tiistai 23. heinäkuuta 2019

Joutsijärvellä 30.6.-1.7.2019

Sitä iski yllättäen keskellä kesää kaksi peräkkäistä vapaapäivää. Pitihän ne hyötykäyttää jotenkin fiksusti. Päädyin tulokseen, että vihdoinkin kierrän Joutsijärven ympäri.
Onhan siellä tullut käytyä kahdesti aiemmin, muttei koskaan kierrettyä koko järveä ympäri.

Matkaa pelipaikalle, Tammen parkkipaikalle, oli 93km.
Hyttysiä tälläreissulla oli kiusaksi asti. Eikä tietenkään yhtään hyttysmyrkkyä mukana!

Päivä 1,
Tammen Leirikeskus - Kakkuri 12,8km


Parkkipaikalla olin n. 12:00, siinä repun, sekä oman että retkikaverin, pakkaus. Paikalla oli paljon autoja, ja ilmeisesti joku koulutuskin kun oli porukkaa kokoontunut ryhmäksi ja vetäjä jotain höpötteli.
Matkaan pääsin n. 12:30. Pois parkkipaikalta, ja tietä pitkin hetkenmatkaa.
Päädyin sillalle, josta polku lähti sekä oikealle, että vasemmalle. Hetken joutui miettimään, mihin suuntaan pitää mennä. Nopea selaus karttapaikkaa, ja lähdin vasemmalle. (Myöhemmin huomasin, että olisi pitänyt mennä toiseen suuntaan).
Pian saavuin isolle hiekkatielle, ilmeisesti joku kuntorata tms.

Hiekkatietä oikealle, josta oli tarkoitus jatkaa suoraa polkua pitkin Ruonajärven kautta Pitkäniemeen.
Saavuin tien mutkaan, josta polun piti lähteä kohti Ruonajärveä.
Paikalla oli vain pusikkoa, ei polkua. Totesin, että tuonne emme lähde rämpimään.

Risteyksessä pidettiin hieman pitempi tauko, tutkien Karttapaikkaa. Olihan matkassa paperinenkin Joutsijärven kartta, paitsi että se oli repussa kaiken kaman alla. Fiksua, eikö totta?
Päädyin palaamaan hiekkateitä pätkän takaisinpäin, ja siirrymme siitä luontopolulle ja sen kautta kohti retkeilyreittiä.
Matkalla oli laavu, jonka olemassa olo oli jonkinsortin yllätys.
Siltainsuon laavu, näkyy jo.

Laavulta polku päättyi jälleen tielle.

Tässäkohtaa tein pienen huijauksen (=oikaisun). Päätin, ettei kannata enää lähteä kiertämään luontopolkua kohti Ruonajärveä ja Pitkäniemeä.
Kuljimme siis pätkän tietä pitkin.
Risteyksessä jossa jälleen siirrytään (hetkeksi) polulle, lukee Karttapaikassa laavu, vaan en kyllä laavua siinä nähnyt.
Lähes kypsää mustikkaakin oli tarjolla polkujen varsilla.

Jälleen matka jatkui tietä pitkin.
Vastaan tuli kaksi eri porukkaa.


Opaste kyltti sanoo Tammeen olevan 5,7km, vaan oikeasti olin kulkenut vasta 4,3km, koska oikaisin sen Pitkäniemen laavun.
Tuurunkankaalla oli tarkoitus pitää ruokatauko. Yöksi joko Sisälmystenlahteen tai Kakkuriin.
Matkalla veneille. Nämä ylitykset pelottivat jo etukäteen. Lisäjännityken toi myös koira, joka ei ole ikinä tälläisten kyydissä ollut.
Metsässä vastaan tuli vielä yksi pariskunta, muuten ei sitten ketään koko reissulla näkynytkään.
Pian saavuimmekin rantaan, ja ensimäiselle lossille.


Jännät paikat!
Onneksi tämä lossi oli itsestäni katsottuna oikealla puolella.
Olin aiemmin lukenut, että astinlautaa kannattaa varoa, sillä se kippaa ja sitä voi joutua uimareissulle.
Kaikella turvallisuudella laskin siis astinlaudan laiturin päälle, ja sitäkautta kyytiin.
Koira tuli oikein nätisti kyytiin, pelottavin asia koko hommassa oli meteli joka ketjuista lähti.
Lossi kiskoi kokoajan itseään vasemmalle, ja se teki taas pienen lisähaasteen hommaan.
Vastarannalle kuitenkin onneksi päästiin. Koira hyppäsi samantien pois kyydistä kun oltiin lähelläkään rantaa. Tuin astinlaudan kiven päälle ja pois kyydistä.
Huh, olipas jännää.
Saaren läpi talsiminen, ja olimme sillalla.
Vastassa oli tälläinen kyltti:

Tässäkohtaa alkoi hieman jännittää, että jahas. Onko siellä siltaa ollenkaan, onko se laho vai mitä, pitääkö tässä kääntyä ympäri.
No, silta kumminkin näytti ihan hyväkuntoiselta, ja uskalsimme sen ylittää.

Silta oli ilmeisesti jo keritty uusia, rakennuskappaleita oli kyllä ympäriinsä, mutta ihan tukeva silta ainakin oli. Yritin rantakivistä päätellä, että ilmeisesti silta on myös vaihtanut paikkaa hieman, varma en ole.
Vielä olisi venelossi, se kaikkein jännittävin, ylitettävänä.
Veneelle pääsimme, ja onneksi sekin oli minusta katsottuna oikealla puolella.

Tässä tulee jännät paikat!
En ole vene ihmisiä, ainakaan jos veneessä pitää liikkua. Koira ei ole ikinä ollut veneen tai muun kyydissä, ei myöskään pidä uimisesta.
Totesin, että laituri on todella korkealla veneeseen nähden.
Onneksi minulla oli vain pieni reppu, eikä rinkka niinkuin alunperin suunnittelin...
Ensin istuin laiturin reunalle, ja siitä piti pystyä siirtymään veneeseen. Huhhuh. Syke huiteli siellä reilussa 130..
Kun pääsin veneeseen, piti vielä koira saada kyytiin. Hänellä oli hieman eri mielipide asiaan. Ei suostunut hyppäämään veneeseen, eikä tulemaan ollenkaan kyytiin.
Oli siinä hieman haastavaa pitää samaan aikaan kiinni koirasta ja laiturista, ettei vene karkaa.
Sain koiran nostettua lopulta syliini ja pystyin päästämään laiturista irti.
Tosin, sittenhän koira oli sitämieltä, ettei liiku sylistäni mihiinkään.
Siinäpä onkin sitten haaste, kun itse pitäisi päästä veneen toiseen päähän, ja kiskoa venettä samalla, ja koira ei hievahdakkaan sylistä.

Hieman nameja, rapsutuksia ja kannustavaa puhetta. Koira pohjalle istumaan ja itse siirryin veneen toiseen päähän.

Siinä sitten kiskottiin vene vastarannalle.
Seuraava haaste olikin päästä pois veneestä. Koira suostui onneksi kannustuksen jälkeen hyppäämään pois veneestä. Itsellä olikin sitten haaste pitää kiinni koiran remmistä, laiturista ja reppu selässä kiivetä laiturille.
Haasteita, mutta onneksi kuivana selvittiin.

Pian näkyikin Tuurunkankaan tupa. Jes, ruokaa!

Kello oli tässävaiheessa suunnilleen neljä. Lämpömittari näytti +22C

Tällä tuvalla en ollutkaan ennen käynyt.
Ensimäisenä hyttyssavu palamaan (hääti muuten hyvin tehokkaasti hyttyset). Ruuaksi oli tarjolla nuudeleita höystettynä lämminkupilla.
Ruuan valmistumista odotellessa kurkin tuvan sekä ympäristön.
Vieraskirjasta bongasin merkinnän keväältä, että lossivene vuotaa. Yli pääsee kun äyskäröi. Joopas. Onneksi luin tämän vasta nyt, ja onneksi vene oli jo korjattu. Voi olla, että minua ei olisi veneeseen saanut. Äyskäri ainakin oli niin reikäinen, että olisi voinut olla haastavaa äyskäröidä. Saati kiskoa samalla vastarannalle itseä...
Tuurunkankaan tupa sisätä:

Hieman suurempi kuin Sisälmystenlahti, ja kaikenlaista tavaraa melkopaljon. Nurkassa tunnelmallinen takka. Tämän nähtyäni ymmärrän, miksi talvella varoiteltiin, ettei tämä kyseinen tupa lämpiä kunnolla.
Lähtiessä ohitin jälleen opastekyltin. Sen mukaan Tammeen on 8,8km ja Kakkuriin 4,5km. Gps kuitenkin näytti minun kävelleen vasta 7km, eli aikapaljon oikaisi minun reittini kun Pitkäniemi jäi välistä polkusekoilun vuoksi.

Saavuin 'tulipaikalle' jota ei kartoissa näy.
Paikalla olikin kyltti 'Tulenteko kielletty' ja silti käytetty nuotiopohja.



Tässä pidimme vain nopean juomatauon. Hyttysiä oli niin paljon, ettei pysähtely paljon inspiroinut.
Matka jatkukoon, hyttysten kanssa.
Matkalla jokaisen puron yli onneksi silta, ei tarvinnut kahlailla, eikä miettiä miten koira tulee yli.
Tosin, eipä näissä vesissä paljon olisikaan tehnyt mieli kahlailla.


Pian saavutettiinkin Sisälmystenlahti. Tässä onkin tullut käytyä ennenkin, kahdestikkin. Kerran jopa yöpynyt. 
Kiertely rannassa ja sisällä tuvassa, nopea juomatauko ja matka jatkukoon. Tässäkään, ei paljon huvittanut pihalla viipyillä, kun heti oli miljoona hyttystä kimpussa.


Ensin oli suunnitelmissa yöpyä joko tässä, tai Kakkurin laavulla. Energiaa vielä oli, joten päätin suunnata kohti Kakkuria sisäteltan turvin.
Suunnitelma oli, että sisäteltta pystyyn laavun sisään ja siellä nukutaan hyttysiltä turvassa.
Kakkuriin päästessä huomasin, että laavuhan on aivan liian matala teltalleni. Ilman sisätelttaa ei voi nukkua hyttysten takia.
Ei muutakuin pientä kiertelyä, että olisiko jossakin yksi telttapaikka. Rannasta löytyikin pieni painauma, jossa joskus on oletettavasti teltta ollut. Kivinen ja kallellaan, mutta saa nyt kelvata. Olisin kulkenut vielä Kronkistoon, mutta ei hajuakaan onko siellä minkäänlaista telttapaikkaa, joten tämä sai nyt kelvata.

Pystytin teltasta ensin vain sisäosan, mutta sadetutkaa katseltuani, päädyin kuitenkin laittamaan myös ulkoteltan paikoilleen. Mikä osoittautui hyväksi ideaksi..
Teltassa sisällä oli +24C ja minulla matkassa Rabin kolmenvuoden ajan pussi..
Söin vielä iltapalaa, ja keittelin aamuksi uutta juomavettä. Mukana oli 2L hanavettä, joka alkoi olla vähissä.
Kymmenen maissa oltiin valmiita nukkumaan. Ei tosin väsyttänyt, ja valveilla olin vielä ainakin parituntia.

Päivä 2,
Kakkuri - Tammi, 16,5km


Aamulla heräsin siinä viiden aikaan kun satoi vettä. Totesin, että satakoon, ja jatkoin unia.
Kuudelta heräsin uudelleen, ja päätin nousta ylös. Puuron ja teen keittoon. Samalla tavaroiden pakkausta.
Aamupala syötiin teltassa, verkko-ovi visusti kiinni.

Aamuteen join samalla, kun pakkasin telttaa. Märkä teltta, se on aina yhtä ihana pakata.
Polulle kun piti lähteä, hetken harhailin ympäriinsä etsien, mistä polku lähtee. Jotenkin en ollut ollenkaan huomannut, missä olisi opaste kohti Tammea. Lopulta opaste löytyi, ja 7:45 oltiin matkalla kohti Kronkistoa ja Tammea.
Opastekyltin mukaan 13,5km Tammeen.
Hei hei Kakkuri

No, eipä tarvinnut kovinkaan kauaa talsia, kun oltiin Kronkistossa. Siinä pidettiin nopea juomatauko.


Tässä ei kyllä olisi ollut toivoakaan teltalle. Paikalla oli kyllä jonkunlainen puulava, ilmeisesti teltta-alusta, en muutakaan järkevää funktiota keksinyt. Siihen lavalle tosin ei minun Hannani varmaan olisi mahtunut, tai ainakaan kiiloilla ei olisi saanut ulkotelttaa kiristettyä irti sisäteltasta. Hyvä, että jäin Kakkuriin.
Ihan muutama askel tulipaikalta, ja päädyimme majavan työmaalle.

Majavat olivat kaataneet puita, ja niitä sitten kierrettiin ja ylitettiin. Majavia tosin ei näkynyt, harmi.
Polku meni kosteassa metsässä, ja ai että sitä hyttysten määrää! Polku kyllä oli selkeä. Ja odotin, koska se 'kauhujen kivikko' alkaa. Olin nimittäin lukenut, että järven pohjoispuoli sekä itäpuoli olisi hyvin hyvin kivikkoista.
Pohjoisessa Sisälmystenlahti, Kustaansavupirtti, Korsu ja Kakkuri on nähty ennenkin. Ja se pätkä on kyllä kivikkoista, ei käy kieltäminen.
Itäpuolella ei sitä kauhujen kivikkoa kyllä (ainakaan minun mielestäni) ollut.

Pian eteen tuli silta ja metsähakkuu alue.




Metsähakkuu alueen läpi, ja hieman lisää metsässä talsimista. Jälleen päädyimme tielle.
Teiden risteyksessä päädyin ratkaisuun, että kuljemme tietä pitkin kohti Kulhan laavua. Emme mene metsässä menevää virallista retkeilyreittiä pitkin.
Syitä kaksi. Hyttyset, niitä on metsässä enemmän, tiellä ei lähes yhtään. Lisäksi, metsässä ei tuule yhtään, tielle tulee virkistävä tuuli. Koirakin taitaa nauttia turkkinsa kanssa hieman enemmän tuulesta kuin hikisestä metsästä.
Tieltä paluu retkeilyreitille metsään ja kohti Kulhan laavua. Paikalla oli paljon pitkospuita, hyvin helppokulkuista.
Pian oltiinkin risteyksessä, josta suunnattiin kohti Kulhan laavua.

Kulhan laavulla oltiin 10:20. Gps näytti kilometreiksi tässäkohtaa 7,3km. Vähän oli nälkä, mutta päätin vain istuskella paikalla hetken.
Kellari?


Paikalle saapui vene. Moottoriveneeksi sitä ei kai voi sanoa, vaikka jonkunsortin moottori siinä oli. Ja hinauksessa soutuvene. Ilmeisestikkin huoltoporukkaa.
Lähdimme ihmisiä pakoon, ja 10:40 olimme jälleen liikkeellä.
Suunta kohti Hiivaniemen laavua, siellä ruokatauko. Hiivaniemi on saari, ja Sudenaidanlahden yli menee puinen silta. Tämä jännitti etukäteen, että suostuuko koira tulemaan yli. Mutta taisi kyllä enemmän emäntää kuin koiraa jännittää..

Sillan ylityksessä ei siis ongelmaa. Paitsi kaide josta otin kiinni, oli 'hieman' hutera ja totesin paremmaksi olla pitämättä kaiteesta kiinni.
Noin kilometrin talsiminen metsän läpi.

Hiivaniemen laavulla oli sama veneporukka. Kulkivat veneellä hieman vauhdikkaammin kuin minä jalan.
Jäimme rannalle nuotiopaikan läheisyyteen, kun muu porukka oli laavulla. Siinä hetki hengähdettiin, ja veneporukka olikin pian lähtemässä. Koira seurasi hyvin hyvin tarkkaan mikä siellä järvellä menee. Tämä kun ei ikinä ennen ole mitään moottorivenettä nähnyt.

Pääsimme siis pöydän ääreen kokkailemaan veneporukan lähdettyä.
Koska Kakkurin suovesi ei ollut suurinta herkkua, keittelin ensin vettä Joutsijärvestä, ja samalla teetä. Vasta sen jälkeen ruoka, kuivattuja perunoita, jauhelihaa ja lämminkuppi. Koira sai possunkorvan.

Ruokatauko oli suoritettu, reppujen pakkaus ja matka sai jatkua.

Hieman ennen kahta, olimme takaisin risteyksessä, josta käännytään laavulle. Gps näytti kilometreiksi 10,9km ja opastetaulu Tammeen 5,4km.

Matka sujui yllättävän nopeasti, eikä hyttysiä ollut ollenkaan yhtä paljon kuin syvemmällä metsässä.
Kauhukivikkoa en edelleenkään löytänyt, ja totesin sen tarkoittavan varmaankin vain Kustaan savupirtin ja Korsun ympäristöä.

Rannassa lähellä Silokallion kurssikeskusta:


Pieni pätkä metsää, ja olimme jälleen tiellä, Kulhantiellä. Siitä retkeilyreitti jatkaa oikeasti Rekitaipaleenjärven kiertäen. Jälleen kerran huijasimme, ja skippasimme sen pätkän ja kävelimme tietä pitkin kunnes pääsimme jälleen polulle.
Pian olimmekin pitkällä pitkospuu suoralla, kirjaimellisesti.

Paikalla oli yllättävän paljon lakkoja, harmi vain kun olivat vielä raakoja.

Ahmauksenojan yli menee iso silta. Hieman piti kuitenkin poiketa pitkospuilta sivuun ottamaan sillasta sivukuvaa. Tosin, törmäsin jälleen majavan työmaalle. Majavia ei edelleenkään näkynyt.


Paluu pitkospuille ja kiipeäminen sillalle. Sillalta oli kyllä ihan nätit näkymät Ahmauksenojaan.

Tässäkohtaa aikalailla loppui valokuvaaminen. Koska päivä alkoi olla vahvasti iltapäivän puolella, ja alkoi olla hoppu kotiopäin.
Metsässä alkoi olla taas hyttysiä, ja aikalailla ilman pysähdyksiä kävelimme autolle.
Autolla gps näytti 16,5km matkaa.
Piti vielä info katoksessa käydä. Ja sen takana kasvoikin paaaaljon ihania, maukkaita metsämansikoita!

Oli mukava retki. Kolmas kertani Joutsijärvellä, ja nyt se on kokonaan nähty. Ainakin, jossei siis laske 'huijattuja' pätkiä. Mutta miksi aina pitää orjallisesti noudattaa polkuja / karttaa? Ei niin tehdä Lapissakaan..