Pukalassa 2.-3.9.2017

Lauantai iltana lähdin ajelemaan kohti Siitinjärven parkkipaikkaa, matkaa pelipaikoille kertyi 22,4km/suunta ja paikalla oli seiskan maissa.
Parkkipaikalla olikin paikalla kaksi muutakin autoa. Ei muutakun rinkka selkään ja suunta kohti Pukalan rantoja.

Matka alkoikin mukavasti metsäisessä maastossa, heti jyrkällä nousulla ylöspäin.
Vastaan tuli heti viiden hengen porukka, paluumatkalla. Repuista päätellen olivat vain päiväretkellä olleet.
Polku oli paikoitellen erittäinkin kivikkoista ja juurakkoista.
Matkalla pitäisi Lapinraunioita olla, ainakin minulla ne meni täysin ohitse. Joko en osannut tiirailla oikeaan suuntaan, tai sitten niitä ei polulta suoraan näe. Myös Ikkala jäi minulta vielä näkemättä.

Iso-Musturin laituri

Nyt kohti Pukalaa. Huomenna tulisin tuon sillan yli Valkealahdeltapäin.

Oikealla puolella lorisi Rasinoja ja polku seuraili sitä kunnes päätyi tielle. Polku jatkui suoraan tien toisella puolella ja sitä käveinkin hetken. Mietin että eikös järven pitäisi olla minun vasemmalla puolella, nyt se oli oikealla. Äkkiä siis puhelimesta Pukalan kartan tarkistus, ja onneksi niin, koska totesin olevani väärällä polulla. 

Paluu siis tielle, vähänmatkaa eteenpäin ja sitten lähtikin uusi polku metsään jota nyt seurasin. Tämä osoittautui oikeaksi poluksi ja Ikkalanlahti jäi vasemmalle puolelleni.

Polku oli paikoin todella haastavaa kulkea kivikkoisuuden takia. Kokoajan sai katsoa mihin astuu ettei taita nilkkaansa. Mutta maisemat oli komeita, kyllähän sitä järvenrannalla kelpaa kävellä, ja valmista polkua.

Jälleen päädyin tielle. Ihmettelin kun opasteet puuttuivat tienylityksissä kokonaan, muualla risteyksissä opasteet kyllä löytyivät.

Tässä jatkoin polkua jälleen suaraan tien ylitse. Nyt polku kulki Majalahden rannoilla.

Hetkenpäästä edessä oli jälleen jyrkkä nousu. Karttaa tutkiessa huomasin, että Roninmaan parkkipaikalta lähtevät kiertävät tämän nousun, samoin kuin Majalahden rannat, eli taitaa olla se hieman tylsempi polku kuin tämä.

Sitten saavuinkin risteykseen, jossa yhtyy Roninmaan P-Paikalta tuleva polku sekä minun kulkema polku, opaste 'Laavu 400m'. Hyvä niin, sillä alkoi hämärtää ja olisi mukavampaa pystyttää teltta valoisalla.

Laavulle päästyä sainkin ihastella upean auringonlaskun Pukalan pinnasta.

Roninmaan laavu

Olin suunnitellut pystyttäväni teltan saareen, mutta se näyttikin aika varatulta. Koska kyseessä oli lauantai, olin varautunut siihen, että paikalla on muutakin porukkaa. Mutta en ollut varautunut siihen, että saaressa on pystyssä puolijoukketeltta (ja yksi kupoli). Laavuyökään ei houkutellut ohitse ravaavien ihmisten vuoksi.

Löysin kuitenkin pienen telttapaikan saaren alusta, vinohan se oli, mutta hyvin pystyi nukkumaan kun nukkui teltassa oven puolella.

Iltapalaksi keittelin nuudeleita ja jauhelihaa sekä Pukalan vettä että olisi aamuksi puhdasta juomavettä.

Tämä reissu oli siis lähinnä uuden Therm-A-Rest NeoAir AllSeasons SV makuualustani koetestaus reissu.

Ja nyt palaute patjasta,

Alusta on saanut moitteita 'kovaäänisyydestään', minua kahina ei haitannut yhtään, makuupussini kahisee ihan yhtä paljon.
Täyttämisessä minulla on vielä opeteltavaa, valmistaja lupaa alustan täyttyvän 3-4puhalluksella, ei ainakaan minulla. Liian läheltä jos puhaltaa, menee hengityksen kosteus täyttöaukkoon eikä se enää avaudu samanlailla. Kun puhaltaa kauempaa, joutuu puhkumaan että ilma menee sisään.
Lisäksi minusta tuntui (voi olla että kuvittelen) että yön aikana patjasta katosi hieman ilmaa.
Pitkän (183cm) patjan täyttäminen teltassa on erittäin haastavaa koska patjahan ei saa olla 'mutkalla' että ilma menee joka paikkaan..

Patja mahtui juuri ja juuri telttaani (Hannah Compact 2), tälläistä seikkaa en tietenkään ajatellut kun patjan herätteenä ostin,

Mukava oli kuitenkin nukkua, ja kylkinukkujana huomasin pyöriväni paljon enemmän koska solumuovillahan ei kovin mukavasti kyljellä nukuta.

Pakkauskoko solumuoviin tottuneelle on huomattavan pieni, vaikka painoa tulikin hieman lisää. Thermari painaa siis 812g.

Aamulla oli mukava herätä teltasta kauniiseen maisemaan. Aamupuuron keitto ja mansikkakiisselin teko. 

Kiersin ja kuvasin vielä laavun ja sen ympäristön. Huussin vieressä oli ovi, ja uteliaanahan kaikki pitää tutkia. Oven takaa löytyi makuupusseja sekä hajusieppoa.

Ovessa oli metallinen haka ja naru, mutta se ei ollut lukossa. Oletan, että siinä on joskus ollut lukko..

Ja matka eteenpäin alkakoon. Tarkoituksena siis kirtää koko Pukalan alue. Alkumatkan polku olikin erittäin helppoa kuljettavaa. Toki tämäkin asia muuttui matkan edetessä.

Pukalan rantoja oli kuitenkin mukava kulkea. Järvi täynnä pienempiä ja isompia saaria.

Koivutkin alkavat jo kellastua, syyskuu, ja kohta on taas talvi..

Sienisatoa matkalla oli aika runsaastikkin. Harmitti kun mukana ei ollut ylimääräistä pussia tai kippoa johon sieniä olisi voinut kerätä..

Mikä tämä sieni on? Eivät siis ole sadepisaroita. Samaan aikaan niin kaunis ja niin ruma.

Pukalaa ja sen rantoja (ja Roninmaata) kehutaan Pirkanmaan erämaaksi. Varsinaisesti Roninmaa ei erikoisemmin minuun vaikutusta tehnyt.

Paljon kauniimpana pidin matkalla ohittamaani pientä Lililammia, 

Tässäkohtaa törmäsin myös seurueeseen, metsästysporukkaa taisi olla. Sieltä tulikin 'hieman' innokas koira joka hyppäsi päin ja kuolasi minut ennenkuin omistajat kerkisi komentamaan takaisin. Olisi ilmeisesti halunnut enemmänkin tutustua minuun vinkunasta päätellen minkä piti, kun omistaja käski istua vierellä kun menen ohi.

Minua ei innokkaat koirat haittaa, vaan mitä sitten, jos olisin koirakammoinen? Tässä tilanteessa kun koira juoksee pusikosta ja hyppää päin, ei koirakammo ainakaan katoa. Luulen, että koirakammoinen tai muuten arka ihminen olisi jäätynyt paikalleen ja tuskin olisi uskaltanut edes ohittaa koko koiraa. Lisäksi kun koira yritti näykkäistä, niin ei sekään asiaa kyllä paranna..

Eksynyt oon, saniaisviidakkoon..
No hehe, en ollut eksynyt vaikka laulu päässä soikin.

Matka jatkui Vartiavuoren päälle nousemisella ja Iso-Musturin rantoja ylhäältä seuraillen. Perässäni käveli isompikin ryhmä joten itse lakkasin pysähtelemästä ja jatkoin matkaa 'alta pois' kunnes olin taas Rasinojan risteyksessä.

Olisin voinut ottaa helpon kautta ja mennä hetkenmatkaa samaa polkua kuin eilen olin tullut, vaan minähän en mitään helppoja juttuja... 

Rantaa pitkin lähti polku, selkeästi vähemmän kuljettu mutta polku kuitenkin. Minähän seurasin sitä. Kalliolla taiteilua aivan järven rannassa ja pusikkoa.

Vasemmalle puolelleni ilmestyi rakennus.

Hieman ihmettelin, että mikä tämä on. Puolilaho rakennus keskellä Pukalan metsää. Etuovi oli raollaan eikä lukossa, joten pakkohan oli sisään kurkistaa (ja rämpiä tuon kuusikon läpi),

Ilmeisesti sauna. Tai ainakin ollut joskus sauna. Ei rakennus sisältä enää niin laholta näyttänyt, mutta en kiertänyt toiselle puolelle ovelle katsomaankaan. Ihan niin utelias en ole, että jaksan rämpiä pusikossa jotta näen, mitä rakennuksen sisällä on.

Loput rämpimiset ja olin jälleen Iso-Musturin laiturin kohdilla. Vieläkään en mennyt uimaan. 

Musturien risteyksessä takanani tullut porukka meni ohi, kun menivät suoraan eteenpäin ja itse menin Vähä-Musturin nuotiopaikalle ruokatauolle.

Ruokana oli kuivattua jauhelihaa ja perunasuikaleita pippurikastikkeessa. Lisäksi keitin taas hieman vettä. Vesi jäähtyikin äkkiä kattilassa kun sen vei järveen. 

Veden väristä näki selvästi kyseessä olevan suopohjainen järvi, sen verran kellertävää vesi oli. Ainakin Pukalan veteen verrattuna.

Ajattelin ensin kiertää Vähä-Musturin, mutta koska matkalle olisi tullut pitkä pätkä tiellä kävelyä ja muutenkin matka pidentynyt, jätin väliin tälläekertaa. Ehkä ensikerralla..

Eli siis takaisin risteykseen, sillan yli ja vain hetki kulkua Vähä-Musturin rannalla.

Jälleen eroaminen järvenrannoista ja sukellus metsään.
Oikealle puolelle ilmestyikin vielä yksi sympaattinen pikkulampi joka oli oikein kaunis. Hirvilammi.
Polku meni metsässä vaihtelevissa olosuhteissa. Paljon nousuja ja laskuja enemmän ja vähemmän helpolla polulla.
Tällämatkaa vastaan tuli useampiakin sunnuntain päiväretkeilijöitä, kaikkia morjestettiin.
Puolukkaa metsissä oli aika paljon. Ei tosin kypsää vielä.
Jälleen tien ylitys, ja sinisten täplien seurausta oikealle polulle.
Nyt polku muuttui paikoin erittäinkin vetiseksi. Tai mutaiseksi ennemminkin. Pahimpiin kohtiin oli muutamia rankoja kanniskeltu, mutta itse päädyin siihen, että reunoja pitkin on kaikkein kuivin mennä. Vesi ei haittaa, mutta eihän sitä mutaa ole mukava kantaa mukana.

Matka taittuikin oikein mukavasti auringonpaisteessa, vaikkei polku kaikkein helppokulkuisin ollutkaan. 

Valkeajärven laavulta nousikin savu, ja menin hieman sivummalle kivelle istuskelemaan. Pariskunta siinä makkaraa paisteli. Minä istuskelin kivellä ja nautin auringosta.

Olin kuullut, että Valkeajärvenlaavulla ei ole puuhuoltoa. Kyllä siellä puuvaja oli missä puitakin oli, ja paljon lisää puuta pihapuolella pinossa. Sahapukku aivan uusi. Onko puuhuolto vasta lähiaikoin aloitettu tälle laavulle?

Pariskunta lähti, ja minä siirryin rinkkoineni laavulle istuskelemaan ja nauttimaan auringosta.

Roninmaan laavu tai paikka muutenkaan ei minua erityisemmin sykähdyttänyt, mutta kyllä tämä Valkeajärven laavu oli upealla paikalla! Tähän paikkaan kyllä rakastuin jollain tavalla.'

Laavun penkillä makoilin puolisentuntia ja siirryin laavuun istumaan. Pohdin teenkö ruokaa vaiko en. Rinkasta löytyisi vielä perunamuusia ja pihvejä sekä nuudeleita. 

Joku oli tuoreen Moron jättänyt laavulle joten sen luin siinä. Nautin maisemasta ja auringosta ja yhtäkkiä huomasin, että laavulla oli kulunut tuosta vain 2,5h, hupsista,

Millään en meinannut saada itseäni ylös ja harkitsinkin laavulle yöksi jäämistä. Kello oli kuitenkin niin vähän, etten sitten jäänyt, mutta sekin pitää vielä kokea!

Matka kohti Siitinjärven P-Paikkaa siis alkakoon.

Tälläisen opastepylvään näin. Tämän yhden ainoan kappaleen. Entiedä, mikä tämän funktio on kun oli koko 13km matkalla ainoa tälläinen pylväs.

Matkalta löytyi paljon muitakin 'yllätyksiä',

Että jos on reen jalaksille tarvetta, sieltä vain Pukalasta hakemaan :D

Valkeajärvi - Siitinjärvi väli ei todellakaan ollut helppokulkuinen. Ainakaan loppupäästänsä.

Matkalle oli kyllä rakennettu pitkoksia, mutta paljon turvallisempaa oli kävellä pitkosten vieressä kuin pitkoksilla. Ja polkuja olikin jo ilmaantunut pitkosten molemmille puolille kokomatkan. Eli jos näiden pitkosten on tarkoitus suojella maastoa kulumiselta, eivät todellakaan täytä tehtäväänsä. Jos taas näiden on tarkoitus suojata kulkijan jalkoja kostealta maalta, ovat turhat koska tässäkohtaa maasto oli kuivaa.

Loppumatka meni metsäisessä maastossa ja loppumatka Siitinjärven rantaa seuraillen.

Pian olikin Siitinjärven P-Paikalla.

Siitinjärven nuotiopaikka

Lähtö- ja päätepiste

Paikalla oli yksi auto, ei tosin kumpikaan eilisista autoista.
Oma auto käyntiin ja kohti saunaa.

Näissä kuvissa huomasin, että kyllä se pokkarikin hieman kärsi alkukesän suouinnista. Tarkennus ei oikein tahdo pelittää, ja useimmiten puhelimen kameralla saikin parempia kuvia kuin pokkarilla.

Joutsijärvellä 5.-6.8.2017

Yhden yön yli retki Joutsijärvellä.
Alkuperäinen takoitus oli kiertää koko Järven ympäri, mutta kuten tapana on, suunnitelmat muuttuvat. La-ma oli tarkoitus maastossa viettää, myöhäisen lähdön vuoksi, mutta loppujenlopuksi päädyin kiertämään vain yläreunan pikkulenkin.
Joutsijärvelle suunnitelmien muututtua menen kyllä vielä joskus uudelleen, varsinkin venelossi ja Tuurunkangas kiinnostavat.

Matka starttasi ajomatkalla, tietenkin. Olin päättänyt lähteä Kakkurintien P-paikalta liikenteeseen, kiertäen pikkureittiä myöten lenkin myötäpäivään.
Kakkuritieltä, joopa. Rakkaat kanssaretkuilijat! Älkää missäännimessä menkö Kakkurintielle ellette satu omistamaan maasturia tms korkeamaaravaraista autoa! Ja ottakaa varusteiksi ainakin tunkki ja vararengas mukaan.. Itsahän menin matala maavaraisella henkilöautolla jossa varuisteina on tunkin veivi ja vararenkaana 'moponrengas', vähän oli jännittäviä hetkiä matkalla... Ykkösellä sai tein ajella ja aikalailla pientareita pitkin.

Minun matkani alkoi siis Kakkurintien P-paikalta, hieman jälkeen iltakahdeksan pääsin liikkeelle.

Matkaan lähdin kosteissa tunnelmissa, rinkkaan sadesuoja ja itselle sadetakki. Kokopäivän oli satanut vettä. Pouta onneksi iski kun sain itseni ulos autosta. Tokikin maasto oli aivan läpimärkää ja tiet täynnä vesilammikoita, mutta eihän se menoa haitannut!

P-Paikalta kohti Kustaan Savupirttiä, yöpymispaikkaani. Koska pääsin niin myöhään lähtemään, oli tavoitteena lähellä oliva tupa. Sisälmystenlahdelle olisi vain 500metriä ja kyllä sitä nyt vähän kauemmas kerkiää kävellä..

Polku oli merkitty helposti erottuvilla punaisilla muoviläpysköillä maastoon

Mutta vaikka polku oli helposti merkitty, ei se tarkoittanut silti helppokulkuista..

Hyttysiä oli riesaksi asti! En tietenkään mitään myrkkyä muistanut mukaan ottaa.. Minä kun olen hyttysten suosikkiruokaa ja itse siitä saan kärsiä kutinan ja järjettömän kokoiset paiseet, joten en ollut kovin mielissäni näistä seuralaisista..
Mustikat olivat jo kypsiä, mutta paljon ei kuvaamaan pystynyt pysähtyä kun heti oli miljoona hyttystä kimpussa..

Määränpääni, Kustaan Savupirtin, saavutinkin vartissa, vaikka polku ei kovin helppokulkuinen aina ollutkaan.

Kiersin nopeasti pihapiirin.
Pihassa oli kota (nukkumapaikkoja kahdeksalle) tulistelua varten, puuvaja, huussinkin löysin, mutta oli niin vinossa, että arvelin sen pystyssä pysymistä, sekä jonkinlainen kaivo tyyppinen vesipiste.

Entiedä tämän juomakelpoisuudesta, itse nappasin tästä vain tiskivettä aamulla, roskaista oli ainakin.

Iltapalaa en sen kummemmin nauttinut, en jaksanut alkaa trangiaa kasailla ja leipätarvikkeet olin jättänyt kotiin.

Tupa oli sisältä savuntuoksuinen ja pieni, mutta tupamainen. Nukkumapaikat oli laskettu kuudelle, mutta mietin, että saa aika pieniä ihmisiä olla jotta sinne kuusi mahtuu, ylälaverinkin oli vain kahden laudan levyinen.

Tuvassa oli lämmitysjärjestelmänä jonkinsortin kiuas, johon löytyi lämmitysohjeet ulkoa, itse en kyllä alkanut lämmittämään, oli tarpeeksi lämmin muutenkin.

 

Itse menin aika pian makuupussiin, 21:30. Iltalukemisiksi luin vieraskirjan. Uni ei meinannut millään tulla, ja koska tyynynäkin toimi vain huppari, oli niskajumitus aikamoinen..
Yö meni puoli horroksessa, ei juurikaan nukkuessa, aamulla kello soitti 10:00. Sainkin itseni ylös ennätysvauhtia.
Oli mukavaa mennä pihalle ja todeta, että on lämmin eikä sada vettä!
Trangia pihapöytään siis pystyyn ja aamupuuron keitto.

Puuron keittyessä keräsin joukkoon kuksallisen mustikoita ja pakkasin rinkan.
Puuro nassuun, kaivosta tiskivesi, trangia rinkkaan ja matkaan.
Matka lähti siis kohti Korsua, ja sitäkautta tarkoitus oli jatkaa myötäpäivään koko järven ympäri. Jälleen olivat hyttyset riesana, mutta nyt oli niin lämmintä että liikuin pelkkä urheilutoppi päällä ja läiskin hyttysiä aina kun uskalsivat tulla liian lähelle. Tällä vaatetuksella ei tokikaan voinut pysähtyä hetkeksikään koska muuten niitä lentäviä inisijöitä oli miljoona heti kimpussa.

Korusulle polku ei ollut taaskaan mikään helppokulkuinen. Märkää suota ja kivikkoa. Maisemia ei paljon voinut katsella kun joka askeleella piti katsoa mihin astuu. Korsun kun saavutin, näin vain kallion päällä opastetaulun jossa kuli Korsu, ja opasteet Kakkuriin ja Savupirtille. Hetki piti bongailla ympäristöä jotta se sieltä löytyi.

Korsun takana oli lisäksi laavu ja tulipaikka, kävin ne vain katsastamassa, jätin rinkan maahan ja hyppäsin korsuun sisään hyttysiä pakoon. 

Hieman hymyilytti tuo, että vieraskirjatkin oli pitänyt laittaa kettingeillä kiinni ettei kukaan vain vie niitä, enpä ole ennen tuollaista viritelmää nähnytkään.

Korsun 'takaovessa' joka olisi mennyt laavulle ja nuotiopaikalle, komeili hämähäkki. Hämähäkkikammoisena ylitin itseni ja otin kuvan siitä. Pokkarilla kuvaaminen on helpompaa siinämielessä, että naps ja kuva on otettu, nopeampaa kuin järkkärillä.

Korsun tutkittuani jatkoin matkaa Kakkurin laavulle.

Polku ei edelleenkään ollut todellakaan helppokulkuinen...

Välillä polku hukkui kokonaan ja välillä oli sellaista kivikkoa ja kuoppaisuutta ettei ole todellista. Olin lukenut, että järven itä- ja pohjoisranta ovat todella kivikkoista kuljettavaa, joten mielessäni kävi, etten lähdekkään kiertämään järveä ollenkaan idästä.
Sateen jälkeen kivet ja juurakot olivat muutenkin erittäin liukkaita, lisäksi olin yksin, joten pelkäsin taittavani jalkani jos tälläistä polkua lähden pitempäänkin kävelemään..

Kakkurinlammi oli jokatapauksessa kaunis paikka

Paljon kalojakin hyppi lammessa. Uimaan olisin mennyt, jos laituri olisi näyttänyt hieman tukevammalta tai jos pohja ei olisi ollut niin kovin soista.

Tässä tein päätöksen, että menen Sisälmystenlahdelle, ja siinä päätän jatkanko Tuurunkankaalle vaiko suoraan autolle, liukas kivikkoinen polku ei houkutellut.

Kakkurinlammella joutuikin hetken miettimään, että mihin suuntaan. Onneksi minulla oli kartta mukana. Polkuja lähti kolmeen eri suuntaan, ja opasteet vain Korsulle.

Lopulta lähdin ihan oikeaa polkua kulkemaan, ja näinkin siinä sitten opastekyltin 'Tuurunkangas 4,9km'

Matkalla tuvalle oli ylitettävänä muutamia siltoja ja pitkoksia.

Tämä silta ei ihan kauhean turvalliselta näyttänyt, pohdinkin, olisiko ollut parrempi mennä vierestä. Menin kuitenin sillan yli, pidin kaiteesta kiinni ja keskellä hyppäsin parin pahiten lahonneen puun yli.

Äkkiähän sitä saavuttiinkin Sisälmystenlahteen, ja kyllä oli siinä tupa upealla paikalla!

Jälleen kerran, uimaan olisin mennyt jos ranta ei olisi ollut niin kivikkoinen. Ajattelin, etten pääse enää ylös jos tuonne nyt pulahtaa..

Tupa oli sisältä viihtyisä, iso takka/uuni, pöytä ja kulmikas kerrossänky, pieni mutta tunnelmallinen. Vieraskirjaan en nimeäni voinut raapustaa kun se oli harmillisesti jo täynnä.

Nälkä oli. Kauhea mietintä oli, että uskaltaako alkaa pihapöydässä kokkailla, senverran synkäksi taivas muuttui.

No, pistin jokatapauksessa trangian pystyyn ja italianpadat pöhisemään. Rauhassa siinä saikin kokkailla. Juurikun pata oli lähes valmis, päätti sade alkaa. Kamppeet äkkiä sateensuojaan ja ruokailinkin tuvan lipan alla sateensuojassa.

Tiskaus, kamppeet kasaan ja muutama sata metriä kävelyä autolle.

Autolle sainkin kävellä poutasäässä. Kauhukuvina jälleen mielessäni Kakkurintien ajaminen takaisin..

Tämän rakennuksen tarkoitus ei minulle selvinnyt..

Parkkipaikallahan on kaivo, mutta sen pumppu on rikki (ollut jo monta vuotta). Paikalle on tuotu ämpäri kepin päässä, en jäänyt tutkimaan olisiko sillä saanut vettä kaivosta. Kaivon vesi on juomakelpoiseksi todettu 2013, onko sitä vielä, sitä en myöskään jäänyt selvittämään..
Kakkurin tien päähän ajo (voi auto parkaa!) ja suunnitelmissa oli vielä käydä Puurijärven Kärjenkallion lintutornilla. Juups, suunnitelmissa oli..
Hieman ennenkuin pääsin Kärjenkallion parkkipaikalle, ukkonen iski ja taivas repesi. Vettä tuli taivaan täydeltä..

Parkkipaikalla kyllä odottelin hetkenaikaa josko sade laantuisi ja päällä jylläävä ukkonen häipyisi, mutta koska sellaista ei ollut näköpiirissä, päätin lähteä kotimatkalle.
Kotimatkalla pohdin, että jos olisin lälhtenyt vielä Tuurunkankaalle tuossa säässä, ei välttämättä olisi ollut kovinkaan onnellinen olo...