keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Lemmenjoki 30.8.-8.9.2019

Pitkään yritettiin saada Haltin retkiporukka kasaan, ja uusia reissu. Asia osoittautui mahdottomaksi, ja päätimme lähteä kahdestaan Haltilta tutun retkikaverin kanssa jonnekkin.
Pitkään oli suunnitelmissa Hetta - Pallas. Lähinnä, koska retkitoverini sitä kovasti halusi. Määränpää vaihteli aina välillä. Lopulta päätimme, ettei ainakaan Hetta - Pallakselle lähdetä, koska itselleni se ei ollut 'se must' juttu, ja lisäksi olin lukenut, että vedensaanti reitillä on paikoin haastavaa. Ja minulla on kuitenkin mukana koira.

Lemmenjoki päätyi sitten kohteeksi, minun reittisuunnitelman pohjalta. Minulla oli valmiina eräs vanha reittisuunnitelma, mutta tälle reitille tein uuden. Koska retkitoverini on aika noviisi, ja haluaa pysytellä pääasiassa valmiilla poluilla, eikä luota omiin tai muiden (minun) suunnistustaitoihin.
Menomatkalla ajoimme suoraan Sompiojärven rantaan jossa yövyimme. Seuraavana päivänä kävimme päiväretkellä Pyhä-Nattasella (edellinen postaus) josta sitten lähdimme kohti Lemmenjokea.

Päivä 1,
Lemmenjoelle saapuminen


Suunnitelma oli, että joko yritämme saada kyydin Kaapin Jounin tilalle josta kävely eteenpäin, tai sitten yritämme venekyydillä päästä suoraan Ravadasjärvelle. Autolla totesimme, että kiire tulee keritä iltaveneeseen. Päätimme kuitenkin ottaa kilpa-ajon kelloa vastaan ja yrittää sihdata itsemme iltaveneen kyytiin ja Ravadasjärvelle.
Lemmenjoen päässä hieman seikkailimme autolla väärässä paikassa, mutta lopulta saimme auton parkkiin Lemmen Lumon pihaan, n. 20min ennen veneen lähtöä. Pikaiset tavaroiden kasaukset rinkkaan ja siirtyminen Ahkun tuvan rantaan, josta vene lähti.
Koira, 1v 5kk, oli hieman jännän äärellä, eikä meinannut suostua tulemaan veneen kyytiin. Kyytiin jouduin hänet nostamaan. Alkuunsa oli hieman pelottavaa, vene meni lujaa ja piti meteliä!
Mihin olen joutunut??

No, loppumatkasta kaveri osasi jo ottaa rennosti ja pistää maate veneen lattialle.
Kahdessa kohdassa joduimme kävelemään pienen matkaa, kun Lemmenjoessa oli vettä vain n. 30cm ja täydellä lastilla ei vene olisi siitä yli mennyt.


Toisen kerran kun veneen kyytiin piti palata, hyppäsi koirakin jo ihan itse ja pisti maate. Eise ollutkaan niin pelottava kokemus.
Ravadasjärvelle kun saavuttiin, siellä olikin täysi tohina päällä, 13ihmistä. Kaikki tosin olivat palaamassa paluuveneellä Njurgulahteen. Päiväretkeilijöitä taisivat kaikki olla.


Me aloimme ruuan kokkailuun ulkona. Toinen (pienempi) puoli tuvasta kuitenkin tyhjeni, ja kaverini yllytti siirtymään sisälle tuulelta ja tihkusateelta suojaan.
Sisälle siirryttiin ja pohdittiin päivän suunnitelmaa. Päätettiin, että jäädään Ravadasjärvelle yöksi, mutta käydään putous katsomassa.
Kahdeksan aikaan pääsimme liikkeelle kohti Ravadasköngästä. Rantapolkua pitkin. Puiden yli hyppimistä ja hieman kivikkoa. Ei ehkä helpon polku, mutta lyhyin.


Matkaa putoukselle opasteviitan mukaan oli 700metriä, ylemmän polun kautta. Tämä rantaa pitkin menevä polku on jonkunverran lyhyempi.
Aika pian saavuttiinkin Ravadasputoukselle.



Kuvattiin, ja pyörittiin ympäriinsä alueella.
Paluu päätettiin tehdä yläkautta, eri polkua kuin tullessa. Ylös putoukselta johtikin komeat kiviportaat.


Paluumatka sujuikin nopeasti hyvää polkua pitkin takaisin tuvalle.

Tuvalla pohdimme sitten yöpymistä. Kiersimme ympäristöä, ja varteenotettavia telttapaikkoja isolle teltalle oli yksi tai kaksi. Koska paikalla ei ollut ketään muita, päädyimme nukkumaan tuvassa, pienemmällä puolella.
Itselläni oli hieman nälkä, reissutoverillani sensijaan ei, joten päädyin syömään iltapalaksi vain myslipatukan.
Emme edes lämmittäneet tupaa, ja silti sisällä oli +20C. Vaikka ulkona tihkui vettä ja tuvan ikkuna oli kokoajan auki.
Puoli kymmenen aikoihin olimme makuupusseissa, ja tuvan kuumuuden takia tuli pyörittyä aika pitkään ennen nukahtamista.

Päivä 2
Ravadasjärvi AT - Ravadasjärvi, 11,6km.

Heräsin siinä kahdeksan aikaan. Reissutoverini nukkui vielä, kunnes noustessani kolautin pääni ylälaverin parruun. Kyllähän siihen kolahdukseen herää kuka vain...
Aamupuuhien kimppuun siis. Ulkona tihkusadetta ja tuulta.
Puoli kahdeltatoista viimeinkin sanoimme hyvästi Ravadasjärven autiotuvalle ja poistuimme poutasäässä kohti Ravadasjärveä.

Ylämäkien ja portaiden vihaajalle jo pelkkä nousu pois järven rannasta oli tuskaa. No, näitä ei kai voi välttää vaelluksilla.. 
Karttaa ei paljon tarvittu, kun valmista polkua kokoajan seurailtiin. Keli pysyi poutaisena ja lämminkin oli kun tuuli tyyntyi. Hyvin pärjäsi pelkällä urheilutopilla liikkuessa, ja pysähtyessä vain pitkähihainen päälle.
Pian olimmekin Ravadasnjarga :n tulipaikalla jossa pidimme pienen tauon. Tästä poistuisimme poluttomalle osuudelle Davit Ravadas joen varteen.



Lämpömittaria kun vilkaisin, en meinannut uskoa sen paikkansa pitävyyttä. No, kaippa sitten..

Täällä oli myös nuotiopaikalla komeat tulipesät. Tälläisiä en olekkaan missään muualla nähnyt.


Samanlainen oli myös Pellisen kämpällä, eli Morgamojalla.
Paluu sillan yli ja joenvartta eteenpäin. Yllätykseksemme paikalla menikin polku, vaikka ensikäsitys oli, että nyt alkaa poluton osuus.
Yksi ihminen tuli vastaan, oli lähtenyt Muotkanruoktulta ja oli kaksiviikkoa ollut jo reissussa, vielä viikko jäljellä. Siinä hetki höpistiin ja jatkoimme matkojamme omiin suuntiimme.
Kyllä näissä maisemissa kelpaa tallustella. Ihanaa, taas Lapissa!

Puoli kolmen aikoihin osuimme jonkun itse kyhäämän 'tulipaikan' kohdalle, ja päätimme pitää ruokatauon. Tässävaiheessa olimme kulkeneet tasan 6km. Ainakin gepsin mukaan.

Gps oli ensimäistä kertaa mukana vaelluksella. Viime talvena ostin Garmin eTrex 30x gps:sän. Lähinnä ehkä oman mielen turvaksi, mutta myös siksi, että siitä on niin helppo sitten nähdä päivän kuljetut kilometrit. Yllättävän hyvin ladattavat patterit kesti tässä vempeleessä, vasta tokavikana päivänä vaihdoin patterit. Taskussa tuppaa vaan tekemään omiaan, kun ei vekotinta saa näppäinlukkoon.

Rinkat maahan ja pussikeiton valmistukseen.

Minulla oli poikkeuksellisesti mukana kaksi kokoon menevää vesipulloa, vesipussin lisäksi. Normaalisti mukana on siis 2L Platypussin vesipussi sekä 0,5L juomapullo. Nyt oli kuitenkin nämä kokoon menevät pullot kokeilussa, koska olivat kevyempiä. Toinen oli sininen ja toinen vihreä, sinisessä oli jotain hyvin mielenkiintoista.

Siis ainakin kärpästen mielestä. Kärpäset pörräsivät kokoajan sinisen vesipulloni kimpussa. Toinen, vihreä pussi ei houkutellut kärpäsiä ollenkaan puoleensa.
Matka jatkui. Polkua pitkin ja tasamaata matka eteni joutuisasti. Yllätin jopa itseni kulkemalla kokoajan edellä. Reissutoverini tuli n. 100metriä jäljessä kokoajan. Yleensä minä olen näillä lyhkäisillä jaloillani aina joukon viimeinen kulkija. 
Toverini bongaili myös kokoajan polkujen risteystä, joka menisi Davit Ravadas joen yli. Sen olisi tarkoitus olla paluureittimme kohti Jäkäläpäätä.
Maisemat olivat kyllä komeita. Syksyn värejä oli jonkunverran, mutta ei mikään super ruskanloisto. Toki, olimme kyllä hyvinkin ajoissa liikkeellä.
Davit Ravadas

Rahpesoaivi ? 


Polkujen risteys löytyi kyllä. Tai ainakin tavallaan. Mönkkärijäljet painelivat suoraan polkumme poikki suolle, joen yli. Totesin, että minä en ainakaan tuosta suoraan suon yli mene, menee sitten kahlaushommiksi jostain muusta kohdasta. Tai sitten teemme kokonaan uuden suunnitelman, koska paluu takaisinpäin on myös aina tympeää.
Aikapian tämän jälkeen saavutimmekin jo ensimäiset kyhätyt kiviset nuotiopaikat Ravadasjärven rannassa. Pohdimme, että kävelemme mahdollisimman paljon eteenpäin ja otamme jonkun kivan telttapaikan.
Tähän laskimmekin ensimäisenä rinkat:


Minä ehdotin, että käydään vielä edempänä katsomassa josko löytyisi vieläkin parempi telttapaikka. Kaverini oli samaa mieltä, ja koska tässä oli jotain kaivuuta suoritettu ja pressuja, hän pelkäsi että on jonkun oma paikka ja tulee juuri ensiyönä valloittamaan oma paikkansa..
Edempää löysimmekin vielä paremman telttapaikan, suoraan upean koivun vierestä. Ei muutakun rinkkojen haku ja uudelle telttapaikalle.
Meillä oli kaverini teltta, Akka 3. Minulla oli hieman haasteita tajuta teltan pystytys. Koska itse omistan kuitenkin kupolin (Hannah compact2) sekä 'sukkulan' (Bowfin2). Ainoa, milloin olen tämmöistä isompaa tunnelia pystyttänyt, oli Haltilla vuokrassa ollut Nallo 2. Senkin pystytys oli ensin opettelua, mutta se meni kahdestaan lopulta helposti. 
No, teltta saatiin kuitenkin pystyyn, toverini hyvällä opastuksella,

Kilometrejä päivälle kertyi 11,6km


Suuren hämmännyksen itselleni aiheutti se, että rannalla oli koko järven mitalta itse kyhättyjä kivikasoja nuotioille. Parhaimmillaan ihan vierivieressä, muutamien metrien etäisyydellä toisistaan. Miksi ihmeessä ei voi käyttää sitä vanhaa, jo olemassa olevaa, vaan pitää kyhätä itse viereen uusi paikka. Koko järven pituudelta pelkkiä kivikasoja vierivieressä.

Iltapalaa yritimme kokkailla ensin pihalla, mutta ulkona oli niin paljon polttiaisia ja hyttysiä, että siirryimme teltan absidiin kokkailemaan. 
Pihalla oli kyllä lämmin ja pouta, ihana keli. Mutta polttiaiset oli aikamoinen riesa. 
Kymmenen jälkeen olimme makuupusseissa, ja teltassa lämpömittari näytti +17C. No, ei ainakaan tarvinnut palella..

Kommentti varusteesta, Ospray Xena 70:
Päivitin tälle reissulle Halti Karakoram rinkkani Ospreyn Xenaan. Partioaitan myyjä lupasi, että Haltin jälkeen olen taivaassa tämän rinkan kanssa. Kantojärjestelmät ovat päivittyneet niin paljon lähes 10v vanhasta Haltista.
Kuitenkin tämän päivän jälkeen lonkkani olivat kuitenkin super arat, ja olin onnellinen huomisesta rinkattomasta päivästä. Hartioissa ei kuitenkaan tuntunut yhtään.
Loppureissussa joko selkäsäätö auttoi, tai sitten lonkat vain tottuivat rinkkaan. Koska ensimäisten kolmen päivän jälkeen rinkka oli jo unohtunut.
Lisäksi tämä aiheutti sen haasteen, että vanhaan Haltiin (65L) ommeltu sadesuoja olikin liian pieni uuteen rinkkaan.. No, nyt on ostettu kaupasta Deuterin sadesuoja, saa nähdä koska pääsee koekäyttöön.

Päivä 3,
Ravadasjärvi - Maarestatunturit - Ravadasjärvi, 7,2km.

Seitsemältä herättiin, teltassa oli +19C. Kolmenvuodenajan makuupussilla (ascent 700w) oli kuuma! Tai siis, minun oli kuuma, reissukaverini joka palelee aina, oli 'sopiva'. Vaikka hänelläkin oli lainassa paksumpi makuupussi..

Keli oli Maarestatuntureilla sumuinen ja sadetta uhkuva, mutta Rahpesoaivin suunnalla täysin poutainen ja kirkas. 


Alkuperäinen suunnitelma meillä oli lähteä nousemaan Vuonjasoaivin rinnettä ylös, ja sieltä huippuja pitkin Maarestatunturin huipulle. Kaverini halusi kuitenkin kokeilla, pääseekö suoraan leirimme edessä olevan kosteikon yli helposti. 
Joten sanoimme teltalle hyvästit ja lähdimme painelemaan suoraan kohti Maarestatunturia.


Itse olisin halunnut ottaa suunnaksi Vuonjasoaivin, mutta kaveri paineli suoraan vain kohti huippua. Toisaalta, olisi se tämäkin puu jäänyt näkemättä, jos sinne olisimme menneet;

Olihan maisemat komeat, vaikka nouseminen pistikin hieman puhalluttamaan. Toisaalta, mikäs kiire täällä Lapin erämaassa mihinkään on..
Mitä ylemmäs päästiin, sitä komeammaksi maisemat muuttui, mutta niin tuli tuulikin. Sumu hälveni, mutta tuuli yltyi minkä kerkisi.

Lopulta huipulle kuitenkin päästiin. Ja siellä sitten tuulikin todenteolla. Niinkuin aina silloin kun olen jossain huipulla.. Sumu kuitenkin onneksi väistyi. Yleensä kun huiputan jotakin, on paikalla hirveä tuuli ja sellainen sumu, ettei mitään edes näe..





Valokuvausta, säätietojen päivitystä sekä viestit kotiin, että hengissä ollaan.
Pohdittiin siinä, että lähdemmekö Vuonjasoaivin kautta alaspäin, mutta ei. Päätettiin mennä suoraan alas, ja tutkia huomista reittiä. Joko Rahpesoaivin ja Soabbegealdinoaivin välistä tai Rahpesoaivin pohjoispuolella menevää puronvartta pitkin kohti Jäkäläpäätä.
Itse olisin mennyt ensin mainittua, mutta reissutoverillani oli eri mielipide.
Lähdimme siis laskeutumaan alas suunnitelmissa mennä tutkimaan puronvartta, onko miten kuljettavissa.

Tuolta me juuri tulimme

Puolessa välissä laskua pidimme pienen istumatauon. Lämpömittari näytti +20. Ja varmasti oli ihan paikkansa pitävä, kun pääsi pois huipun tuulesta.



Kaveri jännitti tässäkohtaa alhaalla olevan puron ylitystä. Hän kun jännittää kahlauksia enemmän kuin minä. Sanoin, että kyllä siitä yli pääsee, ja jos ei pääse, joudumme ensinnäkin palaamaan pitkän matkaa takaisinpäin Ravadasjärveltä ja lisäksi, tulevat kahlaukset ovat vielä haastavampia.
Matka alas jatkui.
Kuvat kategoriasta 'Omituiset puut'
Tätä kyllä ihmettelimme suuresti!


Alhaalla puron varressa, purossa ei ollut edes vettä. Nauroin kaverille, että uskallatko varmasti ylittää tämän puron. 
Jokapaikassa oli vedet matalalla ja/tai purot kuivia. Kuten sen saattoi päätellä jo Lemmenjoen vesimäärästä. Ja olihan veneen kuski sanonut, että nyt on kaikkialla vedet todella matalalla. 
No, puron toiselle puolelle ja matka kohti Ravadasjärveä.  Järven rantaan kun päästiin, lähdettiin hieman vasemmalle katsomaan millaista kuljettavaa huomenna olisi luvassa. Pidettiin lounastauko lähellä rantaa ja huomista reittiä, tonnikalaleipiä.

Totesimme siinä, että turha kai on huomista reittiä hirveästi kävellä, kyllä sieltä pääsee. Ja jos kovin pusikkoista on, noustaan sitten ylemmäs. Näinollen lounastauon jälkeen lähdimme palailemaan kohti leiripaikkaa.
Kun piti ylittää puro, joka laskee Ravadasjärveen, oli kaveri paniikissa. Ilmoitti, ettei tästä pääse, ja lähti kävelemään puronvartta todella kauas ylävirtaan. Minä kokeilin, saanko koiran tulemaan yli ja riittääkö kenkä hyppimään kiviä pitkin toiselle puolelle. Koska koira suostui, niin silloin menen minäkin. 
Loikkien puron toiselle puolelle ja huutelu kaverille, että kyllä tästä helposti pääsee yli, tule vaan!
Yli!
Paluu leiriin, ja siellä olimme kolmen aikaan. Jaahas, mitäs loppupäivä tehtäisiin.
Yritin ehdottaa vielä Peuranampumapään huiputusta, mutta siihen toverini ei lämmennyt ollenkaan. 
Kyllä se aika kului kun jotain teki. Harjailin koiraa, kuljettiin ympäriinsä ja tehtiin ruokaa.
Seitsemän maissa yritin ehdottaa reissutoverilleni, että tehdään nuotio ja tunnelmoidaan. Telttapaikan melkein vieressä kun oli jonkun tämmöinen itse kyhätty nuotion kivikasa. Kaveri oli kuitenkin sitämieltä, että ei käy. Sytytämme kuitenkin metsäpalon. No, ei sitten tehty nuotiota..
Iltalenkillä käytiin vielä koiruuden kanssa, ja kaikkea sitä tulikin bongailtua..



Joku älypää oli polttannut nuotiota suoraan puun juurien päällä.. Lisäksi rannassa oli kuoppa, jonne oli haudattu useampikin lasipullo. 
Se on kumma, että jaksetaan kantaa lasipullot täytenä maastoon, muttei pois..
Ulkona alkoi tihkusade ja tuuli ja päädyimme telttaan ennen yhdeksää. 

Päivä 4,
Ravadasjärvi - Mattit Ravadas, 7,8km.

Heräsimme siinä seitsemän aikoihin, ulkona poutaa, onneksi. Yöllä kyllä satoi, mutta aamun tuulen ansiosta teltta oli täysin kuiva.
Perinteiset aamutoimet ja liikkeelle.
Kuvasaldo jäi heikoksi (ja huonolaatuiseksi) koska järkkäri sai mennä rinkkaan kuivapussiin vesisateen pelossa.
Kymmenen jälkeen olimme jo liikkeellä kohti Mattit Ravadasta. Heti puron toisella puolella bongasimme jotain sinistä, ja pitihän se mennä lähempää tarkastelemaan.


Ei ihan tämän tarkoitus selvinnyt meillle. Minulla tuli ensimäisenä mieleen ruokinta-astia, mutta se tämä tuskin oli. No, sinne jätimme omaan rauhaan. Vieressä oli tosin jotain muutakin mielenkiintoista;

Vene, suht kaukana rannasta kuitenkin. Ilmeisesti tämä kaveri oli pohjasta halki. Vähän aikaa venettä ja sen tarkoitusta ihmettelimme, kunnes jatkoimme matkaa. Tihkusateessa.
Siinä sitten kosteassa pusikossa rämmimme. Jossainkohtaa huomasin, että joki, jota meidän piti seurailla, menee jossain paljon alempana, olimme nousseet hieman liian ylös. Reissutoverilleni iski tietysti pieni paniikki, koska polkua ei meillä ollut ja hän oli varma että nyt olemme eksyksissä eikä löydetä pois.
Nousimme kuitenkin rinnettä kokoajan hieman ylemmäs, helpompi siellä on kulkea kuin varvikossa.

Nousimme ja nousimme. Ja ehkä hieman liikaakin, koska kohta huomasimme olevamme vahingossa melkein Rahpesoaivin pohjoisrinteellä. Nyt alkoi näkyä hieman maisemaakin, ja toverini eksymispaniikki hieman laantui.

Rinteellä huomasimme myös jotain mielenkiintoista, ja jälleen piti nousta ylemmäs tutkimaan asiaa tarkemmin.

Oho, mikä ihme se on?? Katselimme jo kauempaa, että onko joku askarrellut tuonne kylkeen poron. No, puun juuriksi ne osoittautuivat, mutta siitä emme päässeet selvyyteen, onko nämä jonkun asettelemat vai voivatko muka kasvaa luonnollisesti ihan poron muodossa. 
No, tässäkohtaa yllytin kaverini sitten kiipeämään vielä huipulle asti, kun kerran näin lähellä olemme. Ei meinannut innostua, mutta lähtipä minun perään kun menin. Tihkusadetta ja tuulta, niinkuin aina minun ollessa huipulla.. Mutta sumua ei ollut kuin ihan vähän!
Huipulla tuulee.

Seuraavaan siirtoon, en tiedä mikä ajatuskatko oikein iski. Tutkimme karttaa, ja lähdimme siirtymään alaspäin purolle päin. 
Jälleen mukava bongaus maasta:


Todella komea hirvensarvi! Painoa tosin oli sen verran, että ei huvittanut kotio kantaa. Vähän olisi mieli tehnyt, mutta paino ei houkutellut.
Ihmettelimme ja kuvasimme sarven, ja jätimme maahan samalle paikalle. 
Pohdittiin, että kun pääsemme alas purolle, pidämme juoma- ja patukkatauon. Alas purolle kun pääsimme, totesimme sen olevan aivan kuiva. Ei tästä ainakaan juomavettä saa. No, onneksi sitä oli hieman mukana rinkoissa.

Bongattiin sopiva iso kivi, ja istuskeltiin hetken. Minä söin kookos/pähkinä pussin ja kaverini patukan. Koira sai vettä ja kananfilettä. 
Totesimme siinä istuskellessa myös, että olipas todella hyvä idea äsken laskeutua alas. Nimittäin nyt joudumme taas kiipeämään takaisin ylös. Jotenkin olimme katsoneet kartasta, että huipulta pitää päästä laskeutua kuitenkin alas, että pääsemme haluamallemme reitille. Oikeasti olisimme päässeet paljon helpommalla, jos olisimme vain pysyneet kokoajan huipulla ja tulleet 'kärjen' huippua pitkin ja sieltä kohti Mattit Ravadasta.
No, napattiin huipulta kiintopisteeks yksinäinen kuusi ja ei muutakun urheilemaan..
Hieman meinasi nousu jälleen puhalluttaa. Mutta rinne oli täynnä mustikoita, ne oli aivan loistava tekosyy pysähtyä hengittään. Söimme paljon mustikkaa. 
Ylhäällekkin päästiin aikanaan.


Vasemmalla olisi ollut niin houkutteleva (Rahpesoaivi) huippu. Retkitoverini kulki taktisesti edellä, etten vain pääse yllyttämään taas huiputukseen.
Tosin, omakin kunto olisi varmaan ollut erimieltä huiputuksesta. 
Rinteellä pidettiin sitten pieni tauko.

Lepotauolla löysin myös yhden ihan komean poronsarven. Ja se lähtikin sitten matkaan. Rinkkaan kiinni vain ja menoksi. Koiruus tosin olisi halunnut syödä sen heti. No, eipä ole tähänpäivään mennessäkään saanut sitä syödä.
Koiruus oli kyllä välillä vaikea saada jatkamaan matkaa, koska oli kaikkia ihania aarteita matkalla!

Huipulla nähtiin myös kolme poroa. Tosin toverini väitti kyllä myöhemmin, että kaksi muuta olivat valkohäntäpeuroja ja vain yksi poro, tiedä sitten mitä oli..
Huipulla pohdimme myös jatkosuunnitelmaa.
Alkuperäinen suunnitelma oli nousta (seuraavana päivänä) Jäkäläpäälle Karukorvenkurua. Mutta huipulla totesimme, että se on liikaa vasemmalla, mennään Härkäojan vartta ylös. Päätettiin kuitenkin, että mennään Mattit Ravadasta kohti, ja katsotaan mihin päädytään.
Otettiin suunnaksi pieni lampi, että siinä ruokatauko. Toverini tosin oli täysin sitä mieltä, että ei tule onnistumaan. Lampi on niin pieni, ettei siihen voi osua millään!
Koska emme olleet syöneet oikeaa ruokaa kokopäivänä, alkoi allekirjoittaneelle iskeä pieni nälkäkiukku. Mutta vettä ei ollut mukana tarpeeksi, että vvoivi ruokaa keitellä. 
Alaspäin matka taittuikin sutjakkaasti, ja pian olimmekin jonkun kuivuneen lammen kohdalla. En ole täysin varma, oliko lampi se mihin yritimme sihdata, koska siitä lähti (tai siis on joskus lähtenyt) puro, mutta erisuuntaan kuin karttapaikassa, muoto oli kyllä sama. Toverini oli sitämieltä, että ei varmasti ole se lampi! No, jokatapauksessa lampi oli kuiva eikä ruuanlaitosta toivoakaan. 
Jatkoimme siis vain kohti Mattit Ravadasta.
Yhtäkkiä edessä olikin polku, oho. Mistä se tulee ja mihin se menee. Muutamat askeleet polun yli eteenpäin ja hups, olimmekin joen rannassa, jes! Ja niitä polttiaisia... Yhtään ei voinut pysähtyä, kun niitä oli heti miljoona kimpussa! Syy, miksi käyn Lapissa keväällä ja syksyllä, en hyttys/polttiais/mäkärä aikaan...
Pohdimme siinä, että menemmekö yli nyt vai myöhemmin. Toinen puoli oli aika pusikkoinen ja päädyimme, että syömme nyt tässä ja katsotaan sitten mikä suunnitelma.
Tihkusade alkoi jälleen ja toverini ehdotti teltan pystyttämistä. Itse hieman ihmettelin, että nyt vai, eikö jatketa enää matkaa. Toverini osoitti taivaalle ja ymmärsin. Aivan pikimusta taivas tulossa suoraan meidän päälle.
Teltta olikin äkkiä pystyssä ja sinne kun sisään päästiin, alkoi kaatosade. Ruoka kiehumaan, koira pisti samantien unille.


Ruuan jälkeen odottelimme josko sade hieman taukoaisi. Yritin paikantaa meidän tarkan sijainnin kartalle. Oletus oli, että olemme joen mutkassa, mutta jälleen oli toverillani eriävä mielipide.
Sade taukosi, ja lähdimme hieman tutkimaan ympäristöä. Ensin kuljimme puroa ylävirtaan, suunniteltiin huomista ylitystä. Totesimme, ettei purossa ole paljon vettä. Kengät jalassa ei pääse, mutta muuten todella helppo ylitys melkeimpä mistä vain. 
Palasimme teltalle ja lähdimme kävelemään polkua eteenpäin. No, erikoisia maamerkkejä ei ollut, ja olin edelleen samaa mieltä että olemme siinä mutkassa. No, en edelleenkään ole täysin varma missä kohden olimme, kun toverilla oli jatkuvasti erimielipide. Löysimme kävelyllä kylläkin komean poron kallon! Harmi, kun oli kamera siellä kuivapussissa rinkassa..
Palasimme teltalle ja kaatosade alkoi jälleen. Siinä sitten kuluttelimme aikaa, keitimme teetä ja höpötelimme omia. 
Jossain välissä sade jälleen taukosi hieman, ja päästiin iltalenkille ja iltatoimiin. Kaverini hieman pelkäsi, että kastuuko teltta sisältäkin. Kun sitä ei saatu viritettyä tarpeeksi kireälle. 
Telttaan pakeneminen polttiaisilta. Vain todetakseni, että ovi on ollut auki ja teltassakin on polttiaisia..

Onneksi kaverillani oli Off Teho:a mukana. Käskin kaverin suihkia sitä telttaan, hän hieman järkyttyi 'Ai suoraan kankaaseen vai?'. Toverini on siis hyvin hyvin tarkka kaikesta omaisuudestaan. Offia kuitenkin suihkittiin makuuhuoneeseen ja odottelimme hetken. Polttiaiset kyllä onneksi hävisivät, ja opimme sulkemaan teltan kaikki ovet joka kerta..
Yhdeksältä oltiin makuupusseissa, ja vaikka oli kuuma, vedin koko makuupussin kiinni polttaiten pelossa. 
Kaatosade rummutti telttaa ja pohdimme, olemmeko me ja tavarat vielä aamulla kuivia.

Päivä 5,
Mattit Ravadas - Jäkäläpää - Morgamoja

Heräsimme kahdeksalta. Todettiin ensimäisenä, että sekä teltta että tavarat ovat kuivia, JES!
Hieman oli vettä valunut absidissa maassa olleen kankaan päälle ja sieltä toverini kengille. Onneksi kengät ovat gore-texiä ja eivät kuin hieman kosteat ulkoa.
Teltassa oli +15C joten ei todellakaan tarvinnut palella. Pohdin jopa, että olisi pitänyt säästää painossa 300g ja ottaa mukaan pelkkä kesäpussi.. 
Aamupalaksi saimme 'suklaapuuroa'. Tähän puuroon ei ollut lämminkuppi kiisseliä, joten toverini sai hyvän idean, että sekoitetaan kaakaojauhe puuroon. No, sanotaanko näin, että kyllä se alas meni mutta ei tarvitse toistakertaa kokeilla..

Minä suoritin koiran kanssa aamulenkin poron kallolle. Kameran kanssa tälläkertaa.

Olen juuri viimesyksynä vahannut ja kalvottanut Meindlini, ja silti ne olivat edelleen kosteat sekä sisältä että ulkoa. Toverini osti Haltin reissun jälkeen myös Meindlit, ja ilmeisesti tismalleen samanlaiset kuin minulla. Hänen kenkänsä olivat kyllä täysin kuivat, sisältä ja ulkoa.
Matkaan pääsimme lähtemään joskus kahdentoista aikoihin. 
Joen vesi oli noussut yöllisen kaatosateen seurauksena, ja nyt siinä oli paljon enemmän vettä kuin eilen. Kuitenkin pääsimme suoraan teltan kohdalta yli, alle polveen vettä. 
Koiruudella oli tästä kahluusta eri mielipide. Minä olisin mennyt suoraan, lyhintä reittiä. Koiruus tosin halusi kiertää kauempaa, missä oli vähemmän vettä ja maha ei kastu. No, kierrettiin hieman. Kylmää virtaava vesi kyllä oli!
Crocsit jalassa rantapusikossa kaatuneelle puunrungolle. Kengät jalkaan ja kohti Jäkäläpäätä. Suoraan eteenpäin siis. Gepsistä katsoin suunnilleen suunnan, varsinaista kiintopistettä emme ottaneet, koska Jäkäläpää oli kuitenkin suoraan edessämme.

Sananen GPS stä, Garmin eTrex 30x:
Ihmettelimme, miten jotkut pystyvät suunnistamaan pelkällä gps:llä. Koska tässä ei näy korkeuserot, eikä pienet purot ja lammet. Lemmenjoki ja Ravadasjärvi näkyy, mutta ei esimerkiksi Mattit Ravadas. Pystyimme hyödyntämään gepsiä tässäkin vain siksi, koska olin ennakkoon merkinnyt reittipisteeseen Karhu Korhosen kirjaston. Muutoin tässäkään siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Vain kilometrien tallennus. Pystyyhän tuolla suunnistamaan, jos on merkannut miljoona reittipistettä valmiiksi, eikä muuta suunnitelmia. Mutta tyhjällä karttapohjalla jossa ei näy vesistöt tai korkeuserot, se on 'hieman' haastavaa. 
Toisaalta, kaupunkioloissa tuossa kyllä näkyy pienimmätkin polut. Tuolla kansallispuistossa ei näy mitään.
En tiedä, onko jokaisen erämaan kohdalla sama ongelma, kun tämä vempain oli nyt ensimäistä kertaa mukana.

No, kiipeämistä ja aina välillä suunnan tarkistut gepsistä, että osumme edes suurinpiirtein kirjaston kohdalle. Huhhuh, taas ylämäkeä. Kumma juttu, kun ylämäkien vihaaja löytää itsensä aina kiipeämästä jonnekkin.. Matkalla oli myös vaihteeksi kaksi poronraatoa.


Vaikka kiipeäminen olikin sieltä jostain, niin ei voi kiistää etteikö maisemat olisi saaneet tämänkin asian unohtumaan.


Yhtäkkiä koira alkoi kiskoa kunnolla, ja mietin, että mitähän siellä edessä nyt on. Toverini oli napannut kameran minulta hetkeä aikasemmin, joten jäimme seisoskelemaan odottamaan perän pitäjää. 
Sanoin, että tuolla pusikossa on nyt varmaan jotain, kun koira kiskoo. Toverini hyökkäsi kameran kanssa puskaan. Olihan siellä jotain, mutta mitä, se jäi hieman arvoitukseksi.

Minusta se sillähetkellä näytti hieman teereltä, mutta teki sen verran nopean lähdön, etten voi varmaksi sanoa. Toverini totesi, ettei tunne lintuja joten ei osaa sanoa mitään asiaan. No, joku oli ja se joku pelästyi meitä.
Aurinko paistoi ja ihana poutainen keli. Puuskuttamaan tämä kiipeäminen pisti, mutta jossain kohtaa alkoi kivikasa huipulla näkyä.



Kivikasaa kohti siis! Pian alkoi kirjastokin näkyä kaukaisuudessa.
Kirjastolta oli juuri poistumassa isompi ihmisporukka. Jestas, ihmisiä. Niitä ei olekkaan hetkeen näkynyt.. No, tervetuloa turistireitille.



Lämmittääköhän tuo hyvin pihapiirin?

Kirjastosta sisältä kuului ääniä, eli sielä oli muitakin ihmisiä vielä. Toverini meni sisälle, minä jäin ulos kun ei ollut tietoa minkälainen paikka, saanko mennä koiran kanssa sisälle kun siellä oli muitakin. Toveriani ei kuulunut takaisin, joten menin myös itse sisälle. Ensimäisenä ovesta sisään, jossa luki 'Kirjasto', ja sitä se tosiaan oli, wau!



Olipahan komea paikka. Siinä tuli kyllä ihmeteltyä ja ihasteltua. 
Toisesta huoneesta kuului ääniä ja sitten ovi kävi. Oletin, että muut ihmiset poistuivat. Uskaltauduin siis käymään toisessakin huoneessa. Siellä oli yhtä tunnelmallista.


Päädyimme ratkaisuun, että kokkaamme pienemmällä puolella ruokaa. Ulkona oli niin hirveä tuuli, että ei siellä huvittanut alkaa kokkailemaan. Vähän vettä tarvitsevat tonnikalanuudelit kattilaan siis. Koira käytti tilaisuuden hyväkseen ja nukkui penkinalla koko toimituksen ajan.

Sitten jatkosuunnitelma. Suunnitelma oli päästä tänään Pellisen kämpälle. Vaan mitä kautta. Päädyimme, että menemme Jäkälä-Äytsin kautta ja Gaskoaivin kohdalla mietimme, oikaisemmeko sen yli vai kierrämmekö 'oikeaa' polkua.
Mysteeriksi edelleen jäi, mitä on Pihlajamäellä?


Minua olisi kovin houkuttanut huiputtaa myös Jäkäläpään kivikkoinen huippu, kun se oli ihan siinä vasemmalla kädellä. Toverini tosin ilmoitti, että ei käy. Hän oli sitämieltä, että kellosta loppuu tunnit, ja lisäksi 'eikai kaikkea tarvitse huiputtaa'. No, ei sitten. 
Huipulla tuuli niin paljon, että oli pakko lähteä liikkeelle takki päällä vaikka tiesin, että joudun kohta pysähtymään ja riisumaan sen.
No, alemmas kun päästiin, niin rinkat maahan ja takkia pois. Siinä kohdin tapasimmekin kaksi miestä. Juteltiin hetki niitä näitä, ja he kertoivat olevansa matkalla kirjastolle. 
Matka jatkui alas kohti kurua.

Kuruun alas päästiin, puron yli ja kiipeäminen taas ylös kurusta, Jestas. Miksi aina ensin pitää laskeutua alas, että voi taas kiivetä ylös. Eikö voisi mennä alhaalla tai ylhäällä..
Hetken ihmettelimme suuntaa, koska polku meni kokoajan vasemmalle, ja meidän kartan, sekä karttapaikan mukaan polun pitäisi mennä oikealle ja kohti Gaskoaivia. Tosin myöhempi tarkastelu osoitti, että olisi ensin pitänyt kulkea kurun pohjaa pitkin oikealle, eikä heti lähteä kiipeämään. Toverini alkoi tässäkohtaa panikoida olemmeko oikeassa suunnassa, missä olemme ja kello on jo noin paljon.
Polkua pohdimme, että se näytti aika uudelta. Pohdimme, onko täällä joku uusi reittilinjaus. Onneksi olin ottanut kuvan infotaulusta ja sen kartasta. Kameran syövereistä tutkiessa siis totesimme, että tulemme kyllä aikanaan risteykseen, josta polku haarautuu Morjamojalle ja Mattit Ravadasksen nuotiopaikalle. Toverini panikoi, että meidän on pakko mennä Mattit Ravadakselle, että kello on jo niin paljon (taisi olla jotain kuusi). 
No, onneksi kyseinen risteys kuitenkin tuli. Opasteviitan mukaan Morgamojalle 6,1km, joten sinne mennään eikä jokivarteen.
Lisää kiipeämistä. Toverini paineli kaukana edellä, ja huusi aina väillä, että jaksaa jaksaa, vauhtia vauhtia. Totesin vain, että minä en pelkää pimeää, ja kyllä se teltta otsalampun valossakin nousee. Aivan niinkuin Sompiojärvelläkin. Onneksi oli kuitenkin iso sorainen mönkkäriura, jota oli nopea kulkea.




Toverini oli aiemmin ollut sitämieltä, että oikaisemme Gaskoaivin yli. Kun risteys tuli, paineli hän ohitse edes suomatta ajatusta vaihtoehtoreitille. Minua se tosin ei haitannut, koska itse olin enemmän tämän 'oikean' reitin kannalla.
Pian päädyimmekin risteykseen, jossa Pihlajamäen polku tuli ja jatkui Morgamojalle. Siinä pidin pienen tauon, ja toverini vain puuskutteli kun oli kiire ja ilmeisesti emme olisi kerinneet edes pientä hetkeä pysähtymään...
Paikalla oli myös infotaulu ja lukema, paljonko matkaa jäljellä. Siitä tosin en kuvaa ottanut joten se on harmaan muistin syövereissä enää.
Pellisen laen päällä oli mielenkiintoinen tolppa.


Tässä luki 'Miessimäki' sekä alapuolella joku toinen teksti, josta emme olleet yhtään varmoja. Jotain 'Älä tallaa nurmikkoa' tai vastaavaa, jotan ei saanut tallata.
Allekirjoittanut

Vähän matkaa alaspäin, ja vastaan tuli kaksi mönkkärillä liikkuvaa kullankaivajaa. Pysähtyivät, ja turistiin heidän kanssaan puolisen tuntia (tähän toverillani kyllä oli aikaa). Neuvoivat meille oikoreitin. 'Siitä ison taukokiven kohdalta käännytte oikealle, niin tulette suoraan tuvalle eikä tarvitse kiertää'.
No, tuvan telttapaikalle päästiin kahdeksan aikaan. Koska emme ennen olleet käyneet paikalla, olimme ensin pihalla. Toverini oli menossa rinkka selässä alas tuvalle, minä totesin, että jätän rinkan kyllä tähän, en raahaa sitä alas ja kohta takaisin ylös. No, rinkat jätettiin siihen ja alas pihapiiriin mentiin.
Siellä olikin tuttuja, kaksi aiemmin vastaan tullutta miestä. Nuotiolla oli menossa iltapalanlaitot, 


Minä hain vettä ja suuntasimme takaisin ylös telttapaikalle. Toverini oli kurkannut tupaan, siellä oli kuulemma neljä henkeä ja nihkeä vastaanotto uusille vieraille. Onneksi me telttailemme.
Jauhelihat likoamaan ja jälleen Akka pystyyn. Hieman kateellisena toverini katseli poikien telttaa, sekun oli joku Akasta päivitetty versio (Endurance 3?), kireämpi ja tukevampi versio.
Täälläkin oli tälläinen hieno nuotiopaikka. Miksikä tuota pitää sanoa, pönttö.

Kilometrejä päivälle tuli 12,2km.

Ruokaa naamariin ja sängyt valmiiksi. Ulkona oli ensimäistä kertaa hieman viileä. Ei kylmä, mutta viileä. Takki päällä ja liikkuessa ei hätää.
Iltahöpötyksinä yritin houkutella toveriani, että huomenna huiputetaan Martin Iiskon palo, hän ei oikein innostunut asiasta, 'Eikai jokaista huippua tarvitse huiputtaa'. Muuten meillä olisi huomenna todella helppo päivä, kulku joko Kapsusojalle tai Kultasatamaan.
Yhdeltätoista oltiin makuupusseissa valmiina nukkumaan.

Päivä 6, 
Kultahamina - Martin Iiskon Palo - Kultasatama, 14,9km.

Heräsimme hieman ennen kahdeksaa, teltassa +14. Makoilimme kuitenkin vielä pusseissa.
Aamutoimia tehtäessä yritin vielä houkutella toveria, että kyllähän me huiputetaan Martin Iiskon palo, koska se on nyt tuossa vieressä, ja koska muuten on liian helppo päivä.
No, onneksi sain toverini yllytettyä taas lähtemään huipulle. Pakkasimme tavarat valmiiksi, jätimme vain teltan pystyyn rinkkojen suojaksi. Yhdeltätoista olimme matkalla Martin Iskon palolle.

Pienen puron yli kiviä pitkin ja olimme suoraan vanhan kammin pihassa.
Pitihän sinnekkin kurkata, pimeää ja haisi tehokkaasti kostealle. Ehkä tämä joskus on ollut joku parempikin paikka. Muutaman kuvan salamalla räpsäisin ja pikainen poistuminen

Ylös kiipeämistä, pari kuvaa taaksepäin tuvalle piti ottaa. On se paljon houkuttelevampi tästä suunnasta, kuin takaapäin portaita pitkin lähestyessä.

Ylös kiipeämistä, poroaidasta läpi ja ja lisää kivikko kiipeämistä. 
Maisemat ne oli mukavat, taas kerran. Vasemmalle jäi Petronellan kukkulat. Tämän nimen tarinaan tutustuin ennen tätä reissua. Vai pitäisikö sanoa Petronellan tarinaan. Olen sen joskus aiemminkin lukenut, mutta muistin virkistykseksi, missä lie yhteydessä taas tuli vastaan, niin uudestaan luin eri lähteitä.



Vasemmalla kauempana näkyi myös (oletettavasti) Morgam-Viibus. Eiliset mönkkärimiehet sitä osoittelivat että jaa, tuonne meinaatte kiivetä, on siinä homma.

Polku teki pienen haarautuman vasemmalle ja yhtyi sitten takaisin mönkkäri uralle. Koska meidän kulkema haarautunut polun pätkä oli vähän kuljettu ja hyvin haalea lopusta, pelkäsi toverini ettei osuta takaisin polulle. Ihankuin mönkkäri uraa pitkin kierto olisi ollut suurikin. Hän päätyi piirtämään nuolen risteyksen kohtaan, että osaamme palatessa kaartaa siitä oikealle. 
Rinteellä matkalla ylös näin hämmentäjän tuijan. Tai eise tuija ollut, en kasveja erityisemmin tunne, mutta tuija tuli ensimäisenä mieleen tästä kasvista.

Kiipeämistä lisää kohti huippua. Onneksi oli taas poutainen ja lämmin keli. Asteita varmaan lähemmäs +20, ei ollut mittaria mukana.
Huipulle päästiin, ja ensimäisenä toverini bongasi 'joku juttu tuolla kauempana, onko se opasteviitta?'. Kävelimme lähemmäs ja totesin, että se on tuulipussi. Toveri oli epäileväinen, mutta uskoi kuitenkin lopulta.

No, suunta kirjastolle sivistämään itseä. Huipulla tuuli, joten pakenimme äkkiä kirjaston suojiin.


Tuuli oikein pamautti kirjaston oven vauhdilla auki. Tuuli se ei koskaan tyynny huipulla. Ainakaan minun ollessa paikalla.. 
Kirjasto oli paljon pienempi kuin edellinen, Jäkäläpään huipulla oleva pääkirjasto. Tämä olikin nimetty sivukirjastoksi. 


Pidettiin siinä sitten taukoa. Syötiin patukat ja otettiin yhteydet kotiin. Raapustin vieraskirjaankin loppuaan lähenevästä reissusta monta riviä.
Hiukan jaksoin kyllä ihmetellä kirjaston tarjontaa. Joku oli sinne jaksanut kantaa mm Bilteman kuvaston, ikivanhoja Valittuja paloja sekä kolme Alkon viinikuvastoa. Miksi, miksi kukaan on tuommoisia jaksanut raahata paikalle?
Me lainasimme myös pienet ohuet kirjaset kirjastosta, minä vein huumoria ja toverini romantiikkaa. 
Alaspäin lähdimme suuntaamaan, äkkiä alas tuulevalta huipulta. 
Kummallisesti se alaspäin kulkeminen sujuu aina paljon nopeammin kuin ylöspäin. Pian sitä oltiinkin takaisin risteyksessä, johon toverini piirti nuolen maahan. Totesi kyllä itsekkin kauempaa että olisimme osanneet kyllä ilman nuoltakin polulle.

Oho, sivistystä?

Hieman jälkeen kaksi olimme takaisin Pellisen kämpällä. Kilometrejä tähän asti tuli 8,2km. 
Pakkailimme loppuja kamppeita ja suunnittelimme ruokataukoa. Päädyimmekin pitämään ruokatauon tyhjässä tuvassa.
Toverini päätyi myös pesemään pyykkiä purossa, suoraan samassa paikassa josta kaikki ottavat juomaveden. Hänellä on ehkä hieman vielä oppimista retkeilystä. Hän tosin myös suodattaa kaiken juomansa veden, eikä ota vettä pienistä lampareista tai muuten seisovista vesistä.
Tuvan hellalle oli räjäytetty joku, tai jokin. Ainakaan siivottu sitä ei ollut ikinä, eikä tupa kyllä muutenkaan siisteydellään viehättänyt.
Tärkeät ohjeet tuvan ovessa

Siinä loppupakkaukset oli menossa, kun tupaan saapui yksinäinen mies. Tervehti, mutta muuta sanaa ei vaihdettu. 
Poistuminen ja suunnaksi Kapsusojan telttailupaikka ja Kultasatama. 
Heti poistuessamme, kerkisimme tuvalta tulla muutaman satametriä, kun vastaan tuli järjetön ihmismassa. Muistaakseni heitä oli 40 tai 50. Olivat 8 ja 9 luokkalaisia, jostain koulusta. Viimeisenä tulevat olivat kyllä aivan puhki ja väsyneitä, me kannustimme heitä jatkamaan, muutama sata metriä enää!
Kapsusojalle päästiin, ja pohdimme siinä, että menemmekö käymään nyt ensimäisen kullan löytöpaikalla, vaiko vasta huomenna kun teemme päiväretken Morgam-Viipukselle.

Päädyimme lähtemään kultapaikalle nyt heti, kun ei tekisi reissuun kun pienen kierron. Ja siitä matka sitten Kultasatamaan.
Telttalupaikalta oli 600metriä 'rsteykseen' josta 200metrin matka kullan löytöpaikalle. Väsyneen koiran takia teimme päätöksen, että toverini käy ensin katsomassa, ja minä jään koiran kanssa odottamaan. Sitten teemme vaihdon.

Jonkun aikaa toverini matkassa viipyikin. Palatessaan käski minun katsoa oikealle, 'näetkö saman kuin minä'. 
Kullan löytöpaikka oli kyllä kiva paikka, ja polkuja siellä risteilikin joka suuntaan. Teki mieli mennä sinne ja tänne ja tuonne ja tutkia kaikki paikat, mutten viitsinyt odotettuuaa toveriani koko iltaa. Muutamat nopeat kuvat, enkä nähnyt siellä oikealla mitään. (Siellä kuulemma oli jonkun teltta/kota, vaikka täällä leiriytyminen on kiellettyä).
Enemmän ihmettelin puron toisella puolella olevaa pressu/lautakasa viritelmää, mutta en mennyt sen enempää tutkimaan.





Palatessani minua odotti yksi väsynyt kulkija, ja toinen joka odotti jo malttamattomana matkaan pääsyä.

Tällepäivälle tuli koiraa ajatellen ehkä hieman paljon kilometrejä, vaikka suurin osa olikin kulkua ilman reppua. Tämä oli siis koiran ensimäinen vaellus reppu selässä. Repussa tosin oli lähdössä vain suurinosa ruuasta, ja muut olivat ihan minun repussani.
Loppumatka taittuikin nopeasti, ja oli onneksi lyhyt. Ohitimme jonkun opaskyltin, missä oli joku määrä Kapsusojalle. Hetken kuljimme ja vastaan tuli vanhempi mies, joka kysyi, että onko vielä pitkä matka Kapsusojalle. Ei ole, alle kaksi kilometriä, ehkä puolitoista.
Suurinpiirtein puoli kahdeksalta pölähdimme tuvan pihapiiriin.


Hetken katselimme, että jaahas. Missäs telttapaikat. Joopas, tuolla järjettömien portaiden yläpäässä.. Vihaan portaita. Koko sydämestäni. Ja vielä enemmän, jos selässä on rinkka. Kiipeän ennemmin ylämäkeä kuin portaita. (Ja haluan muka mennä käymään Siulanruoktun tuvalla..)
Alhaalla tapasimme myös tuttuja, tutut pojat Jäkäläpään rinteeltä ja Morgamojalta. Toverini lähti hakemaan vettä alhaalta lähteestä, minä lähdin kipuamaan ylöspäin etsimään telttapaikkaa.
Telttapaikka löytyi, ja toverinikin saapui teltan kanssa. Telttapaikkamme kohdalla oli vinoon kasvava puu, ja toverini pohti, mahtaako se kaatua juuri seuraavana yönä päällemme..
Tehtiin työnjako, hän laittoi teltan pystyyn ja minä lähdin ruuanlaittoon.
Pojat olivat tehneet nuotionkin, oli oikein mukavaa.
Paikalla pyöri myös suht kesy kuukkeli. Yrittivät sitä kädestä syöttää, mutta ihan siihen ei lähtenyt. Penkiltä vierestä tuli kyllä pähkinöitä hakemaan.

Me söimme iltapalaa, ja jäimme nuotiopiiriin istumaan. Siinä oli minä ja toverini, pojat sekä kaksi muuta miestä, toinen riippumatolla ja toinen pikkuteltalla.
Jossain vaiheessa koira järsi jotakin, ja ihmettelin mitä se oikein syö. Keppiä vastasi toverini. Hetkenpäästä totesin, ettei se kyllä keppi ole. Hihnahan se oli. 2,8metrin hihna oli maassa kolmessa osassa. Niimpä tietysti. Kukaan ei selvästikkään huomioinut tarpeeksi ja silittänyt.. No, onneksi oli matkassa varahihna. Lyhkäisempi tosin.
Ilta meni siinä mukavasti turistessa. Jossain vaiheessa retkitoverini alkoi palella ja paineli nukkumaan. Minä jäin vielä turisemaan nuotiolle. Tai lähinnä kuuntelin muiden tarinoita.
Itsellekkin tuli jossain kohtaa hieman viileä, kun päällä ei ollut kuin ohut pitkähihainen ja kuoritakki. Fleeceä en koko reissun aikana rinkasta kaivanut esiin (historiallista, syysvaelluksella en kertaakaan tarvinnut fleeceä!) Hiippailimme koiran kanssa sitten telttaan yhdentoista jälkeen.

Päivä 7,
Kultasatama - Morgam-Viipus - Kultasatama, 10,3km

Heräsimme seitsemältä, mutta makoilimme pusseissa vielä yhdeksään asti. Reissutoverini ei palellut yöllä, mutta oli kyllä pukenut koko vaatearsenaalin päällensä.
Pohdimme päivän suunnitelmaa. Morgam-Viipuksen huiputus, mutta miten ensiyö.
Päädyimme kasaamaan teltan ja kaikki kamat ja viemään ne tuvan seinustalle, päätämme sitten palatessa fiiliksen mukaan.

Itse en meinannut mistään löytää huiputusfiilistä, mutta tiesin, että jälkeenpäin ketuttaa kyllä paljonkin, jos jätän väliin. Joten huipulle lähdetään. Vaikka iltapäivälle olikin luvattu sadetta.
Portaita alas. Toverini laski askelmat, mutten enää muista montako niitä oli. Taisi olla joku 110 ehkä?

No, ei muutakuin polkua ja Lemmenjokea kohti. Saimme eilen illalla hyviä vinkkejä, mistä kannattaa ylittää. Miehet olivat tulleet 'siitä missä pienempi puro yhtyy Lemmenjokeen. Tosin nousu takaisin ylös (Kultasatamaan) on sitten todella jyrkkä'.
Me menimme polkua pitkin eteenpäin, ja jossain kohden sanoin, että nyt laskeudutaan alas ja katsotaan miltä näyttää. Päädyimmekin osittain samaan kohtaan. Ensin oli pienempi puro. Kaverini vaihtoi kengät crocseihin ja lähti tutkimaan pienen puron jälkeistä maastoa ja Lemmenjokea.

Kadotin toverini hetkellisesti, kun hypin itse koiran kanssa kengät jalassa erikohdassa puron yli. Maastosta löytyi kyllä sellainen yllätys, joka ei todellakaan sinne kuulu:


Piikkilankaa!
En tätä itse edes ensin huomannut, ennenkuin meinasin kompastua. En kyllä tajua, mitä tuolla tekee piikkilanka..
Polttiaisista olivat kaikki varoitelleet, niitä kuulemma riittää. Ja se oli tosi. Kun aloin ylityspaikan kohdalla riisua hosuja ja kenkiä, oli niitä miljoona kimpussa heti.
Kaikella turvallisuudella annoin kameran toverilleni, sekä riisuin itse housut ja kengät. Kunnen tiennyt mitä mieltä koira on ylityksestä.
Kylmäähän se vesi taas oli! Virtaa oli jonkun verran, mutta ei liikaa. Vettä syvimmillään polveen. Tulimme yli siis hieman ennen poroaitaa, jostain näiltämain. Ylitys oli helppo, ja koirakin tuli oikein nätisti yli. Näköjään ylitykset onnistuu hyvin niin kauan, kun tassut yltää pohjaan. Eli jos ei tarvitse uida, niin ylitys onnistuu kyllä.
Siinä sitten vain kiipeämistä kohti huippua. Taino, ensin piti tietysti rämpiä polulle joka lähtee huipulle.
Ihmettelimme, että miten ihmeessä kartan osoittamasta kohdasta jossa polku menee, pääsee muka yli. Joku oli tainnut tuvan vieraskirjaan kirjoittaakin, että ei siitä uimatta yli pääse. Hieman ihmettelimme, että miten se polku ja reitti on siihen kohdin keksitty laittaa.
Rinteelle päästiin, ja eikun kipuamaan. Huhhuh taas. Kenen idea.. (No oma...)

Yhtäkkiä Lemmenjoen päällä lensi hornetti. Kamerahan ei ollut päällä sillähetkellä. No, äkkiä kamera valmiuteen josko tulisi toinen. No, ei tullut..
Jestas, kyllä pisti taas tämäkin kiipeäminen puhalluttamaan. Onneksi ei ollut rinkat selässä. Vaikka sekin oli yksi vaihtoehto reitille. Olisimme menneet takaisin tätä puolta Lemmenjoesta, mutta onneksi ei. Asiaan vaikutti se, että täällä ei mene niitä polkuja, joita toverini tahtoo kulkea.
Vaikka nousu puhallutti ja välillä mietin että miksi ihmeessä taas olen kiipeämässä johonkin tunturille. Kyllä se huippu sieltä jostain alkoi häämöttää, ja maisemat oli komeat!


Minä lähdin polulta pois vasemmalle oikomaan suoremmin kohti huippua, toverini jatkoi polkua pitkin eteenpäin. 
Rinne oli aivan täynnä mustikoita, ja niitä tulikin varmaan puolilitraa syötyä. Voi että. Ja aivan loistava tekosyy pysähtyä vähänväliä hengittämään kiipeämisen lomassa.





Kauan siinä kesti, mutta lopulta huipulle pääsin. Oli kuulemma toverinikin hieman uskaltautunut oikomaan, eikä tullut ihan polkua pitkin huipulle.
Ei varmasti yllätä enää ketään, kun kirjoitan, että huipulla tuuli aivan törkeästi. Sumua tai vesisadetta ei ollut, mutta sen selvä uhka oli kyllä olemassa.
Paljon kuvia, ja yhteydet kotiin, huomenna tai ylihuomenna palaudumme maastosta. Patukanmittainen tauko, ja koiralle vähän possunkeuhkoa.








Alaspäin lähdettiin samaa polutonta reittiä, mistä minä olin tullut. Ei lähdetty kiertämään polun kautta, vaan laskeuduimme suoraan kivikkoista rinnettä alas.
Ja jälleen alaspäin laskiessa söimme varmaan puolen litraa mustikoita. Jokainen. 
Alas polulle päästessämme näimme myös kolme poroa. Joista yksi oli aivan vitivalkoinen. No, ei mitään suurta zoomia ollut matkassa, joten kuvat jäivät hieman heikoiksi. Mutta nähtiinpä kumminkin. Ensin kulkivat kolmen letkana, jäivät hieman tuijottelemaan meitä ja jatkoivat letkana matkaa tunturin taakse.



Alaspäin tultiin paljon vauhdikkaammin kuin ylöspäin. Ei rinnettä toki juosten tultu, sen verran piti katsoa jalkoihin kivikoissa. Toverini tosin meni paljon vauhdikkaammin alaspäin, ei varmaan kerennyt edes maisemia katsella. Veikkaan, että juoksi ennustettua sadetta pakoon.
Takaisin päin joessa kahlatessa, oli koiralla hieman erimielipide. Koiruus ei meinannut ensin tulla veteen ollenkaan, ja kahlatessa tahtoi kiertää jostain paaljon kauempaa, kuin mistä suorin reitti meni. Lisäksi puolessa välissä ylitystä, koira oli erimieltä ja yritti kääntyä takaisin tulosuuntaamme. No, yli pääsimme jokatapauksessa. Onneksi oli toveri vastarannalla huutelemassa koiruutta ja omistajalla nameja taskut täynnä.
Pohdimme siinä samalla myös tulevaa yötä. Tulimme tulokseen, että jos ei ala satamaan, jatkamme lähimmälle nuotiopaikalle yöksi. Tai jos tupa on tyhjä, nukumme siellä. Tai telttapaikalla jos sade iskee.
Tuvalle päästyä ensimäisenä ruoka tulille. Tuvan päässä pöydällä ulkona oli myös kahden vanhemman ihmisen kokkausvälineet. Siinä turistiin niitänäitä ja sadetta paettiin tupaan syömään.
Paikalle saapui myös isompi joukko porukkaa, ilmeisesti joku eräopaskoulukunta. Suurinosa paineli ylös telttapaikalle, ja osa majoittui kotaan pihapiiriin.
Mies ja nainen aikoivat jäädä tupaan yöksi, ja me pohdimme, mitä teemme. Ulkona satoi kaatamalla, joten eteneminen ei houkutellut. Toisaalta, telttapaikkakin oli aivan täynnä. Toverini oli jo ennättänyt kysyä mieheltä, että saammeko myös yöpyä tuvassa koska koira. Nainen ilmoitti heti, että ei välitä koirista mutta jos se ei hauku, niin sopii. Joten, tupa oli yömme kohde.
Tupa tosin (yllätys yllätys!) oli lämmitetty saunaksi.. Mies tosin huomasi asian itsekkin, ja tuuletti hieman tuvassa. Silti lämpöä oli varmasti ainakin +25C...
Siinä sitten sadetta paossa pysyteltiin ilta aikalailla tuvassa. Mies kertoili omia tarinoitaan, nainen oli ensimäistä kertaa ikinä (yhden) yön yli vaelluksella.
Iltalenkki sateessa tehtiin koiruuden kanssa. Iltatoimet, veden hakua ja vähän laiturilta maisemien ihailua.


Koira olisi muiden mielestä pitänyt laittaa yöksi kiinni, ettei pääse karkuun jos joku käy huussissa. No, en laittanut. Haluaisitko itse olla koko yön sidottu sänkyyn rajatulla liikkumavaralla? Sinne se meni laverin alle nukkumaan ja nukkui aamuun asti.
Hieman ennen kymmentä olimme makuupusseissa. Taino, makuupussia tässä tapauksessa ei kylläkään tarvittu, mutta kuitenkin.

Päivä 8,
Kultasatama - Härkäjärvi, 12,3km


Heräsimme seiskalta, mutta ysiin asti makoiltiin pusseissa kuitenkin. Aamutoimet ja vettä sataa, välillä vähemmän ja välillä enemmän.
Lähdön hetkellä alkoi sadesuojien kanssa tuskailu. Toverini sadesuoja ei ilmeisesti pitänyt kunnolla vettä, ja itselläni oli haasteita saada sadesuoja riittämään uuden, isomman rinkan päälle. Koiran repun sadesuoja oli liian iso ja vaati asettelua vähänväliä.. No, matkaan pääsimme yhdentoista aikoihin.
Kamera pääsi jälleen kuivapussiin rinkkaan, joten kuvasaldo hieman heikkoa.
Matkaan lähdettiin sateen saattelemana, ja ensimäiset ihmiset näimmekin vasta telttapaikan kohdalla. Poistuivat ilmeisesti juuri tauolta ja jatkoivat meidän edellemme, paljon vauhdikkaammin kuin me.
Erään putouksen kohdalla pidimme pienen tauon, kun hieman poutaantui, Toverini pesi kätensä suoraan lähteessä. Opastinpa jälleen, että ei koskaan suoraan lähteessä, vaan siitä lähtevässä vedessä, joka liikkuu..
Nähtiin myös kaunis kukka. Emme tienneet mikä on nimeltään, yritin kovin ehdottaa jättiapilaa, (onneksi oikoluku, olin kirjoittanu jättiapina..) muttei jostain syystä kelvannut.. Joku viisaampi varmaan jälleen osaa valaista.



Jälleen alkoi sade, johan sitä poutaa kestikin.
Ravadasputous kuitenkin alkoi lähestyä, hyvin vaihtelevassa säässä. Välillä poutaa ja aurinkoa, välillä kaatamalla vettä.
Hieman ennen putousta alas rinteeltä laskee portaat. Portaiden puolessa välissä olikin kaksi miestä jotain askartelemassa. Heidät ohittaessamme sanoivat, että varokaa kuumia hitsisaumoja. No, tuonkin olisi tietysti voinut huutaa vaikka ylös, kun matkassa on myös koira joka kulki kyseisiä portaita. No, eipä ilmeisesti tassut osuneet kuitenkaan saumoihin, onneksi.
Lyhyt kävely putoukselle. Kuvat jäi ottamatta, koska se oli kuvattu ja lähtiessä, ja koska kamera oli repussa sateen takia.
Pohdimme putouksen jälkeen, menemmekö yläpuolen reittiä vai rantaa pitkin. Totesimme, ettei jaksa kiivetä ylös että pääsee kohta taas alas, ei siinä rannassa ollut kuin pari haastavaa kohtaa.. No, oli siinä muutama enemmänkin kuin muistimme. Ja rinkkojen ja kiskovan koiran kanssa vielä tuplasti haastavampaa sateen liukastamilla kivillä ja juurakoilla. No, hengissä selvittiin ja tuvalle päästiin.

Pakenimme tupaan laittamaan ruokaa, isompi puoli oli tyhjänä ja pienemmällä puolella kaksi ruotsalaista nuorta miestä.
Itsehän järkytyin jälleen kerran tuvan siisteydestä, tai siis, mistä siisteydestä.. En viitsi edes sanoa enää mitään...


Toverini oli ottanut kokeiluun mukaan valmiin suklaamousse jälkiruokapussin. Se kokkailtiin jälkiruuaksi. Paikalle saapui sillähetkellä myös (ilmeisesti hirvimies?) mies veneellä ja koiran kanssa. Pakeni tupaan samaa asiaa kuin me, vesisadetta.
Me pohdimme jatkoa. Ruuan jälkeen alkoi laiskottamaan, ja pallottelimme ajatusta venekyydistä takaisin Njurgulahteen, sitä ne ruotsalaispojatkin odottelivat. Tosin, se olisi tuntunut huijaukselta ja jälkeenpäin todennäköisesti olisi ärsyttänyt, kunnei tullut itse käveltyä reittiä takaisin. 
Päädymme, että odottelemme tuvalla poutapilviä, jotka lähestyivät Kultasataman suunnasta ja jatkamme sitten ainakin Härkäkoskelle.
Sade taukosi, ja otimme poistumisen. Lähtiessä huomasimmekin hämmentävän havainnon. Kartassa lukee 'Njurgulahti 11km' ja opastekyltissä lukee 'Njurgulahti 14,4km'. Tämä jäi meitä kyllä hämmentämään. Sama koskee Härkäkoskea, kartan mukaan matka on 1,7km, ja opastekyltin mukaan 1,9km. No, oli mitä oli, matkaan lähdettiin.



Itsehän ahdistelin ylitysvenettä jo ennenkuin olimme edes nähneet koko kapistusta. Koska mielessäni oli Joutsijärven venelossi, johon piti hypätä korkealta laiturilta, ja lähes venekokematon koira.
Härkäkoskelle päästiin nopeastikkin, ja poutasäässä. Ilta poutaantui kokonaan, emmekä enää sadetta nähneet.

Härkäkoskella hetken pyörimme, telttapaikat eivät houkutelleet ja kellossakin oli vielä aikaa, niin päädyimme jatkamaan Härkäjärvelle asti. 
Kävely rantaan ja ylitysveneeseen tutustuminen. No, tähän ei ainakaan tarvinnut hypätä laiturilta. Vene oli vastarannalla, ja eikun kiskomaan.


Veneen saaminen kiinni olikin jännä juttu. Minä hypin rantakivikolla sitä myöten, kun kenkä antoi periksi. No, lopulta sain otteen veneestä ja kiskottua sen rantaan. Siinäpä olikin houkuttelu, että saatiin koira kyytiin. Ja sitten eikun kiskomaan. Ja taas hyppäsin minä rannassa pois kiskomaan venettä rannalle. 
Pikainen juomatauko ja pengertä ylös nousu kohti polkua. Hetken oli toverini jälleen pienen paniikin vallassa, kunnei polkua heti löytynyt, ja sittenkin löytyi ensin väärä polku. No, eipä täällä varmasti eksymään pääse..
Polkua pitkin oli helppo talsia, ja matka etenikin aika vauhdikkaasti, nytkun kelikin oli poutaantunut kokonaan. Monessa paikassa oli lautojen ja pitkospuiden jämiä. Pohdimme, onko ne juuri purettu vai mikä on niiden virka.



Aikapian päästiinkin Härkäjärvelle laskevan polun varteen. Ja tässä muuten luki Njurgulahti 10km, eikä matka kyllä tainnut Ravadasjärveltä tähän olla 4,4km. 




Sama tuttu työnjako, kuin kaikkina viimeisinä iltoina. Toverini lähti teltan pystytykseen, ja minä ruuanlaittoon. Toverini pyysi minua jopa tekemään nuotion koska 'se oli niin mukavan tunnelmallinen'. Tähän sain siis tehdä nuotion, mutten järvenrannassa isoon kivikasaan. Mutta sellainen on kuulemma paaaljon epäturvallisempi (vaikka sanoin, että vesiastia viereen) kuin tälläinen virallinen nuotiopaikka. Tämä selvä, nuotion siis tein. 
Ruuaksi tulossa bataattipataa itse kuivatuista aineista.


Ruuan jälkeen vain istuskelimme nuotiopaikalla ja turinoimme omiamme. 
Jossain vaiheessa ilta hämärtyi, lämpötila oli +10 ja toverini alkoi palella. Pakeni siis telttaan, ja painotti vielä minulle, että vahdin nuotion kunnolla sammuksiin. 
Käyskenneltiin vielä koiran kanssa pieni iltalenkki, tehtiin hieman syttyjä seuraavalle ja muuta mukavaa.


Kymmeneltä mekin päädyimme sitten telttaan, ja yhdentoista jälkeen vasta Matti tuli.

Päivä 9,
Härkäjärvi - Njurgulahti 11,7km.

Viimeisenä aamuna heräsimme todella myöhään, vasta 9:30. No, onneksi on helppo päivä edessä.
Taivas oli sininen, jee poutapäivä! 
Minä jäin kasaamaan sänkyä, ja toverini lähti sytyttämään nuotion ja laittamaan aamupala aineet valmiiksi. 
Sitten vaihto, toveri purkamaan sänkyään viimeistä kertaa ja minä lähdin aamupuuron keittoon.


Kaun kesti tänään aamutoimissa, mutta toisaalta. Ei haittaa, kun on viimeinen päivä eikä kiire minnekkään. Puuroa keitellessä kuvasin ympäristöä, kun oli taas kamera käytössä poutasään takia.
Oli joku perhekkin lähtenyt uintiretkelle.


Veneitä meni aikapaljon Lemmenjoessa.

Vasta kahdeltatoista päästiin liikenteeseen.

Matka kuluikin mukavasti poutasäässä. Polku oli tosin paljon kuljettu, juurakkoinen ja paikoin mutainenkin. 
Aika pian saavutimme toisen ylitysvenen, Sieriknivassa. Tämä oli meille hieman kysymysmerkki, sillä kartassa sekä karttapaikassa molemmissa lukee vain yksi ylitysvene ja toinen on kahlaamo. Toisaalta, olin kyllä lukenut, että Lemmenjoessa on kaksi ylitysvenettä, ja tokihan näimme tämän myös mennessä venematkalla. 

Hieman teki mieli mennä alas katsomaan, mutta totesimme sen vähän tylsäksi laskeutua alas, että pääsee kohta ylös. 
Tässä kyltillä pysähdyimme muutenkin hetkeksi, ja meidät ohittikin viiden hengen iso ryhmä. Todella pienillä repuilla. Siinä jäimmekin pohtimaan, olivatko vain yhden yön reissussa, vaiko oikeasti joku pystyy vaeltamaan noin pienellä repulla..
Matkaa jatkettiin maisemia ja värejä ihaillen. Lemmenjoelle hyvästit sanoen.

Kenen koti?

Vastaan tuli kaksi vanhempaa miestä. Jäätiin siihen turisemaan. He aloittivat juuri. Suunnittelivat menevänsä Lemmenjoesta yli ja suunnata kohti Hanhijärveä ja sieltä Maarestatuntureille. 
Loistava suunnitelma, luulen ainakin.
Seitsemän kilometrin jälkeen bongasin loistavan taukopuun, ja pidimme patukanmittaisen tauon. Ensin pohdimme, pitäisikö laittaa oikeaa ruokaa, mutta liian malttamattomina kohti Njurgulahtea söimme vain (kahdet) patukat. 
Joenkielisen risteyksen kohdalla naureskelimme, pitäisikö mennä. Olimme pallotelleet ajatusta Joenkielisen reitistä, mutta nyt rinkat selässä ei houkutellut.
Matka jatkui ja aikapian olimmekin risteyksessä, josta luontopolku lähtee Kultareitille. Ylhäältä luontopolkua pitkin tulikin neljänhengen ryhmä koiran kanssa, joten me lähdimme äkkiä altapois.

Porukka tosin käveli paljon nopeammin kuin me, ja päästimme heidät ohitse jossain kohden. 
Polkua tarvottiin ja tässäkohtaa olin sitämieltä, että olisi pitänyt pitää sittenkin oikea ruokatauko, hirveä nälkä! 
No, jossain kohden alkoi kuulua ja näkyä muitakin liikkujia. Hetken olimme että oho, mihin me nyt tupsahdimme, jollekkin isolle parkkipaikalle. Paikalla oli paaaljon autoja. Lähdimme talsimaan soratietä eteenpäin, ja siinä olikin opaste oikeaan suuntaan. No, sinne olimme jokatapauksessa menossa.

Paluu sivistykseen. Paljon muita kulkijoita ja autoja! Tosin me olimme ainoat rinkkojen kantajat. 
Viiden aikaan saavutimme tutun auton Lemmen Lumon pihasta. 


Päädyimme jäämään yöksi vapaaseen mökkiin Lemmen Lumolle.
Seuraavan päivän paluumatkalla kävimme Siidassa, Karhunpesäkivellä ja Vikakönkäällä. 


Reissu oli oikein mukava, vaikkakin kosteahko.
Tämän jälkeen minun piti lähteä vielä yksin Muotkalle, mutta se jäi kun tulikin pakollisia menoja joita ei voinut siirtää.
Tästä on hyvä siirtyä suunnittelemaan kevään reissua, Mielessä pyörii tällähetkellä Tuntsa, Piilolan polku, Muotka ja Itäkaira Marivaarasta. Saa nähdä mitä tässä keksii..

8 kommenttia:

  1. Kiva reissu tuntuis olevan. Kannattaa laittaa siihen GPS-laitteeseen kunnon kartta niin ei tarvitse ihmetellä ollaanko eksyksissä vai ei. Täältä http://kartat.hylly.org/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahans, kiitos vinkistä, täytyypä tutkia asiaa.

      Poista
  2. Kiitos tarinasta! Minä en jaksaisi vaeltaa seurassa, jossa joutuisi yhtä paljon vääntämään reiteistä ym. Onni on, kun on vaellusseuraa, jonka kanssa ajatukset kohtaa liki aina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meillä varsinaisesti vääntämistä ollut, reiteistä varsinkaan. Toverini vain on aika noviisi näissä hommissa, tämä oli hänen ensimäinen näin pitkä vaellus.
      Onneksi pääsen kulkemaan myös yksin, se on mukavaa puuhaa.

      Poista
  3. Kiva juttu ja reissu! Valkohäntäpeuroja ei taida tuolla esiintyä ;) poroja taisi kaikki olla. Ja punainen kukka varmaan huopaohdake. Aika samoja paikkoja kävin itsekin muutama vuosi sitten. Tein vain mutkan Vaskojoelle. T: Tervanpolttaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitämieltä minäkin olin, ja olen, että poroja ne oli, eikai valkohäntäpeurat noilla tuntureilla elä, muttakun niillä oli valkoiset hännät pystyssä. Harmi kun oli järkkäri repussa, ei voi jälkikäteen tarkistaa.
      Eli vieläkään ehdotukseni jättiapilasta ei kelpaa.. :D

      Poista
  4. Mukava tarina, kiitos! Siksikin oli kiva lukea ja muistella säätiloja sun muuta, kun vaelsin juuri nuo samat päivät lapinkoirani kanssa naapurierämaassa, Hammastunturissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muitakin lapinkoiria ollut liikkeellä, ja ihan naapurissa! Toivottavasti sielläkin oli mukava reissu, vaikkei säätilat ehkä olleetkaan parhaimmat mahdolliset..

      Poista