä takaisin vastarannalle. Koirani siis vihaa virtaavaa vettä, ja jos maha kastuu, se on vielä kamalampaa eikä suostu tulemaan yli. Lopulta päästiin vastarannalle, ja koira sai tietysti ison kasan nameja ja kehuja hyvästä suorituksesta. 
Tästä operaatiosta ei harmi vain, tullut yhtään kuvaa napattua. Ei edes ylityspaikasta tai muuten koko joesta, harmi sinänsä. 
Kengät jalkaan ja matka kohti hiekkarantaa alkakoon. Taivas oli tässäkohtaa aika harmaa ja odotin, että pian varmasti alkaa vesisade. Yritin etsiä sitä polkua, joista aamuinen mies puhui, mutta en kyllä polkua löytänyt. Kuljin vain suurinpiirtein sinne suuntaan, välillä toki karttaa vilkaisten. 
Matkalla tuli muutama vesipisara jo, mutta onneksi vain pientä tihkua. Hiekkaranta tuntui kyllä olevan hyvinkin kaukana, kun alkoi olla nälkä ja väsy ja harmaa taivas uhkasi vesisadetta. 
Lopulta kuitenkin hiekkaranta tuli näkyviin, 18:40. Paikalla oli kaksi telttaa, ja yksi ihminen pihalla. Nopeat moikkaamiset ja etsin sopivat tasaisen paikan itselleni. Pikaisesti teltta pystyyn. Vettä alkoi sataa lähes heti perille päästyämme, mutta onneksi se ei kuitenkaan kaikkea kerennyt kastella kun äkkiä sai kamat telttaan.

Iltapalan kokkasin absidissa sateen takia. Absidissa tulee kyllä hyvin harvoin kokkailtua, aina teltan ulkopuolella. Nyt se ei ollut mahdollista sateen takia. 

Iltapalan jälkeen tein ristikkoa (oli ensimäistä kertaa sellainen mukana, onneksi oli) ja päivystimme sateen loppumista. 
Sateen loppumisen jälkeen teimme pienen iltalenkin pihalla. Teltoista ei kuulunut ääntäkään, eikä ketään myöskään pihalla näkynyt. Muutama valokuva, vesipullojen täyttö, hammaspesut yms. Sitten paluu telttaan ja yöpuuhiin.

Telttaan palattiin hieman yhdeksän jälkeen, jolloin sade alkoi jälleen. 
Keittelin vielä iltateet, ja katselin karttaa, että minne huomenna suuntaisi. Päädyin, että huomenna lähdetään kohti Kuárvikozzáa. Yöpyminen joko Kuárvikoozájävrellä tai sitten kiipeäminen suoraan huipulle ja sieltä johonkin, fiiliksen mukaan. 

Päivä 3, 
Hiekkaranta - Kuávrikoozájävri, 6,3km.

Heräsin kahdeksalta. Pihalta kuului edelleen pientä ropinaa ja teltta oli märkänä, joten päätin nukkua vielä jonkin aikaa. 
Huomaan vaelluksilla meneväni ajoissa nukkumaan ja herääväni todella aikaisin, vaikka en ole yhtään aamu ihminen, koska niin kuuluu tehdä. Herään ajoissa, 7-8 aikaan ja nousen aina silloin, koska niin kuuluu tehdä. Tälläreissulla päätin, että teen niinkuin itse haluan, en niinkuin kuuluu tehdä. Mikä ihmeen pakko minun on herätä kahdeksalta aamulla kun olen lomalla, kun en ikinä muutenkaan tee niin?
Heräsin uudelleen puoli kymmenen ja nousin ylöskin. Aamupuurot ja muut toiminnat. Molemmat telttailijat olivat jo poistuneet, joten olimme koiran kanssa kahdestaan rannalla. 
Aamupalan jälkeen vielä tiskaamaan kameran kanssa. Rannasta tulikin otettua monta kuvaa, vaikka keli oli hyvin harmaa. 
Taustalla Soavregielas ja Peltoaivi
Peltojärvi ja Peltotunturi

Telttasaunakin paikalta löytyy, tästä minulle kertoi ensimäisenä päivänä tapamaani mies, joka oli pitemmällä reissulla. Siitä vain sitten saunomaan. En tosin ole varma, miten tuo käytännössä toimii? Pystytät teltan/saunan ja seisot siellä, eihän kai kukaan mitään penkkiä mukanaan kanna? Ja miten tuollainen edes pystytetään. No, enpä jäänyt sen sielun elämää sen suuremmin tutkimaan.

Aamu vierähtikin ympäristöä kuvaillen, ja liikkeelle päästiinkin vasta puoli kaksitoista lämpömittarin näyttäessä +13C. Teltankin joutui pakkaamaan märkänä.
Takoitus oli kulkea suht suoraviivaisesti lammet ja kivikot kiertäen ylhäältä kohti Kuávrikoozajävreä. No, sehän nyt taas ei mennyt niinkuin elokuvissa, kun ei kokoajan kytännyt karttaa tai gepsiä. Ensin kiipesin liikaa ylöspäin ja olinkin kaikkien nyppylöiden päällä vahingossa. Maasto oli vaihtelevaa, aika kivikkoista ja pusikkoista, mutta eteenpäin päästiin. Paikalla meni myös välillä hiemmeä polku, en tiedä oliko ihmisten vai porojen tekemä, kun tykkäsi katoilla kuitenkin aika usein. 
Taustalla Littmuoruáivi

Luulin alkumatkan maaston olevan haastavaa pusikkoa jota joutui kiertelemään.
Eteenpäin mennessä maasto muuttui aina vain kivikkoisemmaksi, vaikka kuvittelin kartalla, että kierrän kivikot yläpuolelta.. Osuipa matkalle yksi isompi suo aluekin, lammen 322.2 rannalla. Se piti kiertää ison kivikon kautta, joka jälleen toi omat haasteensa.
Kuárvikozzá taustalla

Ja koiran reppu. Sitä sai taas manata oikein kunnolla. Nyt joku koira ihminen voisi kertoa jonkun taikasanan tähän! Reppu oli kokoajan jommalla kummalla puolella, ja muutaman metrin välein sitä sai olla askartelemassa ja tavaroita siirtelemässä eripuolille. Olipas reppu suhteellisen kurainenkin tämän reissun jälkeen, kun kosteikoilla rämmittiin ja reppu laahaa maassa..

Suon ja kivikon jälkeen oli tarkoitus kulkea korkeuskäyröjä pitkin välttäen lammet ja kosteikot, muttei kuitenkaan mennä liikaa oikealle koska suuntana oli Kuárvikoozájävrin eteläranta. Kiertäen jyrkänne ja kivikkoinen alue alapuolelta. Niimpä. Kartalla asiat ovat aina helpompia, ja vielä kun maastossa jaksaisi vahtia sitä karttaa ja/tai gepsiä, niin saattaisi jopa pysyä suunnitellulla reitillä.. 
Vasemmalla alkoi näkyä järvi, Littmuorväärijävri, miksi se on noin kaukana? Ja miksi ihmeessä edessäni on taas kosteikko, ei kartassa tälläistä näy... 
Littmuorväärijävri kaukana

Jaah no. Kosteikon yli, ja edessä ylämäki. Sinne siis. Ylämäen päällä olin kuulevinani puhetta jostain kaukaa, mutta ketään en nähnyt, joten tuskin siellä ketään oikeasti edes oli. 
Kas, mikäs se tuolla vasemmalla on? No hitto! Sehän on se jyrkänne, joka piti kiertää alapuolelta. Olin siis kiivennyt nimettömän nyppylän päälle ja jyrkänne avautui suoraan edessäni. Kosteikkokin sai selityksen, kun onhan ennen nyppylää kostea alue, kuvittelin vain olevani paljon alempana oikeasti.. 
Ei mennyt taas suunnistus ihan putkeen, mutta eipä se haittaa. Enpä olisi tuotakaan jyrkännettä nähnyt, jos olisin kulkenut sieltä mistä alunperin piti.

Nyppylän päällä mietin hetken, mihin suuntaan. Suunnitelma oli alkunperin Kuárvikoozájävrin eteläranta, koska se näytti kuivalta, toisin kuin pohjoisranta joka on pelkkää kosteikkoa kartalla. Pohdin, oikaisenko pohjoisrantaa pitkin kohti Postipolkua ja Kuávrikozzáa, vai suuntaanko evästauolle ja mahdolliselle yöpaikalle etelärannalle. 
En halunnut ottaa riskiä, ettei pohjoisrantaa pääsisikään ylittämään kuivin jaloin. Kellokin oli jo sen verran, että nälkä kurni. Etelärannalle mennessäkin pitäisi pieni kosteikko ylittää, mutta se ei kartassa näytä pahalta. Eikä ollutkaan, helposti pääsi yli.
Soiden/kosteikkojen suhteen olen kyllä itseni niiiin ylittänyt tälläreissulla. Yleensä, kun näen mitään kosteikkoon viittaavaakaan, katson heti, mistä sen voi kiertää. Enkä suunnittele reittisuunnitelmia alueille, missä on paljon vihreää kartalla. Nyt menin vain, vähän sauvalla ensin kokeili, ja sitten yli. Enkä saanut paniikkia aiheesta. Ehkä tästä eteenpäin ei tarvitse tihrustaa kartalta jokaista vihreää aluetta ja katsoa, mistä sen voi kiertää.. Minä kun en soita osaa lukea yhtään, ja olen aina varma, että se upottaa, joten kierrän mahdollisimman kaukaa. Ei se edelleenkään nautintoa ole, mutta hengissä selvitään.
Suuntasin siis etelärantaan. Pieni puro piti ylittää, mutta sekään ei tuottanut mitään ongelmia. Kiviä pitkin helposti yli. 

Heti puron toiselta puolelta lähti täysin selvä polku rantaa pitkin. Paikalla oli myös jonkun kasaama isohko nuotiorinki. Meinasin itsekin jäädä ensin siihen, mutta hieman 'sillä silmällä' katselin, ja totesin ettei paikalla ainakaan telttapaikkaa ole. Jatkoin siis hieman eteenpäin.
Vastaan tuli toinenkin, pienempi, nuotiorinki ja päätin pysähätyä siihen lounastamaan. Kello oli tässävaiheessa hieman yli kolme.
Vega tulille, riisiä currykastikkeella. Sitten pohdintaa, että mikä on jatkosuunnitelma. Koira pisti heti päikkäreille. 
Nuotiopaikan antia

Kello oli suhteellisen vähän, keli hyvä +13C. Pohdin, jatkaisiko vielä matkaa, kuljettu kuitenkin vasta 6,3km. Suuntana on Kuávrikozzá eikä mitään varmuutta, mikä vesi tilanne on ylhäällä ja mistä löytyy seuraava telttapaikka. Ja jokaiselal vaelluksella on minulla ollut yksi lepopäivä, joten päädyin jäämään tähän yöksi. Huomenna sitten uusilla energioilla huipulle!
Eli ei muutakun teltta pystyyn riisin kypsyessä.

Paikka oli kyllä todella kaunis. Järvi tunturimaisemalla, upea!
Ruuan jälkeen hieman ihmeteltiin ympäristöä, tiskausta ja muuta normaalia leiripuuhaa.
Taivaalle alkoi tulla uhkaavia harmaita pilviä. Päädyin käymään purossa pikaisella pesulla ennen kaatosadetta. Lopulta pilviä oli taivaalla paljon, mutta pisaraakaan vettä ei tullut..

Illaksi tuli vielä upea auringonpaiste ja kirkas taivas, joten koiran kanssa istuskelimme pihalla ja ihmettelimme mailman menoa. Muita ihmisiä ja eläimiä ei missään näkynyt.

Seitsemän jälkeen siirryin telttaan ja makuupussiin tekemään ristikkoa. Olin taas tyytyväinen, että ristikko oli matkassa. Kevyempi kuin kirja, mutta kuitenkin jotain tekemistä iltaisin ennen nukahtamista.

Päivä 4,
Kuávrikoozájävri - Puron varsi, 13,5km


Heräsin seitsemältä, ja nousinkin samantein ylös. Yöllä oli ollut pakkasta, koska teltta oli kuurassa. Kuitenkaan teltassa ei ollut kylmä, ja aamun lämpötila teltassa +6C. 
Aamu oli myös todella upea! Tyyni järvi, tunturimaisema, ah. Tätä olisin voinut ihailla vaikka miten kauan..
Aamupuuro, tiskaus, leirin purku ja muut normaalit toiminnot. 
Kuávrikozzán sivuhuippu
Kuávrikozzá


Liikkeelle päästiin puoli kymmenen, lämpömittarin näyttäessä +4C. Suunta järven rantaa kulkevaa polkua pitkin kohti postipolkua. 
Rannasta löytyi kolmaskin nuotiopaikka, ihan järven päästä. Siellä oli ilmeisesti jollain mennyt hermot, kun oli kengätkin jäänyt nuotioon..
Ruskaa järven päässä

Suunnitelma oli kulkea postipolkua pitkin huipulle, ja huipulta suunnitelmat oli vielä auki. Paitsi että, polkua en löytänyt. Etsin ja etsin, jopa gepsin avulla menin seisomaan suoraan siihen, missä polun pitäisi mennä. Heikkoa oli. En tiedä sitten, olinko itse väärässä paikassa, vai onko karttaan merkitty polku tosiaan noin hapara. 
Siellä täällä näkyi polun pätkiä, mutta se katosi taas yhtä nopeasti. Välillä edessä oli kosteikkoa, jonne polku katosi, itse kiersin nämä kauempaa, ja osuin 'polulle' jälleen gepsin avulla.
Polku?

Kuávrikozzálle kiipeäminen olikin helpompi etappi kuin ajattelin. Toki, eihän polku mene suoraan huipulle vaan kiertää sivusta. 
Huipun ensimäiselle lammelle saavuin, ja aloin katsella sopivaa paikkaa rinkalle. Suunnitelma oli siis kiivetä huipulle ilman reppuja. 
Lampi
Kuávrikozzá

Lammen päässä oli kivikasa joka näytti juuri sopivalta reppuparkilta. 

Reppuja riisuessa näin kaksi ihmistä. Kiersivät eripuolelta lampea matkalla alaspäin, itse lähdin kiipeämään huipulle. 
Huipulle lähdettiin kiipeämään 11:15.
Rinteillä söin paljon mustikoita ja ihailin maisemia. Kiipeäminen oli hengästyttävää puuhaa. Aika jyrkkä ja hyvin kivikkoinen kipuaminen. 
Ylhäälle päästessä tuuli olikin jälleen hyvin voimakas. Paljon kuvia, yhteydet kotiin ja alaspäin.

Alas takaisin rinkoille saavuttiin 12:15, eli puolituntia meni reissuun. Alhaalla lämpömittari näytti +23, eli hyvin tarkenee. Kilometrejä reissusta tuli tasan yksi, ainakin gepsin mukaan.
Pohdin, pitäisikö ruokatauon vai ei. Päädyin syömään patukan ja kiipeämään ylemmälle lammelle, josko siinä olisi houkutteleva paikka. No, ei ollut. Pelkkää kivikkoa rannassa, ei mitään helppoa istumapaikkaa. Jatkoimme siis matkaa. 
Eteenpäin, ei tässä ruokaa kerkiä!

Lähdin etenemään ylämäkeen, ja tässäkohtaa löytyi kyllä polkukin. Polkuja risteili useampikin ylöspäin, ylhäällä ne muuttuivat yhdeksi selvästi poluksi, eli Tirron Postipolku oli löydetty. 

Maisemaa olin ihmetellyt jo ylempää Kuárvin huipulta. Maasto näytti hämmentävältä, mystisiä uria vieretysten keskellä maastoa. Ja tosiaan, olihan siinä notkoja vierivieressä. En ole ikinä ennen tälläistä nähnyt.

Lisäksi maisemassa oli toinenkin hauska yksityiskohta. Muutoin puuton alue, mutta yksi rivistö koivuja kasvoi kuitenkin paikalla. 
Tuolta juuri tulin, Kuárvikozza

Piekanaäytsi näkyi kokoajan edessäni, ja mieli alkoi tehdä sinne, vaikkei suunnitelmaani kuulunutkaan. Karttaa tutkiskelin, ja mietin, mennäkkö äytsin läpi ja sieltä vasta oikealle, vai erotakko jo aiemmi polusta. Jostain syystä tulin tulokseen, että 'turha kiertää Piekanaäytsin kautta' ja päätin noudattaa alkuperäistä suunnitelmaani. 
Jälkeenpäin mietin kyllä, että miksi ihmeessä en kiertänyt sen kautta, koska ajasta ei todellakaan ollut puute. No, se on ollut ja mennyt nyt.
Piekanaäytsi

Erkanin polulta oikealle, suunnitelmissa sihdata jonnekkin Vuomajoen varteen, ja siitä yli. Harkinnassa oli kyllä, että polkua olisin jatkanut nii pitkälle, että olisi yli päässyt, mutta halusin omille poluille. 

Vuomajoen rantaan osuin kohdassa, josta ei yli kuivin jaloin mennä. Kävelin muutaman askeleen alavirtaan päin, ei toivoakaan. Lähdin siis ylävirtaan kulkemaan. Näytti siltä, että joesta ei kengät jalassa yli mennä. Olin kyllä lukenut, että täällä päin joesta 'pääsee yli kengät jalassa oikeastaan mistä vain' ja pyyhkeen olin pakannut repun alimaiseksi.. Alkoi jo näyttää siltä, että kahluuhommiksi menee. Osuin kuitenkin juuri paikkaan, josta pääsi kengät jalassa yli
Vettä pelkäävä reissukaverini

Vastarannalla etsittiin sopiva paikka, ja pidettiin ruokatauko. Rannassa tosin oli niin paljon polttiaisia, että oikean ruuan kokkailu ei inspiroinut, ja päädyin syömään pelkän leivän.
Aina kun löytää toisten vanhoja nuotiopaikkoja, muistaa, ettei olekaan ainoa ihminen joka täällä joskus on kulkenut..

Matkaa jatkettiin, ja sain kulkea poluttomassa maastossa Ylempi Honkavuoma -puron ja Soarvevuopmegeazecopman välissä Lämpömittarin näyttäessä edelleen +22C.
Soarvevuopmegeazecopma


Kuitenkin pian alkoi taivalle kertyä tummia pilviä, ja sai alkaa jännittämään, saadaanko pian vettä niskaan. 

Sää kuitenkin, onneksi, pysyi poutaisena ja sade tuli ilmeisesti jossain kauempana. Kulkiessani tutkiskelin karttaa ja pohdin, mikä olisi mahdollinen yöpymispaikka. Mitään 'tuonne on pakko päästä' -paikkaa ei kartasta osunut, joten suunnistelin vain kohti erilaisia vesistöjä.
Cilcceppelaalaas (?)
Kuva oli niin hämmentävä omasta mielstä, että oli pakko laittaa.

Kuivunut järvi

Kaikki kolme matkalle osunutta lampea sain todeta kuiviksi. Seuraava suunnitelma oli Paanneojan varsi. Se taasen osoittautui pusikkoiseksi ja kosteikkoiseksi, joten sekin oli poissa laskusuita. Itse ojasta pääsi yli kahdella askeleella. 
Pysähdyin tutkiskelemaan karttaa ja päädyin tulokseen, että kuljeskelen vain Ylemmän Honkavuoman vartta ja leiriydyn kun kiva paikka tulee vastaan.
Kuitenkin kävi taas se perinteinen, ja kuljin varmuuden vuoksi vähän ylempänä rannasta. Huomasinkin olevani nimettömän puron varrella, enkä Ylemmän Honkavuoman. Olisihan siitä helposti päässy oikean puron varteen, mutta mitä turhia. Ja löytyipä paikalta mukava tasainen leiripaikkakin.

Ensimäisenä tietenkin reppu pois selästä ja veden hakuun. 
Tällä leiripaikalla oli ehdottomasti kirkkain vesi koko reissulla! Vaikka puro oli pieni ja virta heikko.

Sitten kamppeet kuivumaan. Teltta oli aamun jäljiltä märkä, joten se kuivumaan. Samoin säärystimet ja valluskenkien vaihto crocseihin. 
Itse siis kulutin lähinnä vain aikaa kamojen kuivuessa. Koirakin simahti saman tien. 
Väsynyt pikkuherra

Kävin purossa myös pikapesulla. Polttiaisia paikalla oli tosin niin paljon, ettei paljon ilman vaatekappaleita voinut olla. 
Lopulta sain teltankin pystytettyä, kuivana. Pakkohan se on kai todeta, että alkaa Hanna olla parhaat päivänsä nähnyt... 
Teltan pohjassa reikä, saumoista roikkuu narun pätkiä.. Ja keväällä katosta löytämäni epämääräiset tahrat.
Uusi on harkinnassa ja hankinnassa, kunhan vain osaisi päättää millainen.. 

Iltapalan söin pihalla, muusia ja jauhelihaa. Ruuan ja tiskauksen jälkeen oli kyllä pakko siirtyä sisätiloihin polttiaisten takia. Toki polttiaiset hävisivät heti auringon myötä.
Teltassa kasin aikaan, ja tutut iltatoimet, teetä ja ristikkoa ennen nukkumista.

Päivä 5, 
Puron varsi - Lampi, 10,5km

Heräsi jälleen kasin aikaan. Ei jälleenkään huvitanut nousta. Ja miksi pitäisi, kun olen lomalla?? Heräsin siis uudelleen kymmenen aikoihin, ja silloin myös nousin ylös. 
Aamutoimet, ja liikkeelle päästiin 11:45 lämpömittarin nättäessä +10C. 
Kiire ei ole mihinkään, viides päivä ja kahden päivämatkan päässä autosta.. 
Suuntana oli Ylemmän Honkavuoman sivuhaara, Duolbaja. Tarkoituksena kiertää suht korkealta välttääkseni kalliot, muttei kuitenkaan Nappavaaran huipulta asti. No, ihan kaikkia kivikoita en osannut keirtää, kun sellainen oli heti alkumatkasta vastassa.

Kivikkoja olikin edessä vielä paljon. Vaikka suunnitelmana oli kiertää ne, onnistuin osumaan lähes jokaiseen kivikkoon. Maasto oli muutenkin aika haastavakulkuista. Onneks maisemat oli kuitenkin kohdallaan.

Lähdin kulkemaan hieman ylempänä, josko siinä olisi helpompaa. No, ei ollut, olin taas kivikolla. Ja edessä iso kuru/jyrkänne. Jouduin kiertämään aika kaukaa, päästäkseni eteenpäin. Toisaalta, paikalla oli hieno kivivesiputous, vaikkakin aika kuiva sellainen.

Huomasin olevani melkein Nappavaaran huipulla tämän kierron ansiosta. Otin suunnaksi lammen huippujen jälkeen
Ja ne maisemat, ja ruska.

Pohdin, mihin sitten suuntaisi. Kellonkadottamaäytsi houkutteli hieman, mutta samaanaikaan suunnan pitäisi olla kyllä aivan vastakkainen. Myös tuleva puron ylitys jännitti, tälläkertaa pyyhe oli onneksi heti repun päälle pakattuna.
Lammelle saavuttiin, ja se olikin upea paikka. Hitsi, olisi pitänyt tulla leiriytymään tänne! Paikalla oli myös pari poroa. Sain myös ihailla Hanhipään huippuja, tuosta yli?

Harkitsin ruokatauoa, mutta päätin painella kuitenkin suoraa purolle. Saa ylitys ahdistuksen pois alta. Maasto oli muuttunut jo helpoksi metsäiseksi, eikä kulkeminen ollut ollenkaan haastavaa. Puron virtausta kuuntelin jo kaukaa, ja sai alkaa valmistautua kahlaukseen. 
Puron varteen pääsin, ja kyllähän se aika leveä ja syvä oli. Ei tuosta niin vain kengät jalassa yli mennä.

Seilasin puronvartta vähän aikaa ja totesin, että kahluuhommiksi menee. Etsiskelin sopivaa paikkaa, josta ilman kenkiä loikkaisi yli. Eteen osuikin kohta, jossa oli kiviä ja vesi matalaa. Paikka oli kyllä muuten hyvin haastava. Päätin kokeilla, ja siitähän loikattiin yli kengät jalassa. 

Puron toisella puolella pyörin hetken ja pohdin, mitä tehdä. Näin kaatuneen puun kauemapana, ja menin sinne pitääkseni ruokatauon. 
Veden haku, muut toimet ja nuudelit kiehumaan.

Samalla pohdin, mihin sitten suuntaan. Kellonkadottamaäytsi houkutteli edelleen. Mitä jos leiriydyn tähän ja teen sinne päivälenkin? Entä jos siälä onkin joku kiva leiripaikka, ja jätän rinkan tähän? Mitä jos otan rinkan mukaan, ja siälä ei olekaan kivoja leiripaikkoja? Mistä palaan Ruoktulle? Entäs Ylemmän Honkavuoman ylitys? Se tässä taisi jännittää eniten, ja päädyin skippaamaan Kellonkadottamaäytsin. 
Päätin suunnata siis Hanhipäiden yli kohti joko lampea Alemman Honkavuoman varressa, tai toista lampea kohti.
Matka kohti huipunnyppylää alkakoon. Karttaa tai gepsiä ei tarvittu, kun kohde oli kokoajan edessä.
Tuonne

Kiipeäminen sujui yllättävän helposti. Toki myös maisemat olivat jatkuvasti kohdillaan. 
Suunnitelma oli kiertää huipun kivikko oikealta puolelta. Mutta kun ylös pääsin, olihan se huipulle asti pakko mennä, eikä vain kiertää vierestä.
Nyt tulee sitten kuvapläjäys. Enkä ole enää varma mikä kuva on mihinkäkin suuntan otettu, joten en osaa sanoa mikä tunturi on missäkin kuvassa.

Ns pikkuhuipulta laskeuduin vähän matkaa alas, ja kiipesin sitten seuraavalle huipulle.
Seuraavaksi tuonne
Tuolta tultiin

Tuolta tultiin alas


Huipulla tuli vietettyä aikaa. Maisemien ihailua, valokuvausta ja viestit kotiin. Mahtavaa. 
Kauempana alkoi taivas uhkaavasti harmaantua, joten totesin parhaaksi lähteä alaspäin. En kuitenknaan ihan suoraan mennyt alas, vaan korkeimmalta kohdalta lähdin suunnistamaan pohjoiseen lampea kohti. 
Kas, polku

Paikalla pölähti polkukin. Hukkasin sen tosin kun saavuimme purolle joka laskee lampeen. Tämäkin puro oli aika kuiva. Vesi solisi kyllä kivkoiden alla, mutta ei pinnalla ollenkaan.
Lampi, eli illan leiripaikkakin, alkoi näkyä kaukaisuudessa. 

Kello oli kuusi, kun saavuin lammen rantaan. Olin katsonut kartasta, että pohjoispuoli näyttäisi kuivalta, muualla on kartta vihreänä. 
Osuinkin sopivasti jonkun vanhalle leiripaikalle. Paikka ei ollut kaikkein tasaisin, joten katselin vielä hieman ympärilleni. Mutta leiripaikka osoittautui kaikkein parhaimmaksi. 
Taivas oli edelleen uhkaavan harmaa, joten pikavauhtia teltta pystyyn. Teltan kun sain pystyyn, taivas selkeni eikä sateesta ollut enää tietoakaan. Eikun siis veden hakuun ja ruuanlaittoon.

Ruuaksi oli valmis pata-ainespussi höystettynä jauhelihalla.
Nyt oli ensimäinen kerta, kun jouduin oikeasti miettimään voiko vettä käyttää sellaisenaan. Lammessa kasvoi hyvin hyvin paljon levää, ja veteen oli mentävä aika syvälle, että sai vettä jossa ei ollut ylimääräisiä hippuja. Tässäkohtaa kyllä harmitti, kunnei Katadyn BeFree enää toiminut.. Hitsi! No, päätin kuitenkin käyttää vettä sellaisenaan, ja tässä sitä edelleen hengissä ollaan.
Ruuan jälkeen vielä nopea iltalenkki koiran kanssa lammen ympäristössä.

Illalla vielä teltassa teet ja kartan tutkailua huomista varten.
Koiraa rapsuttaessa löysin siitä myös punkin, se oli viimeinen asia mikä olisi mieleeni tullut. No, onneksi oli pinsetit matkassa. Eikun punkki irti. 
Makuupussin syövereissä olin puoli yhdeksän, ja koska nyt oli niiin kylmä, niin jäi ristikko tältä iltaa tekemättä.

Päivä 6,
Lampi - Lampi 277.0, 10,6km

Heräsin kasilta ja nousin ylös. Ei ollut edes kylmä yö, vaikka sitä pelkäsin, koska illalla oli niin kylmä.
Päivän suunnitelma oli Alemmasta Honkavuomasta yli, Luolikkokurun läpi ja johokin.
Alempi Honkavuoma jännitti kyllä, koska jo kartasta katsoen on joen ympäristö hyvin kosteikkoa. No, sitä kohti oli lähdettävä, ja liikkeellä oltiin 10:30 lämpömittarin näyttäessä +10C.
Hei mikäs täällä puussa on!

Otin suuntiman alaspäin hieman vasemmalle, että kiertäisin pahimmat kosteikot. 
Kosteikolle pääsin, ja sehän näytti helpolta. Pieniä puroja siinä tässä, maastosta tuli mieleen vanha pellonpohja.
Taustalla nimetön huippu

Kosteikosta mentiin siis helposti yli. 
Sitten päästiinkin itse Honkavuoman rantaan. Puro osoittautuikin, kuten pelkäsinkin, hyvin vaikeasti ylitettäväksi. Leveä ja todella syvä. Vettä reiteen asti syvimmissä paikoissa. Mites tuosta vettä vihaavan koiran kanssa mennään yli..

Kuljin puroa alavirtaan päin, koska ylävirrassa oli pelkkää kosteikkoa ja puro oli koko matkalta yhtä leveän ja syvän näköinen. Alavirrasa näytti sentään edes tulevan kivikkoa vastaan.

Hyvin äkkiä selvisi, että kengät jalassa tästä ei mennä. Olipa rannalla hentoinen polkukin, muutkin selvästi ylityspaikkaa etsineet.. Kuljin rantaa edestakaisin etsien sopivaa ylityspaikkaa, jossa olisi vettä mahdollisimman vähän. 
Paikalla oli pieni saaren tyyppinen, ja sen reunalla näytti olevan hyvää kivikkoa. Hyppäsin sitten siihen, ja päätin sen ylityspaikaksi. Päätin kuitenkin kokeilla riskillä, minkä verran vettä joessa on, pääseekö kuitenkin kengät jalassa. Ja kas, kengät jalassahan siitä yli mentiin! Positiivinen aloitus päivälle.
Tuosta yli

Toisella puolella menikin polku, kas! Hetken matkaa polkua eteenpäin, mutta aika pian erosin siitä suunnatakseni kohti Luolikkokurua. 
Jännä kiviaita

Pohdin hetken, menenkö kurua pitkin, vai Bealdoaivvasin yli. Päädyin kuruun. Suunnitelma oli siis kulkea kurun pohjaa pitkin. Kurun pohja oli kuitenkin, kuten arvata saattaa, aika kivikkoinen, ja päädyin menemään hieman kurun vasemmalla puolella, kivikossa siltikin. 
Luolikkokurun alku ja taustalla Peltoaivi
Soarvegielaksen pohjoishuippuja
Luolikkokuru ja Peltoaivi
Luolikkokuru
Luolikkokuru ja Peltoaivi

Lämpötilakin oli jo kohonnut, ja huiteli siellä +18C, tarkenee siis. 
Kurua kulkiessa oli aikaa pohtia, mihin kurun jälkeen suuntaisi, ei mitään ajatusta! Yhtäkkiä tuli shokki, edessäpäin näkyi kaksi kohti tulevaa ihmistä, ihmisiä! Jestas! Vastaan tosiaan tuli kaksi miestä ilman rinkkoja, siinä juttelimme jonkun tovin. Olivat lähteneet päiväretkelle Peltojoen varrelta ilman reppuja. Itse siinä pohdin, mihin tästä menisi ja mihin jatkaisi, kun vielä olisi päiviä jäljellä. Suosittelivat vahvasti Kevon kanjonia, joka alkoikin hieman houkutella siinä..
Juttutuokion jälkeen jatkettiin matkaa eri suuntiin. 
Minä pääsin kurun loppuun, ja siellä oli mielestäni todella upea lammikko. Se maisema jotenkin pisti silmään ja pienen pieni lampi oli ihana.

Olihan se pakko kiertää lampi vielä yläpuolelta ja ihailla sieltäkin. 

Vieressä oli myös Peltoaivin pohjoishuippu. Päällä oli ihana kivivalli, ja mieli teki mennä sinne. Mutta karttaa tutkaillessa totesin, ettei kivikko ole lähelläkään huippua, ja jos tuonne kiipeän, tekee sitten mieli kiivetä ihan koko huippu. Jäi sitten väliin 'huiputus'.
Peltoaivin kivivalli
Bealdoaivvi

Lammen ohitettua pääsin tasamaalle ja jäin tutkailemaan karttaa, että mihin sitä oikeasti nyt suuntaisi. Koira sai hepulin, mutten itse nähnyt ketään tai mitään missään, joten se siitä. Suunnittelin siinä, että joko Harrijärville tai tunturien alarinteitä pitkin kohti lampia ja kodalle menevää polkua. Maasto siinä näytti kuitenkin aika haastavalta, joten lopulta suunnaksi päätyi Harrijärvet. 
Minun tutkiessa karttaa saivat miehet minut kiinni. Siinä muutama sananen vaihdettiin, ja sanoivat että Bealdoaivvasin päällä meni nainen ja koira. Jaa, sitäkö se koira hepuloi.
Matka kohti Ylempää Harrijäveä alkakoon. Siellä pidettiinkin pieni tauko. Mustikoita, pähkinöitä ja kartan tutkimista.

Ylemmältä Harrijärveltä lähdettiin suuntimaan Alemmalle Harrijärvelle metsän läpi. Maasto oli hieman haastavaa kivikkoa, mutta hyvin siitäkin selvittiin. 
Yhdellä korkeammalla kohdalla kaivoin puhelimenkin esiin ja kas, oli kenttää! Muutama nopea viesti kotiin, ja ensimäisenä päivänä tapaamani mies oli myös laittanut viestiä, että oli lähtenyt jatkamaan reissuaan Kevolle, ja houkutteli minua myös sinne. Taas Kevo mainittu!
Alempi Harrijärvi. 
Taustalla Soavveljavrrecopma ja Peltoaivi

Alempi Harrijärvi

Alempi Harrijärven rannassa oli puuhun kiinnitetty pressu, mikä viritys?

Alemmalta Harrijärveltä lähti valmis polku kohti Lahtista, sinne siis. 
Matka meni joutuisasti, ja hieman ennen Lahtista seisoi keskellä polkua poro. Pelästyi toki meitä, ja juoksi metsään pakoon. 

Lahtiselle päästiin 14:30. Nälkä oli, mutta musta pilvi lähestyi uhkaavaa vauhtia, joten päädyin syömään vain nopeasti leipää.
Lahtisella pohdin myös reissun jatkoa. Lähetäkkö sinne Kevolle vai ei.. 
Paikalle saapui vielä pariskunta koiran kanssa, muutamat sanat siinä vaihdettiin ennenkuin lähdin pakenemaan harmaata pilveä. He olivat menossa samalle lammelle jossa itse olin ensimäisen yön, minä lähdin polulle joka vie Ruoktulle. 
Pohdin siinä mihin sitä suuntaisi. Soitin Ruoktulle, onko siellä koiraystävällistä majoitusta ensiyöksi ja suihkumahdollisuutta. Majoitukset oli täyteen varattuja, mutta suihkuun pääsee kympillä. 
Suo, jonka polku ohittaa, ei napostellut. Polun varteen pystytteli telttaa juuri joku yksinäinen mies, morjestettiin, ei muuta. 
Päätin lähteä suuntimaan mutkasta ennen suota omille poluille kohti kodalle vievää polkua. Katsotaan jos vastaan tulee jotain kivaa. 
Metsään siis!

Maasto oli haastavaa, aikamoista ylös alas meininkiä. Aina kun pääsi ylös, piti laskeutua alas että pääsee taas ylös.. 
Yhden puron ylitin ihan suo alueen päästä. Siinäkin piti laskeutua ensin jyrkästi alas, puron yli ja kiivetä jyrkästi ylös. Hieman tämän jälkeen tulikin vastaan todella hienoksi rakennettu tulipaikka.

Paikalla olisi ollut tasainen telttapaikkakin, mutta vedenhakuun olisi joutunut lähtemään aika kauas, en siis sen takia jäänyt tähän telttailemaan. 
Kuljin siis vielä eteenpäin ja saavutin jälleen puron varren. Puron varressa menikin polku, jaahas. Polkua seurailin ja viiden aikaan osuin lammen rantaan. Nimetön ja numeroton lampi joka yhtyy purolla lampeen 277.0. Paikalla oli myös vanhoja telttapaikkojen pohjia. 
Hetken paikalla pyörin ympyrää, ja päätin leiriytyä tähän, koska vesisade lähestyi uhkaavaa vauhtia. 

Otin asentopaikaksi hiekkatörmän rannasta, koska se oli kaikkein tasaisin. Olisi teltta taas täynnä hiekkaa, mutta se on pikkujuttu kun viimeinen telttayö kyseessä. Ja Onhan se helppo lopulta ravistaa vain puhtaaksi. 

Pikavauhtia siis leiripystyyn ja veden hakuun. Telttaa pystyttäessä tulikin jo ensimäiset pisarat. Kamat ja koira telttaan, veden haku ja itsekkin sateen suojiin. 
Teltassa sitten kulutin aikaa tekemällä ristikkoa ja ruokakin laitettiin absidissa. 
Sade poutaantui ja lähdettiin iltalenkille pyörimään koiran kanssa. Iltalenkillä syötiin taas jälleen hyvin paljon mustikoita. 
Yhdeksän aikaan palattiin telttaan. Iltapalaksi tuttuun tapaan teetä, viimeisen illan kunniaksi vadelmamoussea jälkkäriksi ja hieman ristikkoa sateen ropistessa jälleen telttaan. 
Lampi ja taustalla Tuanganuaivi


Päivä 7, 
Lampi 277.0 - Muotkan Ruoktu

Tämän päivän kirjoituksesta tuleekin hyvin kuvapainoteinen. Vähemmän puhetta, enemmän kuvia. 
Heräsin ysiltä, mutten saanut noustua ylös, telttakin oli vielä aivan märkä. 
Kymmeneltä vihdoin kömmin ulos makuupussista. Keli oli harmaa, mutta poutainen. Viimeisen aamun puurot ja teet tulille.
Viimeisen aamun näkymät teltasta

Märän teltan pakkaus, vielä viimeiset kuvat Tuanganuaivista ja liikkeelle päästiin kahdentoista aikaan.

Ensin rinnettä ylös lammen rannasta ja sitten loikka pienen puro yli. Puron vastarannalla kulkijaa odottikin todellinen aarre! Todella suuri kantarelli apaja! Koska rinkan riisumien ja pussin kaivaminen olisi ollut liian työlästä (rinkka selässä kumarteluhan ei ole?), kaivelin kaikki taskut läpi. Takin taskusta onneksi löytyi kaksi koiran kakkapussia ja sain kantarellit noukittua matkaan. Jes! Syksyn ensimäinen ja ainoa sienisaalis. 

Ja koska en sitä rinkkaa jaksanut riisua, kannoinkin kakkapusseja sitten koko matkan kädessäni.. 
Puron jälkeen oli aika pitkä pätkä (tai siltä se ainakin tuntui) rämpimistä ylämäkeen märässä varvikossa kohti kodalle johtavaa polkua. Gepsistä piti montakertaa tarkistaa, että se polku varmasti on olemassa ja että missä se menee. Lopulta polku osui eteen ja kulkeminen helpottui hieman. 
Erään kivikasan päällä valokuvatessani alkoi kauempaa kuulua puhetta, samoin koiralle komento 'tänne!', ketään en kuitenkaan nähnyt. Tiesin olevani jo lähellä kotaa, joten oletin äänien kuuluvan sieltä. 
Jeageloaivi, tuonne matka
Tuanganuaivi ja Bealdoaivvas, muitakin jossain kaukaisuudessa

Pääsin risteykseen, josta polku lähtee Jeageloaiville ja kodalle. Karttapaikan mukaan polku ohittaa kodan suoraan, ja paikalla olikin lauta aineksia, olisko kota ollut ennen tässä? 
Hetken paikalla seisoin, ja mietin poiketakko kodalla syömässä vai ei. Kaukaisuudessa siellä kuitenkin näytti olevan ihmisiä ja ainakin yksi koira, joten skippasin ja lähdin kiipeämään kohti Jeageloaivia. 
Metsän takana kota ja Tuanganuaivi
Jeageloaivin rinne

Aika pian rinteillä vastaan tuli kaksi päiväretkeilijää. Päästin heidät suosiolla ohitse väistämällä itse polun sivuun. Sen jälkeen sainkin kulkea huipulle asti aivan rauhassa. 
Kuva lounaaseen päin
Kuva lounaaseen päin

Maaruskaa Jeageloaivin rinteillä
Kaukaisuudessa kota ja Tuanganuaivin pohjoisin huippu
Edelleen sinne lounaan sunnille kuva
Jeageloaivin huippu
Huipulla

Huipulle päästiin ja hetken harkitsin ihan huipun kiipeämistä, polku kun sen hieman sivuuttaa. Mutta oli senverran kivikkoisen näköistä, että jätin väliin ja jatkoin suosiolla polkua eteenpäin. 
Kahden huipun välissä tulikin vastaan useampi porukka ja ohitse meni kahden miehen ja yhden koiran lauma. Itse kiersin jälleen suosiolla hieman kauempaa polusta. 
Vielä jälkimäiseltä huipulta lähtiessäni laskeutumaan, tuli vastaan kaksi rinkkaselkäistä miestä. 

Huipulta alaspäin lähtiessä polku haarautuikin kahteen, eikä minulla ollut käsitystäkään kumpaa pitää mennä. Valitsin summamutikassa toisen, ja se polku olikin oikea ja kiersi kartan mukaisesti Veajetláttu järven eteläpuolta. Toinen polku ilmeisesti kiersi pohjoispuolta, vaikkei kartassa siinä polkua näykkään. Miehet ja koira menivät nimittäin sitäpuolta. 
Veajetláttu

Veajetlátun rannalla oli kaksi ihmistä lounastamassa, ja paikalla oli jopa nuotiopaikka. Nuotiopaikka hieman hämmensi koska sellaista ei kartassa ollut.
No, itse en pysähtynyt kuin kuvia ottamaan ja jatkoin matkaa. Hieman tämän jälkeen kohtasime jälleen koirakko porukan kanssa. Minä menin ensin ohi, mutta pian he ohittivat minut kun kulkivat paljon vauhdikkaammin. 
Polun talsiminen tuntui ikuisuudelta ja oli hyvin puuduttavaa monen päivän poluttoman osuuden jäljiltä. Maisematki olivat pelkkää metsää.  Olin taas varma, ettei polku lopu ikinä. Lopulta se kuitenkin yhdistyi Peltojoen vartta kulkevaan polkuun, jossa olin ensimäisenä päivänä kohdannut puheliaan miehen. 
Tälläkertaa käytin puron ylitykseen ihan merkattua ylityspaikkaa, kun ensimäisenä päivänä loikkasin kiviä pitkin puron yli. 
Jäkäläpäänkurusta tuleva puro

Vielä sai aika pitkään talsia valmista polkua, joka oli kyllä puuduttavaa. Lopulta alkoi kuitenkin oikealla näkyä lomakylän merkkejä, enää Peltojoki erotti minut ja auton. 
Peltojoki ja lomakylä kaukana
Kai tuostakin joku on kiviä pitkin mennyt?

No, vielä nopea kierto asfaltti tielle ja siltaa pitkin Peltojoen yli. Peltojoesta vielä viimeiset kuvat ja loppu rääpäisy MuotkanRuoktun pihaan. 

Ruoktulla olin hieman ennen neljää. Ostin suihkuvuoron, kävin suihkussa ja lähdin ajelemaan kohti etelää erinäisten pysähdysten kautta.


Reissu oli oikein mukava, pitkästä aikaa oikeasti yksin ja oikeasti metsässä eikä valmiilla poluilla. 
Muotkalle oli tosiaan varattu yhdeksän päivää, vaikka reissu jäikin seitsemään. Jälkikäteen se hieman harmitti, kun jäi toinen lomaviikko ihan tyhjäksi. Kevolle lähtöä harkitsin, mutten jaksanut alkaa purkaan rinkkaa puolittain, ettei tarvitse turhia kamoja kahtapäivää kantaa.. No, se jäi toiseen kertaan.

Muotkalla menoani rajotti aikapaljon isot joet. Kahluut on muutenkin 'arka paikka' minulle kun kuljen yksin, ja siihen päälle vielä koira joka ei suostu tulemaan yli. Samoin kosteikot. Mutta niiden suhteen ylitin itseni kyllä totaalisesti tälläreissulla. Uskallan ehkä tehdä jatkossa reittisuunnitelmia, vaikka kartalla olisikin pieni pala vihreää. 
Uskon palaavani Muotkalle vielä uudelleen, jos keksin reitin jossa isot vesistön ylitykset kuten Karigasjoki, Kielajoki, Nirvajoki jne pystyy skippaamaan. Tai sitten pitää olla reissukaveri mukana. Muotkalla kuitenkin sai kulkea aikalailla rauhassa, ja polutonta maastoa. Ja tunturissa, mikä on se minun lempipaikka!

Yleensä kirjoittaisn vielä, että tästä on hyvä siirtyä suunnittelemaan kevään reissua. Mutta se taitaa ensivuonna jäädä väliin, joten suunnatkaamme katseet jo syksyyn 2021...