Puurijärvi - Isosuo 9.10.2021

Lähdin harmaan kelin siivittämänä, sadetta uhmaten kohti Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoa. Tarkoituksena käydä tutustumassa Isosuon lintutorniin ja turvesuuliin. 

Ajatus lähdöstä lähti siitä, kun piti päästä koekasaamaan uutta telttaani, mutta se jäi kokonaan märän kelin vuoksi. 

Olin aiemmin käyny Kärjenkallion lintutornilla ja sen polun. Joten nyt olen kiertänyt koko Puurijärven alueen polut.

Matkaan lähdettiin Tampereelta karvaisen reissutoverini kanssa, repussa eväänä leivät ja teetä. 
Paikalla Isosuon parkkipaikalla oltiin n. 13:40 ja siitä liikkeelle. 

Parkkipaikalla oli lisäkseni neljä autoa, ja yksi saapui lisää juuri kun lähdin polulle.

Matkalla lintutornille tuli vastaan yksi lapsiperhe, ja toinen kaksikko. Muuten oli pitkoksilla rauhallista.

Keli ei kaikkein houkuttelevin.

Kelin harmaudesta huolimatta, oli suolla ihan nättejä syksyn värisävyjä. Vaikkei ne erityisen hyvin puhelimen kameraan tallentunutkaan.

Koska kyseessä oli luontopolku, on paikalla tietysti myös infotauluja eläimistöstä/kasvistosta. Hyppyhämähäkki jäi kyllä hieman kummittelemaan hämähäkkikammoisen mieleen...

Pian saavuimme lintutornille. Paikalla ei ollut muita. 
Hetken kuljin maastossa ympäriinsä katsellen, ja sitten kiipesin tietysti torniin. Olihan sieltä ihan mukavat maisemat suolle. 

Lintutornilta matka jatkui pitkoksia pitkin kohti Turvesuulin ja parkkipaikan risteystä. 

Matkalla vastaan tuli yksi pariskunta, muuten ei taaskaan ketään missään. 

Paikalla risteyksessä olin 14:20, noin 40min meni siis tornikiipeilyn kanssa matkaan aikaa. 
Parkkipaikalta myötäpäivään kiertäen oli paikalle matkaa 1,6km. Jossain luki, että luontopolku on yhteensä 2km. Todennäköisesti ihan paikkansa pitävä matka.

Risteyksestä suuntasin kohti Turvesuulia ja nuotiopaikkaa.

Turvesuuli oli siis tämmöinen aittamainen rakennus, jossa oli mielenkiintoisia infotauluja turpeen nostosta ja kuivatuksesta. Ihan mielenkiintoinen paikka käydä. 

Luin myös vasta jälkeenpäin netistä, että reitti parkkipaikalta suoraa turvesuulille on ollut monta vuotta ilman pitkoksia ja näinollen käyttämättä. Pitkokset oli uusittu vasta keväällä -21. No, hyvä että nyt oli uusittu ja reitti käytössä.

Turvesuulilta matka kohti Ala-Kauvatsajoen nuotiopaikkaa oli pienen pätkän ilman pitkospuita. Sen jälkeen alkoi vanhat pitkospuut, enemmän ja vähemmän huonokuntoiset.

Matkalla toki selvisi, että niitä ollaan juuri kunnostamassa.

Hieman ruskan värejä suolla.

Yhdellä uusitulla pätkällä huomioni kiinnittyi mielenkiintoiseen lautaan. Jännä kuviointi oli tullut puun pintaan, ja värityskin on sini-oranssi. Enpä ole ikinä ennen tälläiseen lautaan törmännyt, hyvin nätti mielestäni. 

Hänelle ei ole käynyt hyvin.

Nuotiopaikalle tullessa pitää ensin poistua kansallispuiston alueelta, kävellä muutama metri tietä ja tien toisellepuolelle nuotiopaikalle. 

Paikalla olin 15:05 gepsin näyttäessä matkaksi 3,8km. 
Paikalla oli kolme naista nuotioringissä. Huutelivat heti koiran nähtyään, että 'Meillä on täällä kissa, miten koirasi tulee toimeen'. Koira tulee, kissa kuulemma ei. Kissaa itsessään en tosin nähnyt kuin vilaukselta, kun rannasta laiturilta mies valjaissa olevan kissan kanssa kävi jotain nuotiolta hakemassa. 

Menimme koiran kanssa siis kauempana olevalle pöydälle evästauolle, jäi teevedet keittämättä tälläkertaa..
Eväsleivät ja hieman vettä naamariin. Harmaa sadetta uhkuva keli pakotti lähtemään hyvinkin nopeasti paluumatkalle.

Retkitoverille omat eväät.

Harmaa on ilma.

Hieman vajaa puolituntia taukopaikalla vietettiin ja lähdettiin palaamaan samaa pitkopuu polkua takaisin kohti P-Paikkaa.

Ilmeisesti myös tien kautta olisi kävellen päässyt takaisin reitille. Harmillisesti tämänkin tajusin vasta jälkikäteen, ei olisi samaa pätkää tarvinnut talsia edestakaisin. 

Ja nyt kohti parkkipaikkaa ja luontopolkua.

Luontopolulla oli vielä yksi risteys, josta pääsi Multilahden lintutornille. Luki siinä myös 'Nuotiopaikka 2,1km'. Tätä ihmettelin pitkään, sillä käsitykseni mukaan paikalla oli vain se yksi nuotiopaikka. Mutta ilmeisesti tämä opaste opasti paikalle tietä pitkin.
Emme poikenneet enää katsomaan Multilahden lintutornia, ilmassa oli jo tihkusadetta. Heti risteyksen jälkeen tuli vastaan vielä kaksi miestä, muuten ei taaskaan ketään. Eli saldona neljä eri porukkaa ja nuotiopaikalla olevat. Ei kovin ruuhkainen reitti siis.

Takaisin parkkipaikalla oltiin 16:10. Paikalla oli kolme autoa, mutta olivat vaihtuneet niistä, mitä oli saapuessani paikalle.
Autoon päästyämme alkoikin heti satamaan enemmän, ja me starttasimme takaisin kohti Tamperetta. Jäi kostean kelin vuoksi uuden teltan koekasaus suorittamatta.

Nyt on tosiaan Puurijärvi - Isosuon puisto polkujen osalta kierretty omaltaosaltani. Kärjenkallion lintutornilla olen käynyt kahdesti, ja nyt paikattu tämäkin osa. Suolla tarpomista vielä siis on tarjolla, mutta se ei ihan se oma juttu ole. Ja lisäksi ovat kansallispuiston rajoitusosaa.

Seuraava tavoite lähikansallispuistoista on Isojärvi, yön yli retkellä. Kunhan aikataulut sen sallivat...

Pöyrisjärvi 26.-30.9.2021

Syksyn vaelluskohteeksi valikoitui Pöyrisjärvi, vaikka alunperin Hammastunturi siinsi mielessä. Näin kuitenkin muutamia juttuja Pöyrisjärvestä, ja alkoi alue kiinnostaa.
Reissu itsessään jäi hieman lyhyeksi, mutta aina ei mene suunnitelmat kuin paperilla. Jääkylmä kahlaus Oivuksenrantaa ei houkutellut, ja koronarajoitusten takia ei maastossa saanut Norjan rajaa ylittää. Lisäksi jatkuva kova tuuli (ja puuduttava mönkkäri ura) sai kävelemään viimeisenä päivänä suoraan autolle, vaikka suunnitelmissa oli vielä yksi yö. 

Päivä 1,
Näkkälä - Ellanjärvi, 13,6km

Jälleen kerran, lähtö oli iltapäivällä Tampereelta ja ajelu yöllä. Matkalla kyllä nukuttiinkin tälläkertaa parituntia. Poroja oli paljon teillä ja niiden varsilla.
Näkkälässä olin aamulla n. 10:15, autonmittarin näyttäessä -2C. Parkkipaikalla oli paljon autoja, mutta vain yhden ihmisen näin, hän suuntasi Kaamusjärvelle. Itsellä oli suunnitelmissa Ellanjärvi Jierstivaaran kautta. 
Keli oli mahtava, aurinko paistaa, tyyntä ja pikkupakkanen. Liikkeelle päästiin 10:50.

Hetkenmatkaa siis asfalttitietä. Siitä sitten vasemalle mönkkäri uralle kohti Jiertivaaraa. Aika pitkään saikin seurata mönkkäriuraa, ihan Palkisoaivin huipulle asti. Siitä sitten erkaneminen omia polkuja pitkin kohti Hanhijärveä ja pikkulutakoita, suunnitelmissa lounastauko.

Kohti Palkisoaivia.

Tuolta tultiin.

Ero polulta ja kohti Jierstivaaraa.

Lounastauko lampi, Hanhijärvestä kauempi nimetön lampi.

Omia polkuja lähdin etenemään, ja päädyinkin Hanhijärvestä kauemmalle lammelle evästauolle. Suunnitelmissa oli nähdä Hanhikuru, mutta se jäi väliin kun näytti maasto niin haasteelliselta ja soiselta. Kelikin oli muuttunut todella tuuliseksi, ja tätä se sitten koko loppureissu olikin.. 

Tässä samalla huomasin, että gps on mennyt omia aikojaan päälle, ja ollut sitä Tampereelta asti. Akkua riitti, mutta toinen ongelma oli. Gepsi oli tehnyt aivan omiaan, ja hukannut maastokartat kokonaan. Eli korkeuskäyrät yms puuttui kokonaan, ainoastaan isommat järvet näkyi, ja niitäkin hieman muodoista joutui arvailemaan.  Tätä sitten tilitin kaverille viestillä samalla kun kokkailin nuudeleita ja tonnikalaa. Ärsytti. Osaan kyllä lukea karttaa, se ei ole ongelma. Ei vain pätkääkään luota omiin taitoihini, siksi osin aikanaan gepsin hankinkin. Toinen syy on kuljetun reitin tallentaminen. Nyt siis alkoi ärsyttämään ja ahdistamaan, koska en osannut asialle mitään tehdä. No, ei voi eksyä. Jierstivaaran huipulle ja sieltä alas Ellanjärvelle. Tai jollekkin muulle järvelle jos eksyn.

Ruoka naamariin, kamat kasaan ja soiden välistä kohti huippua. 

Vasemmalla Hanhijärven pää.

Rinnettä kiipeäminen täydellä rinkalla, aina yhtä ihanaa puuhaa. Sitten vain kokoajan viistoon kohti huippua. Tuntui samaan aikaan tosi typerältä kiertää kohti huippua, kun kohta valuisin takaisin samaan suuntaan alas, mutta koska huipulla on päästävä niin..

Huipulle pääsinkin, tai ainakin kuvittelin niin. Sitten näin edessä toisen, ehkä hieman korkeamman huipun jonka päällä oli jokin (niin, se struven ketjun piste..) tönö. Kello oli suht paljon, keli oli todella tuulinen ja jotenkin kaikki vaan ärsytti (mm. se gps) eikä ollut mitään kiinnostusta enää laskea alas ja kiivetä taas ylös varsinaiselle huipulle. 

Vaaleanpunainen kivi.

Kuvassa todennäköisesti Vuorkuvaara ja Tohtajajärvi.

Jierstivaaran huippu.

Olkovaara ja Ainuppivaara, oletan.

Ellanharju ja Ellanjärvi.

Ei muutakun alaspäin huipulta kohti Ellanjärveä. Ajatuksena oli, että osun ison suon alapuolelle ja siitä kierrän Ellanharjun rinteitä pitkin toiselle puolelle ja sieltä alas lammelle. Ja päätän lähempänä, kun näen miltä maasto näyttää, että menenkö suoraan lammen 457.0 ja Ellanjärven välistä, vai kierränkö lammen 457.0 ja sihtaan sitten ihan Ellanlammen päähän tai 463.7 lammen rantaan. 
Ellanjärven ja pikkulammen välissä olisi suota ja pikkuinen puro, lammen jos lähtee kiertämään, tulee kilometrejä ja siellä on sitten isompi puro. Ainakin kartan mukaan. 

No, harjun rinteeltä suota ei näkynyt käytännössä ollenkaan, ja päätin mennä siitä suoraan läpi. Onhan se merkitty helppokulkuiseksi. 

Ellanjärvi ja lampi 457.0.

Tauko!

Itse kun olen tämmöinen suo ahdistunut, välttelen kaikkia soita. Itseasissa ennen tätä reissua, en edes tajunnut olevani näin pahasti suokammoinen. Iskee paniikki heti jos vettä tulee kengänkärjen päälle tai kenkä uhkaa jäädä suohon kiinni. 
Suon nähtyäni iskikin se epätoivo. Jokapaikka märkää ja soista ja eihän tuosta läpi mennä. Enää ei kiertäminenkään huvittanut, kun tähän väliin oli itsensä sihdannut..
Yritin useammastakin kohdasta, mutta aina hieman ennen kovaa maata iski jokakohdassa paniikki, keltaista upottavaa suota ja eikä mitään minkä päälle astua. Mietin jo, että mistä tässä pitää kiertää. Monta kohtaa olin kokeillut, eikä mistään pääse yli. Sitten näin lammen ihan reunassa enemmän pusikkoisen kohdan. Päätin, että kokeilen vielä siitä, ja sitten lähden kiertämään jossei muuten onnistu. Sieltä, aika lammen reunasta pääsin onneksi kiertämään. Olin niin keskittynyt suohon, että unohdin edessä olevan puron ja se tulikin ihan yllärinä. Uusi epätoivon aalto iski, miten tästä yli. Puron kävely päästä päähän, ja siitä onneksi pääsi loikkaamalla yli hieman lammen jälkeen.
Huh, päivän haasteet selätetty. 

Jotenkin tänään oli ihan kamala päivä. Jälkikäteen pistin sen väsymyksen piikkiin, vaikken tiennytkään kärsiväni väsymyskiukusta. Kaikki vastoinkäymiset (gepsi, suo, puro, jatkuva tuuli jne) tuntuivat aivan mailmanlopulta. En ole ennen kokenut vaelluksella tämmöistä väsymyskiukkua, epätoivoa ja ärsytystä. 

Pääsin Ellanjärven rantaan vain todetakseni, että telttapaikkoja ei ole. Maasto on pelkkää muhkuraa ja kivikkoa. Sompailin ympäriinsä, ja alkoi tihkusade. Tuhahdin, heitin rinkan maahan ja lätkäisin teltan pystyyn. Ihan sama, ilmapatja antaa paljon anteeksi. Kello oli 17:40.

Teltan sain pystyyn, eikä mikään enää kiinnostanut. Hain vettä, ja sekin oli eräänlainen haaste. Kivikkoinen ranta eikä oikein kunnon paikkaa mistä koukata vettä. 
Koiralle nappuloita, pakenimme sadetta ja tuulta telttaan ja löysin itseni makuupussista jo ennen seitsemää. Edes iltapala ei kiinnostanut, söin patukan ja join vettä.
Tuuli oli jäätävä, ja olin aivan varma, ettei Hannasta ole aamulla jäljellä muutakuin pohja minkä päällä makaan. Oli pakko vielä nousta makuupussista, ja ensimäistä kertaa ikinä, hakea teltan liepeiden ja parin kiilan päälle kiviä. Sinänsä onni, että ranta oli kivikkoinen.
Kerkisin kartastakin katsoa, että mistä pääsen huomenna helpoiten polulle ja takaisin autolle. Kaikki vaan ärsytti. Luin hetken kirjaa, mutta sitäkään en voinut kauan tehdä, kun pelkäsin teltan lahoamista niin paljon ja pistin kirjan pois kasin maissa.

Päivä 2,
Ellanjärvi - Vuomajärvi - Vuomavaara, 9,2km + 7,5km.

Heräsin aamulla 8:50. Ensimäisenä kuulin, että tuuli on tyyntynyt. Ja lisäksi huomasin teltan absidin kattoon ilmestyneet 'reijät'. Jaaha, hajosiko Hanna. Vaan onneksi olivat vaan heijastukset liepeen alta.
Aamulla oli huomattavasti parempi fiilis, eikä edes pienessä mielessä käynyt minkäännäköinen polulle ja autolle palaaminen. 

Vähän vänkyräksi teltta oli mennyt, mutta se voi olla myös vanhoja peruja. Hanna on kuitenkin about 10v vanha ja pysyy pystyssä toisella alkuperäiskaarella ja toisella itsetehdyllä.

Ei muutakuin aamupuuron keittoon ja leiri kasaan. Leiriä kasaillessa nousi jäätävä sumu. Hetken jouduin miettimään, että uskaltaako edes liikkeelle lähteä. Onneksi sumu hälveni samaan aikaan, kun kasailin telttaa ja pohdin, mitä tehdä. 

Loppujen lopuksi saatiinkin oikein upea keli. Tyyni ja paisteinen. Jossainvaiheessa päivää lämpömittari näytti +20C, mutta siihen en kyllä usko ollenkaan..

Ellanjärvi ja siitä erkaneva pieni lampare.

Lampi 463.7 ja taustalla Ainuppivaara.

Lampi 463.7 ja taustalla Jierstivaaraa ja Palkisoaivia.

Polutonta osuutta kohti Ainuppivaaraa ja sen päällä kulkevaa mönkkäri uraa. Keli oli komea. Koko reissun ainoa tyyni päivä. 

Hieman värejä oli vielä rinteillä.

Pieni suolampare ja sen takana Ainuppivaara.

Löytyihän se mönkkäriurakin. Vaikka välillä kiipeäminen pistikin pakosta ihmailemaan maisemia, siis puuskuttamaan. 

Koska suuntanani oli Vuomajärvet, olin etukäteen päättänyt, että huipulta kun näen vähän maastoa, päätän mitä reittiä menen. Menenkö Kottijärven ja Lompolon välistä, jonne Ainuppuvaaran urakin johtaa, vai kierränkö Lompolon lounaspäästä.

Huipulta pakolliset maisemien ihailut ja valokuvaukset. Ja eikun eteenpäin.

Ellanjärvi ja pikkulampareet. Taustalla Jierstivaara ja Palkisoaivi.

Keskellä Vuorkuvaara, oikealla Tohtajajärvi.

Jäljet Ainuppivaaralle.

Tuolta jostain ne jäljet tulevat.

Vuomajärvet ja Vuomavaara kaukaisuudessa.

Polku pudottaa suoraan järveen?

Huipulle päästyäni reittivalinta kävi hyvin selväksi. 
Lompolon lounasranta oli todella jyrkkäreunaisen näköinen, joten päädyin kulkemaan suoraan järvien välistä. Välissä odottaisi pienen pieni puronen, mutta sekin osoittautui maastossa oikeasti pieneksi. Siitä vain askeleella yli. 

Lompolon lounasreuna.

Kottijärvi ja Lompolo.

Vielä oli vähän ruskaa rinteillä.

Ei muutakun alaspäin ja kohti uusia maisemia. Jälki päättyy kartassa suoraan järvien väliin. Todellisuudessahan mikään jälki ei voi loppua kuin seinään. Olin aiemmin jo arvellut, että jälki varmaan yhtyy Tohtajärven jälkeen alkavaan uraan, joka johtaa autiotuvalle. Todellisuudessa jälki meni sekä sinne, että Vuomavaaran huipulle. 
Erkanin jäljestä ja lähdin pusikkoon kohti Mahkuvaaran kurua, pyrkien kiertämään kaikki suot matkalla.

Ylitin jäljet. Lopksi selvisi, että jäljet menivät Vuomavaaralle.

Kaukaisuudessa näkyy jo.

Takoitukseni oli kiertää sen verran ylempää Mahkuvaaran rinnettä, että kierrän Pikku Vuomajärven eteläpäässä olevat suo alueet ja puro.

Vaan enpäs sitten kiertänytkään tarpeeksi kaukaa, osuin suoraan suolle, ja ennenkuin puro oli päättynyt.
Meinasin saada hepulin, suota, suota, upottavaa suota. Vaikka panikoin ja ahdistuin, en silti lähtenyt kiertämään suota. Vaikka se olisi varmasti ollut fiksu ratkaisu.. Koska nyt löysin itseni rämpimästä vyötärönmyötäisessä ryteikössä, jota suolla kasvoi. Talloin pusikoita ja yritin niiden avulla pysyä suon pinnalla. Samalla kun koira kiskoi menemään ja kiersi aina väärältä puolelta. Ja itse yritin olla kuolematta paniikkin. 
En tiedä, olisiko suo oikeasti kantanut vaikka olisi kävellyt suoraan läpi. Kengät kyllä olisi kastunut. Kasvoi tuollaista keltaista saraa, jonka olen antanut itseni ymmärtää, että se kantaa. En tiedä, en lähtenyt kokeilemaan. 
Suunnittelemani yöpaikka oli Vuomajärvien välissä Pitkässäniemessä. 
Suota rämpiessä päätin, että jos väliin johtava suo on samanlainen, jään Korkeatievalle tms lähistölle yöksi.

No, välissä oleva suo oli onneksi huomattavasti helpompi. Mönkkärit olivat sen osin mutavelliksi ajaneet, mutta hyvin pääsi sivusta kiertämään kuivin jaloin.

Lähdin siis kohti välikköä. Hukkasin mönkkäriuran johonkin oikealle puolelleni kun lähdin etsimään telttapaikkaa lähempää rantaa. 

Löysinkin kaikkea jännittävää. Puukasa, suojattuna laatikolla, lapio ja rannassa joku epämääräinen tönö (tämä selvisi myöhemmin venevajaksi).

Löysin rannan läheltä tasaisen paikan, jossa oli jonkun vanha nuotiorinkikin. Päätin, että jään siihen. Miksi turhaan rinkka selässä kävelen Pitkäänniemeen, jos sieltä ei paikkaa löydykkään. Kartan mukaan kuitenkin hieman kosteaa aluetta.

Perillä olin 15:20 ja gepsi näytti päivän urakaksi 9,2km.

Teltta oli edellisyön sateen jäljiltä märkä, joten se ensimäisenä kuivumaan. Sitten sänkyjen laitto, veden haku ja lounaan teko. Suunnitelmissa oli vielä samalle päivälle huiputtaa Vuomavaara ilman rinkkaa.

Koiralle isompi alusta, reilua eikö?

Väsynyt seuralaiseni.

Vedenhaku olikin jännittävä episodi. Ajattelin, että helposti vain tuosta rannasta haetaan vettä. Niinkuin aina. Pikku Vuomajärven rannat olivatkin niin jyrkät, ettei sitä vettä niin vain haettu. Onneksi löysin yhden paikan, missä pääsi rannalle kiven päälle seisomaan ja siitä vettä hakemaan. Samaa paikkaa muutkin oli selvästi käyttäneet. 
Rannassa oli myös vene. Ja sennäköinen, ettei sillä ehkä kannata vesille lähteä...

Lounaaksi oli reissun ainoa mukana oleva pussikeitto, sekin vanhoja varastoja. Muuten en niitä enää nykyään mukanani kanna, ei sovi omaan makuun.
Soppa naamariin ja kohti Vuomavaaran huippua, kello oli 16:50. Minulla ei ollut mitään käsitystä, milloin aurinko laskee, mutta laskin että noin kaksituntia on aikaa reissuun, niin pitäisi päästä valoisaan aikaan. Koska eilen oli seitsemältä vielä valoisaa, mutta kympiltä pimeää.

Huipulle päästiin, ja helposti ilman rinkkoja. Sitä aina unohtaa miten paljon helpompaa kiipeäminen ilman +/-20kg lisäpainoa on.
Huipulta olikin hienot maisemat. Suoraan polkua seuraten tosin ei olisi nähnyt mitään, sen verran laakea oli huippu. Reunalle piti mennä.

Kuvaa jonnekkin länteen.

Kuvaa lounaaseen.

Vuomajärvet. Ihan ei oranssi Hanna näy

Alkaa taivas näyttää siltä, että alaspäin. 

Maisemat huipulta oli hienot, mutta tuuliset. Kommunikaatiot kotiin, että edelleen hengissä ollaan ja sitten alaspäin. 
Valmista uraa pitkin on aina nopea ja helppo edetä.

Punertavaa Vuomavaaran rinnettä.

Ihan ei sentään vielä säkkipimeää ollut, kun alas päästiin. Kerkisin siis käydä tutkimassa rannassa olevan epämääräisen tönön, sekä katsomassa kannasta hieman telttaa pidemmälle, että mitä löytyy. Olisiko ollut telttapaikkoja?

Rannan epämääräinen tönö osoittautui venevajaksi. Pressu oli kyllä hyvin naulattu kiinni, mutta pienen pieni kurkistusaukko siinä oli, Sinne taskulampulla sohimalla selvisi, että venehän se sielä. En tosin tiedä, mahtoiko olla enää soutukelpoinen.
Upeita kuvia taivaasta sain ainakin. Olikin ainoa ilta, kun oli upea taivas ja tyyni sää.

Matkalla Pitkäänniemeen vastaan tuli tönö. Tosin, tiesin tämän olemassaolon ja siksi tänne pidemmälle tuleminen kiinnostikin. Jonkinlainen lukittu poromiesten tupa käsittääkseni. 
Onneksi en myöskään lähtenyt rinkan kanssa pidemmälle. Nimittäin Vuomajärvien välissä menevä pieni puro, olikin hieman isompi puro. Kahluuhommiksi olisi mennyt, jos siitä olisi yli halunnut. Eli onneksi näin.
Alkuperäinen suunnitelmani oli siis, että päätän perillä, palaanko mönkkäriuralle kohti AT:tä samaa reittiä kuin tulinkin, vai Vuomajärvien pohjoispäästä. Päätin jo ajoissa, että samaa reittiä kuin tulinkin. Pohjoispäässä on niin paljon soita, ja jos saan aina yhtäsuuren paniikin kun sellainen pitää ylittää, niin ei tule mitään.
Takaisin teltalla oli 19:20 gepsin näyttäessä iltalenkin pituudeksi 7,5km.

Iltalenkin jälkeen oli vuorossa vielä iltapala. Riisiä, jauhelihaa, porkkanaa ja kokeilussa joku valmis kastkepussi. Ihan hyvää ruokaa, mutta annoskoot minulla on hieman hakusessa. Aina liikaa ruokaa yhdelle. 
Lämpömittari näytti illalle +7C. Ysiltä olin makuupussissa lukemassa kirjaa.

Päivä 3, 
Vuomajärvet - Pöyrisjärven AT, 17,8km

Heräsin seiskan aikoihin. Järkyttävä tuuli ja +5C. 
Kahdeksalta oli aamupuuro naaman edessä. Hieman erilainen aamupala kuin yleensä vaelluksilla. 
Aamupuuro, kahvi ja viiriäisenmunia. Koirakin sai osansa aamupuurosta.

Hieman jälkeen yhdeksän oltiin jo liikkeellä. Harvinaista minulle, myös vaelluksilla. Yleensä nukun pitkään. Ja vaikka heräänkin ajoissa, en halua nousta lämpöisestä pussista ja usein jatkan vielä unia. 

Tänään aioin kiertää suot, enkä ylittää niitä. Niitä odottaa reitillä muutenkin.. Heipat siis Vuomajärville ja kohti Mahkuvaaraa.

Lähdin tosiaan kiertämään kohti Mahkuvaaraa, jotta välttäisin kaikki suoläntit joita Pikku Vuomajärven eteläpäässä on. Eli aika pitkälle mönkkäri uraa, ja sitten metsään yläviistoon oikealle. Kunhan ei näy soita. 

Jossain vaiheessa tarkistin suuntani gepsistä, koska se tuntui jotenkin väärältä. No, onneksi tarkistin. Olin nimittäin menossa kohtisuoraan lounaaseen isommille soille. Ei kiitos. Ei soita, ja suuntakin on väärä. Jonkinaikaa suunnistelin siis pääasissa gepsillä. Otin suoran suuntiman Kottijärven yläreunaan. 

Kottijärvi

Kottijärven rantaan lopulta päästiin, pitkähkön kierron kautta. Aikamoista pusikkoa ja ryteikköä oli välillä. Koska gepsillä suoraa suuntaa tulin, niin ei reittivalinta ollut varsinaisesti kauhean looginen. Ensin ajattelin, että etsin mönkkärijäljet jotka näin Vuomavaaran huipulta ja arvasin niiden menevän Kottijärvelle, mutta se olisi tuonut myös kiertoa, ja ollut tylsää.

Kottijärven rantaan pääsin, olin hyppyrin päällä ja näin alhaalla polun. Alas polulle ja sitä seuraten.

Väärä suunta!

Vain todetakseni, että älä seuraa polkua. Polku lähti samaan suuntaan mistä juuri tulin.. Otin suunnan siis Tohtajajärven ja 446.1 lammen väliin. Sieltä jostain yhyttäisin kyllä mönkkärijäljen. Ennen suota se on pakko kuitenkin löytää. Suon yli en mene ilman jälkeä. Kun voi olla sittenkin hankalaa. Kerkisin jo katsella kaikki kiertoreitit ja pohtia, että mitä sitten jos en pääse suon yli..

Vuorkuvaara

Epämääräistä humusta, ei tee mieli juoda.

Vuorkuvaara ja Tohtajajärvi.

Pelottava suo odottaa.

Suolle päästiin, jälkiä pitkin alku menikin ihan hyvin. Sitten suolla olikin puro, eihän tästä ollut puhe?? No joo, näkyyhän se kartassa jos katsoo.. Se oli ensimäinen suuri haaste. Moni näytti loikanneen leveistä erinäisistä kohdista. Itse en uskaltanut, koska puron/suon pohja upotti heti. Kiersin sitten aika kaukaa jäljen oikealta puolen löytäen kapean ja pitävän kohdan, josta loikkasin yli.

Toinen haaste olikin mönkkäreitten ihan kuralle ajama kohta. Moni näytti tässäkin kiertäneen jälkien oikealta puolelta, mutta koska siellä suo oli upottavampaa, eli jalkaterä kastui, iski paniikki enkä uskaltanut kävellä sieltä. Etsin siis mutaisilta mönkkärinjäljiltä paikan, josta voisi ehkä pystyä loikkaamaan. Joo, löytyihän semmoinen, ainakin tavallaan.. Pieni horjahdus ja liian lyhyt loikka ja jalka kävi nilkkaa myöden mudassa. No mutta, kenkä ei kastunut ja minä en uponnut ja kuollut sinne. Loppu suo olikin helppoa ja kantavaa kun seurasi jälkiä.

En tosiaan tajua, mitä pelkään noilla soilla niin paljon. Enkä tosiaan tiennyt kärsiväni näin pahasta suokammosta. Moni toitottaa minulle, että kyllä ne suot kestää ja ei Suomen Lapissa ole syviä soita jotka upottaisi. Ainakin niihin on vaikea löytää jos soita välttelee. Ehkä, mutta koska en yhtään osaa 'lukea' soita, mikä kantaa tai mikä ei, minkälainen kasvi kasvaa missäkin, niin se on aina omalla kohdalla ihan arpapeliä. Kai tämä kaikki juontuu siitä, kun kerran on pudonnut vyötäröä myöden suohon.. Pitäisi oppia ja saada siedätyshoitoa tämmöiseen, eihän tästä tule mitään koska Lapissa ei soita voi kuitenkaan täysin välttää..

Suon jälkeen oli tarkoitus pitää lounastauko jossain Muotkajärven rantamilla. Suon jälkeisen mäennyppylän päällä järven ranta oli hyvin soinen ja kaukana. Sama näytti jatkuvan pitkälle, sekä maisemassa että karttaa katsoen. Päädyin siis pitämään nyppylän päällä pelkän näkkileipä tauon. Mukana kun en vettä kantanut niin paljon, että olisi ruokaa saanut laitettua.

Muotkajärvi

En ole varma, onko tämä Jierstivaara vai Termisvaara. Jälkimäinen luulisin.

Komea keli, mutta todella jäätävä tuuli.

Mönkkäriuraa oli helppo ja nopea seurata. Pienellä suolampareella pidettiin karvakaverin juomatauko. 

Poroportti, ei enää pitkämatka!

Jes, poroportin läpi ja tietoisuus iskee, ettei enää pitkämatka. Hieman alkoi meinaan jaloissa jo painaa pitkä päivä. Lisäksi reissutoverini oli aivan puhki. Tuli perässä tai vierellä, eikä etunenässä kiskomassa innoissaan kuten yleensä. Unohdin, että viime syksynä Muotkalla totesin tuolle kaverille 10km olevan maksimi. Nyt muistan sen taas.
Poroportin jälkeen oleva puro tuli ihan puun takaa. Tai tiesin toki puron olemassaolon, mutta sen leveys. Jotenkin olin varautun kahlaamaan vain AT:lle. Puron varteen tullessa saikin heti todeta että jahas, kahluuhommiksi meni... Yritin etsiä paikkaa josta pääsisi kengät jalassa yli, ei pääse. Sitten keskitin energiani etsimään kahlauskohtaa. Puro oli syvä ja voimakkaasti virtaava, koira ei tuosta yli tule..

Aikani puronvartta ravattua, totesin, että pakko se on tuosta mennä mistä mönkkärijälki menee. Kiviä pitkin matala, mutta voimakas virta. 

Housut pois, crocksit jalkaan ja päätin vielä kerran tarkistaa, onko muita ylityspaikkoja. Onneksi tarkistin, sillä ihan poroaidan vierestä löysin lähes virtaamattoman ja suht. matalan kohdan, tuosta voisi olla toivoa saada koirakin yli..

Koira kiinni puuhun, oma reppu yli ja paluu hakemaan koiraa. Koira sai hirveän hepulin jo siinävaiheessa, kun itse lähdin ensimäiselle ylitykselle. Ja hyi miten kylmää! Kaksikertaa myös crocksi juuttui pohjamutaan kiinni, kun en osunutkaan pitävälle kivelle, jaa että sellainen pohja.
Koiraa en meinannut saada yli. Sama homma kuin aina. Minä seison jääkylmässä vedessä pohkeita myöten, ja koira tempoo rannalla ettei tule. Liian syvää.. Kaksi kertaa kiskaisi niin, että kaaduin itse rantapengertä päin. Onneksi oli korkea penger, etten veteen kaatunut.. Lopulta sain koiran veteen kiven päälle, mutta siitähän ei voi edetä kun on syvää.. Aikansa koira heilutteli tassua veden päällä eikä mihinkään, mutta lopulta kiskomalla ja epämääräisellä lässyttämisen kiljumisen kannustamisella sain koiran veteen ja yli, onneksi.
Menee vaeltaminen hankalaksi, kun itse saan paniikin soilla, ja koirakaverini ei suostu tulemaan veteen joka virtaa tai on niin syvää että maha kastuu... Ja koira kun ei tajua hyppiä samanlailla kiviä pitkin kuin itse..

Ei arvostanut.

Ensikosketuksella kylmää, mutta oikeastaan oikein mukava raikastus.

Tuosta tultiin yli.

Koiran palkkaus, jalkojen kuivaus ja vaatteiden pukeminen. Eikun matka jatkuu. Jes, kohta perillä.

Ihanaa, apuvälineitä!

Esimakua 'hiekkakasoista.

419.4

Tuon nyppylän takana on tupa.

Enää meidät erottaa kahlaus.

Poroaidan purolta lähtien jännitin tätä kahlausta, koska en tiennyt mitä odottaa. Kuinka syvää vesi on tai muuta. 

Paikalle päästyä en heti suoralta kädeltä osannut sanoa, mistä kohtaa kannattaa lähteä kahlaamaan. Siis reppu ja kengät pois, koira puskaan kiinni, ja tiedustelemaan. Ensin tietysti tutkin kapeimman kohdan. Syvä, ja hiekka upottavaa, ei siis siitä. Sitten tuli joku hatara muistikuva, että kahlauspaikka olisi särkkien välissä. Sinne siis tutkimaan. Sieltä löytyi matala kohta. Vielä kun näin, että mönkkäri meni hiekkasärkkien päästä, totesin kahlauspaikan olevan siinä. Otin jälleen housut pois, kun en ollut varma mikä on veden syvyys. Kannoin siis oman rinkan, kengät, housut, koiranrepun ja talutin koiraa. Oli sen verran huojuva pakkaus selässä, että yksikin nykäisy koiralta ja olisin ollut kumossa.

Hieman kuumotti lähteä ylittämään järveä, kun aiemmin testasin kapeinta kohtaa ja hiekka tosiaan upotti, ainakin sauva upposi puoleenväliin. Koska puolessa välissä kahluuta en myöskään nähnyt enää järven pohjaa, oli se hyvin kuumottavaa. Yli päästiin kuitenkin ilman ongelmia.

Tuvalla oltiin 17:40 gepsin näyttäessä 17,8km. Piiiitkä päivä siis. Ei ihan ennätys. Ennätys on Lankojärvi - Kiilopää väli, muistaakseni 21km.

Pöyrisjärven Autiotupa ilta auringossa.

Tuvalla olikin majoittuneena pariskunta, istuskelivat sisällä kun housuton vaeltaja saapui pihaan. Katsastin pihapiirin ja missä olisi hyvä telttapaikka. Ensimäisenä teltta pystyyn, kuivuu hyvin tuulessa ennen yötä. Telttaa pystytellessä kävi paikalla pyörähtämässä monen montaa poromiestä mönkkäreillä ja retkiseurue autolla.
Kaikki ihmettelivät, että yksin liikenteessä ja jopa kahdeksan päivän ruuat mukana! Ja miksi ihmeessä nukun teltassa kun vieressä on mukavan lämmin tupa.

Luulisi tälläisellä paikalla tottuneen vaeltajiin, mutta.

Iltapala kokkailtiin tuvan suojissa tuulelta. Saimmekin olla koiran kanssa rauhassa kun pariskunta lähti iltakävelylle. Suuri oli mönkijä ruuhka kun tuvan ikkunasta katseli..

Illalla vielä tuli aiemmin päivällä jutustellut poromies pyytelemään saunaan ja hänen mökkiinsä majoittumaan, en lähtenyt. Jonkun aikaa jutusteltiin kunnes hän jatkoi matkaa saunaan ja minä makuupussiin. Makuupussissa olin puoli ysiltä, ja kirjaa lueskelin tunnin verran.

Päivä 4, 
Pöyrisjärven autiotupa - Buolzzat, 9,1km + 4,8km

Heräsin kasilta. Jälleen kerran hirveä tuuli.
Olimme illalla puhuneet pariskunnan kanssa, että olemme aamu-unisia, joten en pidä kiirettä aamulla. Jäin siis telttaan puuhastelemaan kaikkea, mm petien purkamista yms ennenkuin menin tupaan keittelemään aamupuurot.

Tänään oli tarkoituksena ottaa rauhallinen lähtö, koska matka olisi lyhyt nykäisy 'hiekkakasoille'. Jostain olin tainnut nähdä lukeman, että matkaa on 5km. 
Tuvassa juteltiin pariskunnan kanssa päivän suunnitelmista ja katseltiin karttoja. Itse pohdiskelin, pääsisikö Buolzzatille lyhintä reittiä lähtemällä tuvalta oikealle. Vastassa olisi Harrilommolosta kulkeva puro. Onneksi tuli pariskunnan kanssa puheeksi, he kun olivat käyneet päiväretkellä aiemmin siellä. Puron ylittää kuulemma yksi kapea kaatunut puunranka. Eli olisi todella haastava minulle umpisurkean tasapainon takia, ja lisänä siihen koira. Ei tule mitään. Kertoivat, että 'kiertotietä' kauempaa pääsee kuivin jaloin. Termisjoen yli on kuulemma rakennettu jonkinlainen silta. Okei, päätös helppo, menemme siis sen kautta. Ei kuitenkaan ole pitkämatka tänään. Ajatuksena oli jäädä telttailemaan Hauki-Termisjärven pohjoispäähän.  
Alkuperäinen suunnitelmahan minulla oli lähteä kahlaaman Oivuksenrantaa ja Pöyrisjärven pohjoispuolelle. Pitkä kahlaus jäisessä vedessä ei houkutellut. Varsinkin, kun en tiennyt ollenkaan kuinka syvää on, miten koira suhtautuu. Jälkeenpäin olen lukenut, että ilmeisesti pätkän pääsee kuitenkin kulkemaan pääasissa maata pitkin. Tätä en tiennyt reissussa, koska minulle oli sanottu vain, että kahlata pitää ja matalalla vedellä polveen asti..
Pariskunta lähti liikkeelle, ja itse toin sitten vielä teltan tupaan kuivumaan, kun tiskailin ja pakkailin rinkkaa. Pääsin liikkeelle 10:45.

Hei hei tupa.

Tuvalta lähtö ja mönkkäriuralle. 

Kovin tyhjä infotaulu?

Hieman huomasin poikenneeni vahingossa 'väärälle' uralle, kun yhtäkkiä edessä olikin tönö. Mikä homma, ei täällä tälläistä pitänyt olla??

Tönö selvisi Metsähallituksen huoltotuvaksi. Ja näkyyhän se kartassa, kun katsoo. Itse vain en lukenut varsinaisesti karttaa, koska ura meni oikeaan suuntaan, vaikka vähän risteilikin sinnetänne.

Uraa oli helppo ja nopea talsia, mutta suht tylsä. Kaikki suo kohdat oli joko 'pitkostettu' tai muuten laitettu erilaisia puurakenteita. Osa oli mönkkäreille ja osa selvästi retkeilijöille. 

Yhdessä kohdin jäin hieman ihmettelemään, kun suo on karttaan merkattu vaikeakulkuiseksi, ja keskellä suota meneekin hiekkainen mönkkäriura. 

No, selvisihän sekin mysteeri suon ylitettyä. Suon jälkeen oli kaksi hiekkakuoppaa joihin oli noussut vettä. Näistä siis selvästi kaivettu hiekkaa ja roudattu tuohon suolle 'tieksi'. 

Matka jatkui uraa pitkin. ja alkoipa se Buolzzatkin näkyä jo oikealla puolella. Tuntui hassulta kiertää kokoajan eteenpäin ja phi Buolzzatista, kun siinä se oli oikealla puolella, sinne vaan. Meidät tosin erotti Termisjoki ja suo. Muutamassa kohdassa suo näytti kyllä sen verran kuivalta, että siitä ehkä olisi päässyt läpi. En lähtenyt kokeilemaan. Luotin siihen, että mönkkärit ovat uran tehneet siihen helpoimpaan paikkaan.
Kääntyminen oikealle ja kohti Termisjokea. Kohdalle päästyä, näin, miten suuri puro olikaan. Onneksi olivat tuvalla sanoneet, että 'hieman sivussa polusta on silta'. Osasin heti etsiä sitä. Muuten olisin varmaan ravannut puroa taas edestakaisin etsien hyvää kohtaa. 
Silta tosin ei vakuuttanut.. Sillan nähtyä mietin vain, että voi halvattu, tuostako yli?? Umpisurkealla tasapainolla yltiö huterasta 'sillasta' yli, jepjep. Kerrankin koira sentään pysyi takana, eikä punkenut ensimäisenä kiskomaan eteenpäin. Kahden sauvan avulla päästiin kuitenkin kuivin jaloin yli. 

Jes, ja matka jatkuu uraa pitkin, vielä. 
Keli ei ollut kaikken houkuttelevin, taaskaan. Pilvistä ja todella tuulista. 
ajatuksena oli pitää ruokataukoa jossain pienen lammen rannalla. Mutta yhtään ei ollut vielä nälkä. Päätin siis erota mönkkäri urasta ja lähteä vasemmalle kohti Buolzzattia.

Pöyrisjärven AT jossain kaukaisuudessa.

Ei niin houkutteleva keli.

Jaaha, siitä ylös. Kohti ääretöntä ja sen yli!

Jes, huipulle päästiin yllättävän helposti. Olihan ne maisemat hienot ylhäältä, mutta niin oli tuulikin joka vain koveni, mitä ylempänä on. 

Karvakaveri elementissään.

Huipulla näin myös mönkkäri uran pohtiessani, mistä kohden kannattaa liikkua, välttäen suurimmat ylös alas meningit. Ura näytti menevän fiksusti, ja päädyinkin seurailemaan sitä. Tämä ura ei kartassani näkynyt, mutta jälkeenpäin karttapaikkaa katsoessa näin sen. 
Huipulla tuulee.

Tuolta tultiin.

Ja tuonne mennään.

Ajattelin tuulen vähenevän, kun alaspäin mennään. Pyh, toiveajattelua. Tälläreissulla ei tyyniä päiviä ole. Paitsi se toisen päivän ilta.

Alunperin piti tosiaan majoittua Hauki-Termisjärven pohjoispäähän ja päivälenkkinä huiputtaa Termisvaara. Termisvaaran huiputtaminen ei kuitenkaan houkutellut enää yhtään. Liekkö syynä harmaa ja tuulinen keli vai mikä. Majoittuminenkaan ei vielä huvittanut, joten päätin jatkaa matkaa. Kartassa ensimäinen niemi näytti houkuttelevalta paikalta, suunnatkaamme sinne siis.

Termisvaara

Niemi

Kävimme reput selässä vielä niemessä. Ensin korkea hiekkakasa ja sen jälkeen pusikkoinen niemi. 
Hieman ennen niemeä oli kuitenkin juuri sopiva 'monttu', hieman tuulen suojassa kun tuuli tuli jostain lounaan suunnilta. Tähän siis jäämme. Kello oli 14:30 ja gepsi näytti kuljetuksi matkaksi 9,1km.

Buolzzat oikeassa reunassa.

Teltta pystyyn, vedenhakuun ja ruuanlaittoon.

Tällä paikalla oli muuten kaikkien kirkkain vesi. Jokapaikassa muualla on vesi ollut hieman kellertävää, ja vaihtelevasti sisältänyt erinäisiä hippusia. Nyt oli täysin kirkas vesi, nam!
Toisaalta, veden hakeminen oli tälläpaikalla haastavinta. Ranta oli todella matala, ja olisi oikeasti vaatinut kahlaamisen, että saa vettä hieman kauempaa. Ei napostellut. Hiekka oli myös upottavaa, joten mitähän olisi kahlauksesta tullut. Hypin isoimpia veden alla olevia kiviä pitkin muutaman askeleen ja toivoin, ettei kengät kastu. Ei kastunut. 

Ruuaksi oli jälleen tarjolla riisiä, jauhelihaa ja kastikepussi. Sweet chili kastike osoittautui ihan hyväksi (toisin kuin aiempi lime kookos), mutta annoskoko oli jälleen liian suuri. Desi riisiä, jauhelihaa 100g, desi porkkanaa ja kuivattua punasipulia.
Koska Termisvaara ei nyt houkutellut, päätin lähteä iltalenkkinä katsastamaan huomenna odottavat kolme suota. Ja samalla testaamaan puhelinkenttää.
Keli oli edelleen tuulinen, mutta suurin harmaus oli onneksi jo poistunut.

Hauki-Termisjärven pohjoispää ja Buolzzat.

Paikalla oli todella paljon porojen raatoja/luita. On niitä ollut satunnaisesti koko reissun, mutta tällä alueella niitä oli todella todella paljon. 
Tuvalla kuuntelin erään poromiehen puheita siitä, että (jos nyt en täysin väärin muista) viimevuonna oli metsästyskoirat tappaneet kaksitoista poroa häneltä. 

En ole ikinä ennen kuullut, että koira tappaa poroja. Mutta opinpahan taas uutta.

Uuu, herkkua!

Komea kallo.

Huomiset suot olivat ihan ok ylitettäviä. Kuten jo kartasta osasin päätellä, viimeinen oli kaikkein vaikein ylitettävä. Mutta senkin kun kiersi tarpeeksi kaukaa mönkkärijälkien vasemmalta puolelta, pääsi loikkaamalla pahimman kohdan yli.

Paluumatkaksi illaksi saatiin vielä upea auringonpaiste. Vielä kun tuuli olisi tyyntynyt, olisi keli ollut täydellinen. 

Jierstivaara

Hauki-Termisjärvi ja niemi. Vasemmalla kumpareen takana teltta.

Jälkiä hiekassa.

Takaisin leirissä oltiin hieman ennen seitsemää gepsin näyttäessä kuljetuksi matkaksi 4,8km. 

Ei muutakuin iltapalan tekoon. Päätin tehdä nuotionkin, kun paikalla oli sopivasti vanha nuotiorinki.
Iltapalaksi oli tarjolla muusia, jauhelihaa ja sipulia.

Ilta alkoi hämärtyä eikä vielä nukkuminen huvittanut, ja olihan siinä nuotiokin vahdittavana.
Keittelin siinä vielä iltateet ja tein jälkiruoaksi suklaamoussea. 
Pakkauksessa lukee mousse, mutta retkioloissa tästä tulee aina ennemminkin suklaakiisseli.. Ei se Ikean pieni vispilä ihan sähkövatkainta voita. 

Huomenna olisi tarkoitus mennä mönkkäriuraa pitkin Termisjärven päähän, nousta siitä harjulle ja kulkea sitä pitkin. Siten seuraavaksi yöksi Alainen Raaskaltiojärven rantaan tai sinne suunnille.
Nuotion vahtimiset ja muut iltatoimet. Makuupussissa oli 20:30 lukemassa kirjaa. 

Päivä 5, 
Buolzzat - Näkkälä, 14,7km

Heräsin puoli seiskalta. Teltassa +5C ja ulkona todella masentava keli. Aivan harmaata ja tuulista. pohdin, saadaanko jopa vettä. 

Joten ensimäinen (ja ainoa) aamu, kun päädyin keittelemään aamupuurot absidissa ja syömään teltassa. 

Aamulla telttaa pakatessa huomasin siinä jotain hämmentäviä läiskiä. Jotain violetteja? Ihan kuin jostain marjoista (tämmöisiä jälkiä sisäteltan pohja on täynnä). Mutta miten ulkotelttaan olisi muka voinut tulla marjaläiskiä? 
No, sama se. Tämä oli todennäköisesti Hannan viimeinen Lapin reissu. Ostin jo elokuussa tarjouksesta uuden teltan, ja tänään (8.10.) hain sen Postista. Seuraava missio on päästä koe pystyttämään se.

Matkaan päästiin puoli kymmeneltä lämpömittarin näyttäessä +6C.

Hauki-Termisjärvi. Tuolta eilen tultiin.

Ja tuonne mennään nyt.

Sumuinen Jierstivaara

Täällä oli kyllä lähes jokaisen järven rannoilla vähintään yksi vene. Toiset enemmän ja toiset vähemmän käyttökelpoisia.

Päästyäni Termisjärven ja Termislommolon päähän, oli tarkoitus nousta harjun pääälle ja erota tylsästä urasta. Näitä järviä yhdistävä puro yllätti kooltaan. Tuvalla olivat toki sanoneet, että se on iso ja kuivin jaloin sitä ei ylitetä. Onneksi suuntani oli vastakkainen. Yllätti se silti kooltaan, kartassa näytti mielestäni pienemmältä. 

Tuosta ylös.

Vasemmalla Termisjärvi ja oikealla Termislommol.

Termislommol ja taustalla Pöyrisjärvi.

Tuolta tultiin.

Ja tuonne mennän. Sumuinen Jierstivaara.

Polku päättyy taivaaseen

Koska keli oli näin umpisurkea. Todella tuulinen ja sitä kautta viileä, ja sumuinen. Itsekkin harjun päällä pilvessä kuljin. Masennuin keleistä, ja harjujen päällä tein päätöksen kävellä suoraan autolle. Yö tuulisessa ja kosteahkossa kelissä ei enää kiinnostanut. Tuulta on nyt kärsitty tarpeeksi.
Itse palelen hyvin hyvin harvoin. Eikä nytkään ollut kylmä, mutta herkkäkorvaisena en oikein arvostanut. Päälläni oli vain pitkähihainen ja kuoritakki, fleece oli repussa. Päässä oli kuitenkin pipo, buffi ja huppu ja silti korvissa humisi. 

Harju päättyi tähän 'T-risteykseen'.

Tie näkyy. Jirstivaarakin on poistunut pilvestä.

Tylsää, puuduttavaa mutta helppoa tietä.

Harjuilla olin jo tehnyt päätöksen palata autolle. Lisäksi tooodella puuduttavan hiekkatien talsiminen sai päätökseen varmuutta. 

Loppumatkasta tie tuntui loputtomalta. Vähän kuin Muotkalla. Viimeiset kilometrin autolle polkua pitkin. Tuntuu ettei matka pääty ikinä.

Jossain välissä pidin patukan ja suklaakeksin mittaisen tauon, muuten talsin yhtä kyytiä suoraan P-Paikalle.

Mitä ovat nämä?

Jierstivaara taas pilvessä..

Jotain hyvää tiestä, ei mennyt kahluuhommiksi kun on helpottavia rakenteita.

Ihan kohta perillä...

Auton ja parkkipaikan saavutin sumun saattelemana puoli kolmelta. Gepsi näytti matkaksi 14,7km.

Tähän päättyi tämänkertainen vaellukseni.

Näkkälästä ajelin Muonion S-Marketin kautta Jerikselle saunomaan.

Tarkoitus oli vielä viettää yksi yö Pallaksen maisemissa Keimiöjärvellä. Saunan jälkeen pimeässä tukka märkänä retkeily ei kuitenkaan inspiroinut. Lähetä ei myöskään edullista lemmikki ystävälläistä majoitusta löytynyt, joten päädyin lähtemään ajelemaan alaspäin. 

Enköhän vielä josksu kerkiä Keimiöjärvellekkin. Kesäkuussa huiputin Keimiötunturin. Valokuvat tosin ylivalottuvat kaikki, joten ne kuvat jäi julkaisematta..

Nyt en sitten yhtään tiedäkkään, milloin ja minne seuraava vaellus. Ensivuoden lomista ei vielä mitään tietoa, enkä oikein tiedä mikä alue houkuttelee. Ehkä se Hammastunturi? Muotka ja Lemmenjoki molemmat, mutta molemmissa on myös isoja kahluita tai soita..